Kävin tapaamassa neuvolapsykologia. Käynti oli valaiseva. Tuli sanottua taas ääneen kaikenlaista. Ääneen sanominen aina jotenkin helpottaa itseäkin hahmottamaan asioita. Esimerkiksi jos vaikka sattuu tuntemaan olonsa tarpeettomaksi.
Kun lapsi syntyy, normaalin luonnonjärjestyksen mukaan seuraavat päivät, viikot ja kuukaudet on äiti ehdoton elossapysymisen edellytys lapselleen. Äidin kuuluu syöttää ja suojella. Vauvan kuuluu viettää aikaa kiinni äidissä enenmmän kuin irti äidistä.
Meillä ei näin ollut. Ensimmäisten kuukausien ajan pojat olisivat pysyneet hengissä, vaikka minua ei olisi ollut lainkaan.
Kun meidän pojat syntyivät, molemmat kidätettiin niin vauhdilla teholle, että minä en edes saanut nähdä poikia. Ensimmäisen varovaisen vilauksen näin heistä 23 tuntia myöhemmin. Hiukan sain kädellä koskettaa. Been sain syliini ensimmäisen kerran viiden päivän ikäisenä, Aan kuukauden ikäisenä.
Bee vietti aikaa keskolassa 3kk. Keskola-aikana Bee oli paljon sylissä ja kengurussa. Aa taasen oli keskolassa 4kk ja sylissä harvoin, kengurussa vielä harvemmin. Aa rasittui aina liikaa.
Keskolan henkilökunta uudestaan ja uudetsaan kertoivat kuinka tärkeää vanhempien läsnäolo lasten voinnille on. Siitä on tutkimustietoakin. Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan mahdollistamalla perheen jatkuva paikalla olo perhehuoneilla, keskosten keskimääräinen hoitoaika lyheni 10 päivää. (Pahoittelu, en nyt pikaisesti löydä linkkiä tuohon tutkimukseen.)
Äidinmaidon merkitys keskosille on myäs valtava. Erityisen hienoa on, jos keskoselle voidaan tarjota omanäidin maitoa. Aalle äidinmaito oli jossain vaiheessa oikeastaan elinehto.
Kaiken tämän tiedän, mutta en tunne. Sisälläni on vakaasti ja vankkumattomasti tunne, että noiden ensimmäisten kuukausien ajan olen ollut täysin merkityksetön lasteni selviämisen kannalta. Nyt olen tajunnut kuinka paljon tuo tunne heijastuu edelleen olemiseemme. Pelkään etteivät pojat tarvitse minua vieläkään. Pelkään, että minä päivänä tahansa minut voitaisiin korvata kellä tahansa, eikä poikien elämä hetkahtaisi suuntaan eikä toiseen.
Erityisen iso pelko on Aan kohdalla. Aalla on alun ongelmien takia hyvin erilainen tapa olla lähellä. Aa on nukahtanut syliin vain muutaman kerran koskaan. Syliin hän tulee mielellään, mutta lähinnä leikkimään. Tai jos maailma kohtelee kaltoin. En muista koska Aa olisi tullut syliin vain hakemaan läheisyyttä ja lämpöä tai kellimään viereen rauhassa. Bee sentään silloin tällöin tekee moista.
Kun ensimmäisen kerran jätimme pojat hoitoon, eivät ukot tuntuneet edes tajunneen äidin ja isän olleen poissa. Kun ensimmäisen kerran oli yötä pois kotoa, ei minua oltu kaivattu lainkaan. Kun edellisaamuna lähdin kotoa, Bee itki perääni lohduttomasti. Aa vilkutti ja hymyili.
Meillä on nyt sovittuna kuukauden päähän poikien ensimmäinen yökylä. Pelkään, että jos sekin onnistuu ongelmitta, on se lopullinen todistus siitä, että olen lapsilleni täysin tarpeeton.
