Pojat ovat siirtäneet sisäisiä kellojaan tunnilla. Meillä herätään nykyään järjestäen ennen seitsemää. Miehen kellon pitäisi soida ilmeisesti klo7:10, enkä muista koska olisin viimeeksi herännyt vasta siihen.
Päiväunet tai iltanukkumaanmeno ei ole muuttunut.
Minulle uusi rytmi ei tunnu sopivan. Olen ryhdistäytynyt ja mennyt nukkumaan tuntia aiemmin. Nukun siis aivan saman verran kuin aiemminkin. Silti tämä seitsemältä herääminen tuntuu mahdottomalta. Olen kuoleman väsynyt juuri tuohon aikaan.
Ammoisina aikoina töihin mennessä heräsin viideltä tai kuudelta. Se ei tuottanut näin tavatonta tuskaa, kunhan rytmin sai päälle. Mikä ihme siis tuossa seitsemältä heräämisessä sotii niin täysin kehoani ja mieltäni vastaan?
*
Pojista on alkanut kuoriutua aivan mahtavia tyyppejä. Onhan ne tähän astikin olleet, mutta nyt on tapahtunut taas joku kehitysharppaus ja ukkeleiden luonteet alkaa nousta pintaan.
Eilen katselin poikien puuhastelua ja mietin kuinka mahtavaa on, että saan tuntea just nuo tyypit.
Beestä on tempperamenttisuuden lisäksi nyt ilmetynyt hyvin humaani puoli. Pianonsoiton alkaessa hän hakee tuolin ensin veljelleen ja sitten itselleen. Jos hän saa karkin, hän vie ensimmäisen veljelle ja luottaa herttaisesti siihen, että sen jälkeen hän saa vielä oman. Kun Aata itkettää, Bee lohduttaa.
Aasta on tulossa hauska. Se viihdyttää itseään ja muita imitoimalla Beetä tai vaikka isää. PArasta huumoria on kuitenkin asioiden laittaminen päähän. Kori, vati, housut, mitä vaan. Jos se on päässä, se on huumoria.
Edellis-iltana kun piti lopettaa leikit ja lähteä iltapalalle, poika nousi joksi minun kautta antamassa ylä-femman ja samoilla vauhdeilla kurvasi kohti keittiötä. Hellyttävää.
*
Avasin muuten tenttikirjan. Luinkin sitä. Siis sitä ensimmäistä niistä viidestä. Kesän loppuun asti olisi aikaa tehdä se tentti. Siis se, joka olisi alunperin pitänyt tehdä kaksi viikkoa poikien syntymän jälkeen.
Ei se seiska ole mikään ihmisen aika, sanoi aurinko mitä hyvänsä. Meikä ei ole koskaan saanu itteään ylös ihmisten aikoihin ennen kuin tuo pakko-Pakkaus pakotti sopeutumaan. Nyt mulle on ehdoton raja 6.45. Jos se ei sovi niin sit saa napero tehdä mitä huvittaa. Vaikka meillä ei ole kahta lasta ihmeteltävänä, olen myös huomannut, että näin 2,5 vuoden kypsässä iässä lapsesta alkaa kehittyä oma persoona. Helpottavaa kyllä, meidän muija näyttää olevan temperamenttista sorttia, jota ei paljon pikku huudot hetkauta. Mutta leikkiin hän kyllä osaa kutsua. Ja selittää mikä on juoni.:-)
VastaaPoista