Kielisolmu ja Hiekkasilmä

Maanantaina oltiin kehitysseurantapolilla. Tai mies ja pojat oli. Minä olin myymässä asuntoa. Ja että pitikin olla juuri nyt se kerta kun en päässyt mukaan. Oli nimittäin ollut aivan loistava käynti. Kehuja sadellut joka suunnalta ja palaute ollut lähes poikkeuksetta hyvää niin syömisestä, kasvamisesta kuin kehityksestäkin.

Aa painaa nyt inan alle 7,5kg. Bee painaa saman verran vajaa 10kg. Pituutta oli molemmat venähtäneet hienosti. Motorinenkehitys ja ruokamäärät kelpasivat. Bee oikeastaan sai jo armahduksen keskosuudesta. Seuraavan kerran näytölle tarvetta 2 vuoden kehitysiässä. Koska kuitenkin Aan tahtovat tavata uudestaan jo puolenvuoden päästä, niin katsovat ohessa sitten Beenkin.

Aa oli vihdoin alottanut saavutuskasvun. Ei vielä käyrillä, mutta suunta oli ylöspäin. Jännä homma, että viime käynnin jälkeen alkoi miehen loma ja päätettiin, että kesällä syödään mitä syödään, mitään ei mittailla ja syömisestä ei stressata. Ja niin vaan kun hiukan relattiin ja päätettiin, että ei välitetä mitä lääkärit ja terapeutit sanoo, niin eikös poika ala kasvaa. Tekeepä mieleni tehdä tästä hätiköityjä johtopäätöksia.
Niin hyvää ja varmaa se kasvu Aalla ei kuitenkaan vielä ollut, etteikö ravintoterapeutti tahtoisi Aata tavata kerran syksyn aikana. Kutsu odotellaan.

Ainoa mistä tuli sanomista, oli Aan kielenkehitys. Kun se Pipari-tutkimus sanoo, että jos kommunikaatio on tässä vaiheessa tällä tasolla, niin viisvuotiaana on ongelmia.
Oih ja voih, kun olisin tässäkin kohtaa tahtonut olla paikalla. Mitä ongelmia? Viivästystä vai oikeita ongelmia? Minkä tasoisia? Miten se ilmenee? Mitkä on ne merkit tässä kohtaa? Mitä puuttuu? Voisiko asialle tehdä jotain jo nyt? Liiottelenko vai autanko, jos alan viittoa pojalle enemmän? Miehen kautta toisen korvan tietona saatu informaatio asiasta oli aika suppeaa. Harkitsen puheterapeutille soittamista, mutta en taas tiedä tekeekö se minusta hysteerisen.

Mietin myös, voiko olla vaan niin, että osittain on kyseessä lapsen luonne. Yksivuotiaalla on jo selvästi luonne. Aan luonne on haahuilija/haaveilija. En usko, että hän edes kokee tarvetta vielä Been lailla puheella kommunikoimiseen. Haittaakse?


**

En muista olenko jo mahtanut mainita, että poikien lempijutuksi leikkipihalla on kohonnut liukumäki. Siinä kun pääsee kiipeämään ja hurjastelemaan. Oikeastaan heti kun pojat hoksasivat likumäen olemassaolon, kaikki muut vehkeet kalpeni. Samoin äiti. Olihan se varmaa, että jos yksivuotiaat kaksoset päättävät innostua molemmat likumäestä, ei tapaturmitta voida selvitä. Eilen koettiin tulvan tapaturmasarjan ensimmäinen osa:

Oltiin juuri päästy läheiseen leikkipuistoon, vapautettu pojat rattaista. Bee lähti samantien kohti liukumäkeä. Ukkeli on sen verran taitava jo, että katson lähinnä vierestä ja autan portaista likuun siirtymisessä. Tällä kertaa olin liian hidas. Bee pääsi mäen ylös, nousi seisomaan ja horjahti. Stuntman tyyliin poika kieri portaat alas, viimesenä lyöden kasvot hietikkoon.
Päivystysreissu siitä tietysti seurasi. Onneksi syynä vain silmiin joutunut hiekka, jota ei kotikonstein saatu pois.

Juuri kun ehdin iloitsemaan siitä, että lääkärireissut varmaan vähenee. Poikien vauhdin ja kiipeilyvimman huomioonottaen on voitto, jos käyntejä ei tule enemmän.