Asioita on loksahdellut uomiinsa.
Saimme vammaistukipäätöksen tälle vuodelle. Mynsivät tuen Aalle koko vuodeksi.
Samalla tuli tieto, että meidät on hyväksytty sopeutumisvalmennuskurssille.
Kotiavun kanssa pidettiin palaveri. En saanut tietää oliko päätös pomon vai työntekijän, mutta tuo täti josta valitin, ei tule meille enää.
Uniasioissa tulimme lopputulemaan, että nyt ollaan siinä pisteessä kun pojat on laitettava yökylään, vaikka se poikia hieman harmittaisikin. Miehellä ja minulla alkaa sen verran isopyörä heijaamaan jo, että näin ei voi jatkua. On se poikienkin etu, että äiti muistaa ihan vaan vaikka pukea ne ulos mentäessä.
Hyöty yhdistetään huviin ja tänään kun pojat on saatu isovanhemmilleen, niin me menemme ravintolaan. Ajateltiin kilistää viikolla unohtuneen hääpäivän kunniaksi.
Kesäksi miehelle ja minulle tuli varattua viikonloppureissu isolle kirkolle. Pojat menevät kummiperheen luokse hoitoon koko viikonlopuksi. Vähän jännittää. Ihan kaikkien puolesta.
*
Olen lähetellyt työhakemuksia vähän sinne sun tänne. En tiedä mitä siitä pitäisi ajatella. Siis ihan vaikka vaan työstä ylipäätään. Mitä ihmettä siellä sitten tehdään?
*
Ihanaa kun on kevät. Ei sitä talven synkkinä päivinä tajunnutkaan kuinka paljon aurinkoa kaipasi. Tuntuu vapauttavalta ja fantastiselta, että viellä päivällisenkin jälkeen voi lähteä poikien kanssa ulos leikkimään. Kuraleikit on mahtavia!
Onnittelut vammaistuesta ja hyväksymisestä sopeutumisvalmennuskurssille!
VastaaPoista