Mies kiteytti palaverin hyvin: Olitiin kaikki paikallaolijat hellyyttävän yksimielisiä kaikesta. Yhteistuumin totesimme, että päiväkoti on ehdottomasti parahin vaihtoehto. Vieläpä kaikki yhtämieltä mikä päiväkoti. Erityisen paljon meitä vanhempia lämmitti se, että kyseessä on päiväkoti johon toivoisimme saavamme lapsemme, vaikka mitään erityistarpeita ei olisikaan.
Nyökytellen kaikki ammattilaiset totesivat, että hyvä on laittaa tuollaiseen paikkaan, jossa on niiitä ihan tavallisia päivähoitoryhmiä, mutta sitten samasta talosta löytyy erityispuolen pienryhmät, jos myöhemmin ilmenee tarvetta. Ei sitten tarvi turhaan taloa vaihtaa,
Kaikki sulassa sovussa tahtoivat myös tehdä parhaansa tukeakseen meidän perheen yleistä jaksamista. Päiväkoti on sopivan lähellä ja pojat laitetaan samaan ryhmään.
Mahtava tunne tulla kuulluksi ja ymmärretyksi.
Papukaijamerkin tahtoisin jakaa poikien lääkärille. Ilman lunttilappua lääkäri kertoi poikien sairaus/kehityshistorian syntymästä tähän päivään. Kahteen vuoteen on mahtunut yhtä jos toista ja niin vaan muisti kaiken kertoa. Huikeaa.
En olisi itse pystynyt. Minulla oli paperille kirjoitettu neljän kohdan lista tärkeimmistä Aata koskevista asioista ja Beestä kahden. Olisin unohtanut varmastikin puolet ilman paperia.
*
Aa luikautti ilmoille ensimmäisen lauseen. Ei nyt ihan täydellistä vielä, mutta ensimmäinen oma yritelmä yhdistellä sanoja. "Lusikka lattia." Opittujen fraasien lisäksi ei koskaan aiemmin ole tullut kummankaan pojan suusta kahta sanaa yhdessä.
Ehkä ne vielä sittenkin joskus oppivat puhumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti