Ammupäiväpalaveri

Aamupäivän olen istunut sohvalla sairaalan lastenpsykiatrisen perhetyöryhmän työntekijän kanssa. Tulivat juttelemaan minun ja Aan välisestä vuorovaikutuksesta, mutta siihen aiheeseen ei missään välissä ehditty. Sen sijaan puimme perheemme akuuttia tilannetta, jokaisen perheyksilön tämän hetkistä vointia ja minun jaksamistani.

Kerroin ongelmista neuvolan kanssa. Kerroin neuvolan kautta saadusta kotiavusta. Olisittepa nähneet kun naisen silmissä alkoi salamoida ja korvista nousta höyry. Peittelemättä ärtymystään hän kertoi olevansa lopen kyllästynyt moisiin kaupungin tarjoamiin "tukitoimiin", joiden ainoa tavoite on saada tilastot näyttämään hyviltä.

Pojat tekivät parhaansa todistaakseen tädille, että apu tulisi tarpeeseen. Kiipesivät pöydälle, avasivat kaapit ja repivät sisällön lattialle, kiusasivat kissaa, tappelivat autoista, juoksivat huoneesta toiseen, hajaantuivat terrorisoimaan yhtäaikaisesti eri kiellettyjä kohteita. Koko vajaan kahden tunnin aikana Bee ei pysähtynyt. Aa pysähtyi Been tönäistyä Aan tuolilta alas.

Sanoin, että voisimme ottaa loppu vuodeksi kotiapua, mutta sen jälkeen varmasti jo pärjäämme. Miehen vanhemmat ovat muuttamassa lähelle meitä ja kohta meillä on neljä eläkeläisisovanhempaa muutaman kilometrin säteellä.
Työntekijä oli eri mieltä: puolivuotta. Viikkokertojen määrää voidaan vähentää joulun jälkeen, mutta ei ole tarkoitus myöskään kuluttaa isovanhempien voimavaroja loppuun.

Nainen sanoi ottavansa yhteyttä myös neuvolaan. Osaksi toimiakseen hyvän tavan mukaan, osittain näpäyttääkseen hieman.
Vähän jännittää, miten meihin tästä eteenpäin siellä mahdetaan suhtautua..
 
*

Tänään lähdetään appivanhempien luokse viikonlopunviettoon. Suunnitelmissa nukkumista, syömistä ja saunomista. Näin.