Pitäkää porkkanakuutionne!

Pojat ylitti tuossa menneellä viikolla 8kk rajapyykin. Kun Beellä hampaiakin jo vilahtelee, niin päätin että on aika siirtyä ruuassa seuraavalle karkeusasteelle. Virhe.

Eilen yritettiin. Ensin Been kanssa. Alkuun sujui mukavasti, mutta muutaman lusikallisen jälkeen homma kuitenkin päättyi siihen, että roikotin poikaa pää alaspäin ja taputtelin selkää.
Aan kanssa suosiolla vähän möyhensin ruokaa lisää. Ei auttanut. Kakomisrefleksi lähes joka lusikallisella. Beehen verrattuna ei yhtä pelottavaa, tällä kun oli selvästi kyse vain suojarefleksistä. Varsinkin näin jälkikäteen en osaa sanoa ollenkaan oliko Been kanssa kyse samasta vai todellisesta tukehtumisenvaarasta.

Seuraavalla ruualla tarjosin pojille taas tuttua kotisileää tavaraa. päätin yrittää hommaa seuraavan kerran viiden vuoden päästä. Siihen asti meillä syödään muusia ja sosekeittoa. Pitäkää porkkanakuutionne!

Tiedän, että yliregoin. Vaan kun on nähnyt lapsensa tukehtuneen punaisena, hapettoman sinisenä ja hengettömän harmaana, ei moista tahdo kokea enää koskaan. Varsinkaan itseaiheutettuna. Been eilinen kakominen toi aivan liian elävästi muistoja mieleen ja koko lopun päivää tärisin paniikissa. Viiden vuoden päästä voin olla varma, että pojan kurkku on sen verra iso, että tukehtumisen vaara tuollaiseen pieneen porkkananpalaan on olematon.

*

Yksi väri mitä pojilla ei vielä ole nähty, on anemisen valkoinen. Matka sitä kohden on kuitenkin aloitettu. Lieneekö joulun mässäilyt ja viiden kilon ylitys saaneet Aan huolestumaan linjoistaan, mutta poika lopetti eilen syömisen kokonaan. Tai no ei kokonaan, mutta huomattavan kauan päivän tavoiteesta jäätiin. Pojan tavoite on 5dl päivässä, ei siis kohtuuton..