Loputon viikko

Viikonloppu ei ollut viikonloppu. Mies oli töissä molemmat päivät. Kun kiirettä piisaisi kotonakin, niin töissä hiostaa dead-linet päälle. Mies selvisi hommasta urheasti. ei kitissyt, ei natissut, eikä edes marttyroinut. Koska uhkaava kuoleman viiva on huomenna ja tänään iltapäivällä mennnään tekemään kauppoja, niin ukkoparka raahautui tänään (tai ainakin eilen suunnitteli ja tänään oli aamulla vierestä kadonnut) klo6. Arvostan.

Mulle tieto viikonlopputöistä aiheutii pitkän sisäisen huokauksen. Taas oli kaivettava se urheusjaksamisselavievaihde sisältä. Jotta jotain helpostusta perusarkeen viikonlopusta kuitenkin löytyisi, raijasin itseni poikien kanssa ystävien luokse lauantaina ja sunnuntaina sisarusteni perheet hyökkäsivät meille kylään tuoden mukanaan ruuat ja kahvipullat. Oli mukavaa, joskin ei kovin rauhaisaa.

*

Eilen illalla miehen kanssa mietittiin, mitä ihananmukavaa tehdään kun saadaan tää hulina hellittämään. Siis pahin työruuhka ja muutto. Ehdotin viime syksyltä jänyttä metsäretkeä. Vaikka ei noiden pienten ukojen kanssa vaeltamaan vielä oikein taida päästäkään, niin sen verran metsässä pyörähtämään että edes parhaat päältä: kärventyneen ryynärin makuu suhun ja savunhaju vaatteisiin.

*

Viikonloppu toi myös hulestuttavia uutisia läheisestä perheestä. Vetäisi pään pystyyn taas oman navan tuijottelusta. Jotenkin en ole aiemmin tullut ajatelleeksi, että liian herkästä hedelmällisyydestä voisi olla huolta ja murhetta. Tuli todistettua sekin luulo vääräksi. Homma yltyy hengenvaaralliseksi hedelmättömyyttä herkemmin. Lähipäivät odotetaan ja toivotaan, ettei niin käy tässä tapauksessa.

*

Tein ensimmäisen sisustuspäätöksen tulevaan kotiin: Ei hoitopöytää, vaan vapaapainikehä.
Alla demonstraatio meidän vaipanvaihtotilanteista nykyään.