Kohti valoa

Vatsataudista selvitty. Ainakin toistaiseksi. Mies ei vielä ole sairastanut, toivottavasti ei sairastukaan.

Bee ja minä aloitettiin tauteilu sunnuntaina. Mikä mahtavinta, pojat olivat yökylässä appivanhemmilla ja meillä aikuisyökylävieraita. Kun sunnuntai aamulla heräsin kuumeessa, mies vieressä krapulaisena ja puhelimessa anoppi kertoo Been oksentaneen aamupalapöydässä, ei suoranaisesti tullut mikään mitalisuoritusfiilis.

Bee ei oksentanut enää uudestaan. Pari päivää silti meni pojalla aivan tokkuraisena. Minä en oksentanut kertaakaan, mutta ajatuskin ruuasta sai vatsassa pyörähtämään. Ties kuinka ja monta kertaa menin jo vessaan valmiina antamaan ylen, mutta turhaan.
Maanantain mies jäi kotiin ja  minä nukuin. Koko päivän. Kuumetokkuraisena näin sekavia unia, joissa tein ties mitä. Joka kerta havahduttuani hämmästyin yhtä paljon sitä, että edelleen olen omalla sohvalla peiton alla.

*

Viime yönä meidän piti kaikkien olla jo kunnossa. Hieman väsyneitä taudin jäljiltä, mutta kunnossa. Illalla minulla alkoi lihaksia jomottaa. Lieneekö jotain taudin jälkioireita? En meinannut saada kivuilta unta. Kun vihdoin nukahdin, Aa alkoi huutaa sängyssään. Pojalla kiersi mahassa. EI mitään uutta eikä mullistavaa, pikkuisen maha tekee tuota aina toisinaan. Nyt vaan Aa ei millään saanut uudestaan unen päästä kiinni.

Puoli kuuden aikaan aamulla hermostuin ja kaivoin särkylääkkeen itselle ja Aalle. Siihen rytinään heräsi mies ja Bee. Mies siirtyi loppu yöksi poikien viereen ja minä yksin omaan sänkyyn. Turhan kauan kesti lääkkeiden alkaa vaikuttaa. Väsymys ei edelleenkään voittanut kipua. Mietin jo, voiko moisen takia soittaa päivystykseen. Lähinnä olisin halunut kuulla, että näin kovia kipuja voi todella tulla taudin jälkioireina, eikä minulle juuri nyt ole puhjennut rauma tai syöpä.

Kahtatoista yli seitsemän Bee köpötteli sänkyni viereen. Oli ehtinyt nukahtaa. Bee oli kuitenkin nyt jo täysin virkeä ja miehen pitäisi kohta lähteä töihin. Noustavahan se oli.
Sen verran annoin itselleni armoa, että laitoin televisiosta piirrettyjä ja toin peiton sohvalle. Sai sillä melkein tunnin lisätorkkuaikaa.

Ottaen huomioon päivän lähtökohdat, elo tänään on ollut seesteistä. Ehkä nyt väsymykseni on saavuttanut sen pisteen, jota zombius-zeniksikin voisi kutsua.

*

Viikonlopuksi olisi luvassa kivaa. Launataina pulkkailua yhdessä muiden monikkojen kanssa, illalla sauna. Sunnuntaina 13-vuotissyntymäpäiväjuhlat ihanassa kyläpaikassa. Voi kuinka kovasti odotankaan viikonloppua! Ulkona vaan juuri nyt on plusasteita ja sataa vettä. Saa nähdä kuinka pulkkailun käy.