Yökylässäkin oli sujunut hienosti. Oikeastaan meidän tuloon ei juuri hymyä suuremmin reagoitu. Aa jatkoi lakaisemista (kiltti kyläläinen tietenkin siivoaa jälkeensä) ja Bee juoksentelua ympäri asuntoa nakki suussa.
Hetken aikaa kotona olimme reippaita ja iloisia koko perhe.
*
Sitten tuli yö.
Sunnuntain vastaisen yön vietin taas lastenhuoneen lattialla. Tällä kertaa siellä oloni ei juuri helpottanut. Se vaimensi karjumisen vikinäksi, mutta ei hiljentänyt ja tuonut unta. Vuorollaan molemmista sängyistä kuului vaativaa ääntelyä, noustiin pystyyn, naurettiin, leikittiin, laulettiin, kiukuteltiin, mentiin maate ja aloitettiin koko rumba uudestaan.
Miksi mä halusin äidiksi? Miten ihmeessä mä ikinä kuvittelin, että musta ois tähän? Lastenhankinta oli ehkä kuitenkin vain mun elämäni suurin virhe. Pojat on ihania, mutta musta ei oo tähän. Ei mua oo tarkotettu äidiksi. Miten mä ikinä selviän tästä?
Kun lopulta v
*
Aamu ei tuonut helpotusta. Ulkona oli talvi, eikä kummalakaan pojista kunnollisia talvikenkiä, Aalla ei edes talvivaatteita. Kunnon äiti ois osannut varautua.
Äänestyskopin kautta kuappaan, josta olin sentään aiemmin jo pongannut hyvänoloiset kengät. Vaan kelvottoman äidin lailla olin jättänyt ne pongatessani kauppaan. Arvatkaa oliko enää kokoja? No ei ollut. Lisäksi ilmeni, että koko mallia, tai yleensäkään mitään mallia lumen ja sohjon kestäviä talvikenkiä ei ole Aan kokoisina.
Väsymykseen ja äitikelvottomuuteen kun lisättiin jälleen ahdistus Aan pienikokoisuudesta, olin siinä pisteessä, että itku meinasi tulla marketin käytävällä.
Kun päästiin kotiin ja saatiin pojat päiväunille, käperryin sohvan nurkaan muhimaan itsesäälissä/inhossa.
Miten mä en osaa edes pukea lapsia ulos!? Miten ikinä kukaan on antanut mulle nuo lapset sieltä siaraalasta, onhan niiden pitänyt huomata ettei musta oo tähän.
Nukuin päiväunet.
*
Illalla juteltiin pitkään miehen kanssa. Sain muotoiltua lähes ymmärrettävään muotoon pääni sisäistä kaaosta. Väsymystä, turhautumista, epävarmuutta, kotihommien loputtomuutta. Harmitusta siitä, että jatkuvasti vain selviytyy. Miksi tästä elämänvaiheesta ei saa nauttia, miksi pitää selviytyä? Jos näin pitkään työelämässä päivät olisivat tuntuneet tältä, olisin jo vaihtanut työpaikkaa.
Mies onnistui sekavan ulosantini joukosta löytämään muutaman jutun, johon voisi vaikuttaa. Aamulla ulkovaatehyllyyn oli ilmestynyt molemmille pojille oma kori tumpuille, sukille ja muille. Keittiö oli siisti ja roskat viety. <3
Et missään tapauksessa ole ainoa äiti, jonka talvi yllätti. Meillä on käytössä vain erikoissuutarin tekemiä kenkiä, enkä tietenkään ole vienyt niitä ajoissa korjattaviksi - juu, samat kengät mahtuu tänäkin talvena, kasvuongelmia täälläkin - joten sekä välikausi- että talvikengissä on konttaamisen kuluttamat kärjet, jotka eivät pidä vettä. Muistaisinkohan tänään...
VastaaPoistaIhana teko mieheltä! <3 Tuollaiset pienet asiat ovat niin tärkeitä. Voimia!
Eikö ookki ihanan mies!
PoistaTänään mä lähetin sen kaupaan etsimään kekiä ja talvihaalareita. Jännityksellä odotetaan, mitä sieltä löytyy..
Sun blogiasi on ihana lukea, kirjoitat hyvin ja kerrot todelliset fiilikset kaunistelematta. Mulla on reilu vuosikas poika ja hänen kanssaan on välillä niin paska äiti -fiilis, mutta on ihana huomata, että niitä fiiliksiä tuntuu olevan muillakin. Samoin kuin ajatuksia, että miksi hommasin lapsen...
VastaaPoistaTuntuu myös, että muiden lapset ovat aina terveitä, meidän kipeä. On flunssaa, korvatulehdusta, ihottumaa, liikakasvua ja syntyessä todettiin venekallo, joka leikattiin pienenä. Ja vähän väliä tulee jotain uutta vaivaa...
Olen saanut tukea blogistasi, kun huomaan, että kaikilla muillakaan ei mene aina niin hyvin. Vaikka on kyllä oikeasti ikävä lukea, että ette ole saanut tarvitsemaanne apua tilanteeseen neuvolastakaan, vaikka olette sitä pyytänyt.
Oikein paljon tsemppiä sinne ja toivottavasti tilanteenne paranee ja pystyt jossain vaiheessa nauttimaankin elämästänne.
Kiitos Sanna tästä! Piristi päivää. Ei siis se, että teilläkin samojen juttujen kanssa tuskaillaan, vaan se että meitä on muistakin ja jotenkin sentään voimme toisiamme tukea.
Poista