En ole koskaan oikein ymmärtänyt joulusiivoa. Ymmärrän kyllä että on mukavampaa viettää joulua siistissä kodissa, yhdyn tähän mielipiteeseen. En kuitenkaa ymmärrä miksi siinä kaiken muun joulukiireen ja stressin seassa pitää hoitaa se kerran/kaksi kertaa vuodessa tehtävä suursiivo.
Olen päättänyt lanseerata perheessämme marrassiivon. Suursiivo, joka tehdään joskus Marraskuun puolenvälin jälkeen. Niinpä jo adventin alkaessa ne suurimmat kurat ja liat on hoidettu pois. Ei ne kaakelin välit vaan millään ehdi kuukaudessa suttaantua niin pahasti uudestaan, että pilaisivat joulutunnelman.
Joulusiivon olen ajatellut määrittää uudelleen. Se tarkottaisi vaatekaappien, lelujen yms tavaroiden läpikäyntiä ja turhien pois antamista. Tämän toteutin jo tänä vuonna. Kassi kaupalla leluja, vauvantarpeita, vauvanvaatteita, lakanoita ja äitiysvaatteita toimitin kotikaupunkini diakoniatyön varastoon. Toivottavasti ne sieltä löytävät uuden kodin, jossa tarve on todellinen.
*
Joulukiireisiin asti ei olla vielä oikein ehditty. On ollut muuta, sairastumisia ja tapaturmia. Ihan perusarkea siis.
Pojat aloittivat peräjälkeen flunssailun. Yöt ovat olleet levottomia, päivät vietetty sisällä. Sanomattakin lienee selvää, että tilanne ei ole toivottava.
Poikien lääkäri soitti. Päätti aloittaa Aalle astmalääkityksen. Sen, joka hidastaa kasvua.
Bee juoksi tuolia päin. Eilen käytiin hammaslääkärissä toteamassa, että toinen etuhammas on poikki. Huomenna mennään kirurgin luokse miettimään, että mites se hammas saadaan sieltä pois.
Ukkelista tulee oman elämänsä Teemu Selänne. Saapi odotella hyvästi sinne koulun alkuun, että rautahammas tulee paikkaamaan tilanteen.
Olettaen, että se rautahammas ei vioittunut samassa rytäkässä.

"Poikien lääkäri soitti. Päätti aloittaa Aalle astmalääkityksen. Sen, joka hidastaa kasvua."
VastaaPoistaMitä lääkkeitä aalle päätettiin aloittaa? Meillä Sofiallahan meni yhdessä välissä seretide pari kertaa päivässä, singulair ja ventoline.
Ei ne astmalääkkeet välttämättä hidasta kasvua. Itse asiassa tavallisesti ei, joskus kyllä. Ja sanotaan vielä, että kun lääkitys lopetetaan, niin mahdollisesti hidastunut kasvu kirii niin, että aikuispituus olisi sama. Mene ja tiedä. Meillä on pojalla astmalääkitys (alkuun Flixotide, nyt Seretide, Montelukast ja tarvittaessa Ventoline) ja kasvu hidastunut - mutta ei välttämättä juuri astmalääkityksen takia.
VastaaPoistaMukavaa joulua! Toivottavasti olette jouluna terveinä kaikki.
Meillä on päästy plussakäyrille vahvasta astmalääkityksestä huolimatta. En toki tarkoita, että niin käy kaikilla, mutta lääkäri sanoi että astma/ bpd/ huono keuhkojen tilannekin huonontaa kasvua, jolloin astmalääkkeet voi parantaa tilannetta, vaikka niilläkin on kasvua hidastava vaikutus. :)
VastaaPoistaJuuri näin - hoitamaton astma huonontaa kasvua todennäköisemmin kuin astmalääkkeet. Eli rohkeasti vaan lääkitsemään.
PoistaKiitos kannustuksesta! :)
VastaaPoistaAalle tuli tuo flixotide. Lääkäri myös rauhoitteli, että tutkimusten mukaan aikuispituudesta jää 1cm vajaaksi, joten ei moisella niin väliä.
Mä kanssa toivon, että kun keuhkojen tila helpottaa niin jäis pojalla energiaa kasvamiseen.