maanantai 24. syyskuuta 2012

Aikuisten oikeissa juhlissa

Oltiin miehen kanssa perjantaina juhlissa. Sellaisissa oikeissa, arvokkaissa juhlissa, joissa miehet pukeutuvat frakkiin. Sellaisissa, joissa on etiketti ja sitä noudatetaan. Sellaisissa tällaisisssa.
Tuli aikuinen olo. Me ei tällä kertaa oltu pukeuduttu hienosti naamiaisia varten. Me ei leikitty hienoja juhlia, vaan oltiin niissä oikeasti. Juhlimassa ystävän isoa saavutusta.

Juhlakalu on yksi rakkaimmista ja läheisimmistä ystävistäni. Tuntui hassulta. Se ihan oikeasti saavutti jotain noin järkevää. Tuo, jonka kanssa minä olen lapsesta asti tehnyt kaiken ei järkevän. Tuo, joka luuli parikymppiseksi asti, että tipu on oma lintulajinsa.

Yllätyin siitä kuinka lämminhenkinen tilaisuus oli. Vastaväittelijä, ohjaaja ja oikeastaan kaikki viralliset tahot ylistivät ystävääni niin ammattilaisena kuin ihmisenä. Useamman puheen pitäjä kyynelehti. Itsellänikin tippa oli koko ajan linssissä, niin kauniita asioita tuosta ystävästäni sanottiin ääneen.

Virallisemman osuuden jälkeen juhlat jatkuivat vähemmän virallisesti pikku tunneille saakka. Oli mukavaa olla ulkona, tietäen että pojat ovat hyvässä hoidossa ja että aamulla saan nukkua aivan niin pitkään kuin haluan. Yllätyin kuinka pitkään jaksoin ja kuinka hauskaa oli. En murehtinut poikia juuri lainkaan.

Turhaa olisin murehtinutkaan. Sekä pojat, että hoitajat olivat pärjänneet hienosti. Aa oli herännyt keskellä yötä tunniksi juttelemaan. Ei huutamaan, ei yskimään, vaan iloisesti höpöttelemään. Ei tainnut paljon kyläpaikassa nukkuminen ahdistaa.

Me nukuttiin miehen kanssa puoleen päivään ja syötiin rauhassa aamupala. Yllättävän rauhallisia oltiin vielä tuolloinkin, vasta aamupalan jälkeen soitettiin ja kyseltiin kuulumisia. Hyvältä kuulostaneen rapostin jälkeen uskaltauduttiin vielä kauppaankin ennen poikien hakemista.

Niin hyvin meni kaikki, että otetaan tavaksi. Aivan käsittämättömän hyvää teki miehelle, minulle ja parisuhteelle. 


**


Huomenna mennään polille. Juttelin tänään poikien omalääkärin kanssa ja saatiin aika huomiselle. Aan kehkot, kurkku ja paino huolettaa. Poika yskii aivan kamalasti, oksentelee ruokapöydässä ja jo aiemmin hyvin istuneet farkut valuvat päältä.

Pelottaa.





1 kommentti:

  1. Hui. Kuulostaa kivalta. Jospa minäkin vielä joskus pääsisin tuommoiseen tilaisuuteen (tai no tällä hetkellä tarpeeksi ihanalta ja aikuiselta kuulostais jo ne omat kandijuhlatkin - saati sitten maisterin paperit.) :)

    VastaaPoista