Haja-ajatuksia

On ollut hyvä alkuloma. Sen takia ei ole meistä täällä paljon kuulunut. Hyvä näin.

**

Juhannus vietettiin sukuni kanssa mökillä. Jännitin etukäteen valtavasti. Perheeni ja sukuni on..(pitkä tauko polittisesti korrektin ilmaisun löytämiseksi)..täynnä monenmoisia persoonia. Mahdollisen draaman lisäksi jännitin poikien olemista. Onko liikaa hälyä? Onko liikaa vaaranpaikkoja? Saako ne nukuttua? Korvautuuko hyvä päivärytmi kaaoksella ja anarkialla. Kun reissua edeltävänä yönä minä ja Bee nukuttiin ehkä pari tuntia, mies ja Aa pari tuntia enemmän, niin jaksammeko mökkielämää kukaan?

Pelkoni osoittautuivat vain osin aiheellisiksi. Draamaa oli, mutta vain kohtuudella. Poikien rytmi heilahti, mutta ei liikaa. Söivät ja nukkuivat hienosti. Nauttivat olostaan hölmö hymy naamallaan koko ajan. Uusia kokemuksia pojat kerryttivät kulinarismin, perinteiden ja elämysmatkailun saralla
(,eli eka suklaa, eka sauna, eka veneretki).

Nautin juhannuksesta. Olin valmistautunut keksimällä valmiiksi ties mitä tekosyitä kesken kaiken kotiinlähtemiselle. Onneksi ei tarvinnut sitä muistilappua esille kaivaa.

**

Meidän eläköitynyt näyttelykissa on kyllästynyt matkusteluun. Näyttelyuransa aikana se on matkustanut ympäri maailmaa ja ollut aina helppo tapaus matkustelun suhteen. Kun se tuli meille eläköitymisen jälkeen, se juoksi hysteerisenä ympäriinsä kun huomasi meidän pakkaavan. Kun kantokoppa nostettiin esille, se oli sujahtanut sinne ennen kuin huomasimmekaan.

Ei enää. Se täytyy etsiä kaapista tai sängyn alta. Kantokoppaan kun sitä yrittää suostutella, se keksii kaikenmoista syytä olla menemättä sinne. Juuri silloin täytyy käydä hiekkalaatiokolla tai syömässä tai juomassa. Tai parvekkeella. Kyllä se sinne koppaa lopulta aina suostuu menemään, kunhan on ensin tehnyt selväksi ettei välittäisi moisesta hapatuksesta.

Juhannuksen katti vietti yksin kotona. Kaksi yötä yksin taisi olla liikaa. Sen yhden yön kun olimme kotona välissä se nukkui koko yön kehräten tyynylläni. Aamulla kun pakkasimme seuraavaa reissua varten, se aloitti vanhan kunnon hysterisoinnin. Kun kantokoppa nostettiin esille, se meni vartioimaan sen viereen livahtaakseen heti sisälle kunhan kopan ovi avataan.
Pitkästä aikaa koko automatkaa auton perältä ei kuulunut surkeaa mouuuuuuu-huutelua.

**

Huomasin tovi ennen miehen loman alkua, että emme ole miehen kanssa kunnolla jutelleet tai tehneet mitään yhdessä pitkiin aikoihin. Muistin kaikki ne tutkimukset ja tilastot pikkulasten vanhempien avioeroista, monikko- ja muiden riskiperheiden kohonniesta riskeistä. Iski ahdistus.

Ei meille pitänyt käydä näin. Meillä on hyvä suhde. Me puhutaan kaikesta ja aina. Niistäkin asioista, joista jännittää toiselle puhua, syystä tai toisesta. Ihan alusta asti ollaan päätetty, että turhia salaisuuksia ei kanneta, eikä kuvitella että se toinen osaisi lukea ajatuksia.
Miten ihmeessä me ollaan unohdettu puhua toisillemme? Miten ihmeessä minä en tiedä mitä tuolle toiselle kuuluu?

Onneksi tuli loma. Löytyi aika jutella. Tuli selivtettyä muutama molempia vaivannut juttu. Ja tuli taas kerrottua toiselle kuinka tärkeä ja ihana se toinen on.

Onneksi on isovanhemmat. Päästiin kahdestaan ravintolaan ja elokuviin. Päästiin kävelylle. Oltiin vähän niin kuin silloin kun oli vain me kaksi, vaikka ei kyllä yhtään ollut samanlaista. Oli erilaista, mutta silti kivaa.

Kun ilmaisin miehelle huoleni siitä, että oltiin varmaan jo vähän ehditty eksyä sille huolestuttavalle polulle kohti tilastojen perheitä, että "ei syytä huoleen kun kato meissä on se eri, että me ei erota".

**