Mä ymmärrän sen verran mitä voin sun tunteita ymmärtää. Musta tuntui aika samalta kun sairastuin synnytyksenjälkeiseen masennukseen. Että joku toinen vois ihan hyvin ja paremminkin huolehtia mun lapsista.. Mutta paskat vois, höpö höpö. Tuo tunne on ihan sieltä ja syvältä. Hyvä kun sait sanottua sen ääneen, niin nyt sulle voidaan sanoa, että se ei ole totta! Sun lapsilla on vain yksi äiti maailmassa ja se olet sinä! Korvaamaton olet niille pienille pojille! *hali*
VastaaPoistaYmmärrän tarpeettomuuden tunteen, vaikka en samanlaisessa tilanteessa olekaan. Halauksia, tämä(kin) juttu kosketti syvältä. Tulee mieleen oma tarpeettomuuden tunne, joka kumpuaa jostain sisältä :)
VastaaPoistaSuhde keskosvauvaan vaan on niin erilainen, ja ainakin minulla se todentui juuri tuossa lapsen kyvyttömyydessä ottaa lohtua ja rauhoittumista vastaan sylissä. Lapsi huusi vielä kolmi-nelivuotiaanakin "nukkumaan" kun elämä potki päähän.
VastaaPoistaSe oli kova paikka. Kahta vanhempaa lasta en vauva-aikana juurikaan käsistäni laskenut, nuorimmainen piti aina pistää vaunukoppaan juuri silloin kun tuntui siltä, että hän olisi tarvinnut eniten lohtua ja läheisyyttä ja rauhoittumista.
Ylipäätään suhde keskosvauvaan rakentuu paljon hitaammin ja on paljon mutkikkaampi kuin noihin täysaikaisiin. Ainakin itse olen huomannut että toisaalta olin satamäärin hössömpi ja huolestuneempi, toisaalta olin hyvinkin välinpitämätön ja etäinen suhteessa lapseen. Jotenkin ajattelen sen johtuvan siitä, että on pitänyt jollain tasolla kytkemään itseään pois päältä ja luopumaan äidinoikeuksistaan. Jättämään käsistään sen, mitä oikeastaan olisi halunnut suojella enemmän kuin mitään muuta.
Niitä oikeuksia ei tietenkään voi napsauttaa päälle ihan noin vain, vaan suhde lapseen syntyy varmasti hitaammin ja jotenkin tietoisemmin.
Tarpeeton et ole!
Tämä on taas kerran hyvän äidin teko, kun pohdit ja työstät suhdettasi poikasiin. Vain hyvä ja tarpeellinen äiti tekee niin.
Hei! Ajattelin kertoa oman ajatukseni ja kokemukseni... Minunkin lapseni ovat ääripäitä toisilleen tuossa läheisyys-asiassa. Nyt 2vee poikani on sosiaalinen ihminen, vilkuttaa äitille ja isille kun ovesta lähdemme, pärjää kenen tahansa kanssa, lohtua hakee kyllä äidiltä kun sattuu mutta muuten ei nykyään läheisyys kiinnosta. Sit taas 7,5kk tyttö ei päästäisi äitistään irti milloinkaan, aina katsoo surullisesti kun lähden pois ja hän jää vaikka tutun mummon syliin, tiedän että hänen kanssaan tulee olemaan vaikeaa päiväkotiin viemiset yms.. Mutta halusin tämän kertoa sinulle siksi että lapsesi on aivan normaali jos ei kaipaa läheisyyttä, häntä kiinnostaa tutkia maailmaa omin silmin ja jaloin. Minullakin on käynyt mielessä esikoisen kohdalla että huomaisikohan hän poissaoloni jos olisin pidempään poissa, luulen että ei itkisi perään vaan jatkaisi leikkejä!
VastaaPoistaSellainen hän on. Ja nyt kun olen seurannut häntä muiden aikuisten seurassa, kyllä hänestää huomaa että hän tietää kuitenkin, kuka se äiti on ja kuka on hänelle läheisin ihminen.
Tarpeeton et siis ole!
A:n tarina kuulostaa tässä kohti vielä paljolti Sofian tarinalta.. syliin kuukauden iässä, 4kk sairaalassa, harvoin kenguruttelua, ei kestänyt niitä..
VastaaPoistaMutta ei, ei meidänkään lapsille äidit ole korvattavissa jollakin toisella <3 Ei silloin, ei nyt, ei myöhemminkään.