Reissusta palattu

Kahden viikon reissu on takana ja tuntuu hyvältä olla kotona. Ei sillä etteikö reissu olisi mennyt hyvin. Meni aivan mainiosti, ihan yli odotusten. Ois voinut vielä olla pitempäänkin, mutta hyvä näinkin.

Ensimmäiset neljä päivää oltiin leirillä. Sen jälkeen nautittiin mökkielämästä miehen perheen kanssa. Mökillä lojui pöydällä jatkuvasti kolme läppäriä, mutta siltikään en saanut itseäni blogiin asti. Jotenkin tuntui väärältä käyttää moisia kapistuksia mökillä. En osaa ihan tarkkaan sanoa miksi, sillä kyllähän minä nitä koneita käytin, reseptien hakuun ja muuhun vastaavaan. Blogiin tai facebookkiin en saanut silti yhdenainutta päivitystä tai kirjoitettua ainuttakaan sähköpostia. En edes niitä tarpeellisia.

Olin varautunut jokseenkin siihen, että mökkielämä alkaisi hermostuttaa muutaman päivän jälkeen. Ei alkanut. Miehen perheen kanssa lomailu on rentoa. Mökillä ei pidetä suomalaisperinteistä työleiriä, vaikka työtä olisikin tarjolla. Hommia saa tehdä ken tahtoo. Tekijöistä tai tekemättäjättäjistä ei pidetä kirjaa. Kukaan ei tunnu tietävän mitä kello on, kellään ei ole kiire. Ruokaa tehdään porukalla, rakkaudella ja hartaasti. Pöydässä on herkkuja toistensa perään. Sauna lämpeää joka päivä.

Pojat nautti mökkeilystä viipottamalla pihalla. Suurinta viihdettä on kontata järveen läträämään. Onneksi ranta on matala.
Poikien kehitysikä synttäreitä vietettiin tekemällä kaksi jälkiruokaa. Vaikea sanoa kumpi oli parempaa, kaurakeksin päällä mascarponevaahto ja mustikoita vai stoutilla karamellisoidut banaanit vaniljajäätelöllä.

Pojat ehtivät kehittymään aivan valtavasti matkan aikana. Bee kävelee jo enemmän kuin konttaa, nousee seisomaan ilman tukea, kipeää tuolille ja pöydälle nopeammin kuin kukaan uskoisi. Lisäksi poika pärisyttelee ärrää minkä kerkeää. Aa otti ensimmäisen varoivaisen askeleen ja on ruvennut juttelemaan. Tähän asti ääntely on ollut pääsääntöisesti murinaa ja ärinää, BPD-lapsen krohinaa. Nyt poika on alkanut enenevästi käyttämään kaunista joskin hentoista ääntään. Tuntuu mahtavalta kuulla tuolla äänellä lausuttu äiti.

Kissa keräsi mökillä urhoollisuusmitaljea ajamalla naapurin puolivillit katit pois meidän tontilta. Se kulki onnellisena kello kaulassa ympäri pihaa, jahdaten perhosia. Oltiin tyytyväisiä, kun sillä ei tuntunut olevan tarvetta laajentaa reviiriään, vaan pysyi omalla pihalla kiltisti. Koska näin tosiaan tuntui olevan, hämmensi eilinen puhelu kovin. Anoppi soitti ja kertoi meidän lähdettyä jutelleensa mökkinaapurin kanssa. Naapuri oli kysellyt mahtaako anoppi tietää kenen mahtaa olla sellainen mustavalkoinen kissa, jolla on kulkunen kaulassa. Kissa kun oli tullut naapureille taloon sisään ja mennyt olohuoneen matolle kellimään. Saman kissan naapuri oli myöhemmin nöhnyt toisen talon pihassa, sen missä asuu kahdeksan puolivilliä kissaa.
Selvisipä meidän kissasta löytyneen naarmun alkuperä.. En vaan ymmärrä missä välissä tuo katti on kaiken tuon ehtinyt, koko ajan kun tuntui olevan näkösällä.

**

Reissun aikana tuli kaksi loistavaa puhelua. Toinen tuli lääkäriltä, joka kertoi että minulla ei ole enää insuliiniresistenssiä. Toinen tuli kiinteistövälittäjältä, joka kertoi että vanha asuntomme on myyty ja paremmalla hinnalla kuin odotimme.