Vaikea tapaus

Minulla on kaksi kovin toistensa kanssa ristiriitaista ongelmaa.
1. Olen yksinäinen.
2. Kaipaan omaa rauhaa.

Miehen työkiireet pitävät miestä poissa kotoa pitkiä päiviä. Monesti ukkokulta ehtii kotiin vasta poikien iltapala aikaan. Kun saamme pikku-ukot sänkyyn, olen niin väsynyt etten jaksa enää seurustella miehen kanssa. Niinpä siinä vaiheessa kun vihdoin saisin aikuista seuraa, kaipaisin vain hetkeä olla aivan yksin ilman että kukaan tarvitsee minua mihinkään.

En ole helppo miellyttää. Varmasti saisin tänne itselleni seuraa, jos vain soittaisin ja pyytäisin. Vaan ei kelpaa. Arkitohinoiden keskellä tehty pikainen velvollisuudentuntovisiitti ei ole se mitä kaipaan. Että joku tulee juomaan kupin kahvia pöytämme ääreen, vilkuillen jatkuvasti kelloa että ehtii seuraavaan pakolliseen menoon. Minä yritän hätäpäissäni imeä seurasta lyhyessä hetkessä tarvitsemaani sosiaalisuutta. Pojat kun vaativat monta kertaa minun kahvikupposeni aikana huomiota, tehtävä on kinkkinen.

Jos pojat jättää hoitoon, laatuaikaa varjostaa jälleen jatkuva kellon vilkuilu. On siinä tietenkin puolensa, että saa ilman poikien jatkuvia keskytyksiä uppoutua keskusteluun. Juuri tähän hättään en silti moisia hoitoonjättöjä enää suostu ottamaan, viime viikkoina ja tulevina viikkoina joutuvat jo näinensäkin aivan liikaa vanhempiensa hylkäämiksi muiden hoivaan. 

Kaipaan kiireetöntä yhdessäoloa. Sitä, että jollain on oikeasti aikaa ja halua olla minun ja poikien kanssa. Kaipaan kiireetöntä seuraa, joka ei arastelisi poikia tai omatoimista kahvinkeittoa. Se olisi parasta.

Ongelmaan 2. toivon saavani helpotusta tänään. Ukkelit nukkuvat ja mies on omilla teillään. Pelkään, että edellisten monien iltojen tavoin pojat kuitenkin heräävät huutamaan tunnin sisään ensimmäisen kerran, siitä parin tunnin päästä uudelleen ja vielä vähintään yhden kerran yöllä.
Vaan jos ei tänään onnistu, niin huomenna pakenen. Ilmoittauduin tanssikoulun kesäkurssille. Torstait on siis varattu minulle. Tanssiessa ei tule ajateltua mitään eikä ketään muuta. Kaikki keskittyminen menee siihen missä järjestyksessä jalat piti olla ja mitä kautta ne kädet piti vemputtaa ja minne. Oih, kuinka vapauttavaa. Kesäkurssin tunnit loppuvat vaan aivan liian aikaisin ja ehtisin hienosti kotiin auttamaan poikien iltatoimissa. Huomenna päätin keksiä tuntien jälkeen vielä jotain tekemistä. Menen vaikka kaupaan tai mitä vaan, mutta kotiin en tule ennen kuin pojat ovat sängyssä.