Perjantai-illan väsyneitä mietteitä

Elämästä on tullut intensiivisempää.

Yöuneni ovat lyhentyneet ja muuttuneet katkonaisiksi. Ennätys tällä viikolla oli nukkua kolmessa eri sängyssä yhteensä 2h. Poikien päikkärit ovat lyhentyneet ja muuttuneet kaanonisiksi. (Voiko sanoa kaanoninen? Mun mielestä ainakin pitäs voida.) Tämän viikon huippusuoritus oli molemmilla tunnin päikkärit, joista kuitenkin vain 10min yhtäaikaa. Tuon hetken minä käytin laadukkaasti tyhjentäen pesukoneen.

Myös hereilläoloaikana pojat tuntuvat tarvitsevan äitiä kiihtyvään tahtiin. Vessan jos ehdinkin niin että kukaan ei ehdi oven sisäpuolelle kanssani, niin vähintäänkin yksi on pitämässä seuraa oven ulkopuolella.
Jos uskallan edes haaveilla ruuanlaitosta tahi muusta hommasta, jonka aikana keskittymiseni ei kenties ole aivan täysin vain pikku-miehissä, niin johan ollaan keksitty jokin kieletty paikka/puuha. Suurta suosiota nauttii tällä hetkellä vessanpöntöstä juominen.

*

Olin aivan unohtanut mitä talvi huonokeuhkkoisen lapsen kanssa on. Lämpötilan kyttäämistä, tuulen arvioimista, ylipukeutumista. Liian lyhyitä ulkoiluita tai sisälle linnoittautumista. Tautien hysteeristä pelkoa.

Tällä viikolla kokeiltiin ulkoilua -7 asteessa. Puolituntia ulkona oli Aalle liikaa. Yski kuin pahaisinkin astmaatikko.
Haaveet puistohoitopäivistä voitaneen haudata ainakin talven ajaksi.
 
*

Holding-hommat alkavat olla lääkärin siunausta vajaat vaalmiina aloitettaviksi. Lääkäriltä täytyy saada lupa Aan holdaamiseen keuhkojen takia.
Ensi vuoden ekaa viikkoa suunniteltiin aloitusviikoksi. Alkuun kun hommaa pitäisi tehdä hiukan tiuhempaan tahtiin ja meidän molempien miehen kanssa on oltava kotona. 

*

Muistathan, hyvä lukijani, olevasi haastettu?

 

Ihanakamala nukutus

Viime yönä säntäsin kahden aikaan ulos poikien huoneesta sohvalle itkemään. Itku kumpusi jostain syvältä, sellaista toivottomankuuloista rääyntää.

Olin koko päivän yrittänyt parhaani mukaan saada niskaani rentoutumaan. Käynyt aamulla punttisalilla, venytellyt, maannut piikkimatolla. Mikään ei auttanut. Niska tuntui jäykistyvän entisestään ja päänsärky teki tuloaan. Kun pääsin sänkyyn yhdentoista aikaan, oli vaikeaa mahdotonta löytää asentoa jossa olisi rento olo. Toivoin nukahtavani nopeasti, jotta ei tarvitsisi moista ajatella.

Kun olin juuri saamassa unen päästä kiinni, Bee sai aivan kauhean yskänkohtauksen. Yskää seurasi itku. Nousin ja lähdin uudelleennukuttajaisiin.
Alkuun näytti taas hyvältä, että poika nukahtaisi hetimiten uudestaan. Oma olo oli sellainen, että päätin syödä lääkkeitä kunhan tästä pääsisin. Vaan taas tuli yskä. Lopulta Bee oli täysin hereillä ja virkeä, mielessä kaikki paitsi nukkuminen. Yritin epätoivoisesti saada häntä rauhoittumaan, ennen kuin Aakin heräisi.

Siinä vuodevaatelaatikossa lapsen kanssa painiessa, tunsin kuinka niskani jumiutui hetki hetkeltä pahemmin. Päätä särki. Lopulta alkoi tunto paeta niskasta, kädestä, takaraivosta ja kasvoilta. Kipu ja väsymys saivat aikaan epätoivon. Kun yhtäkkiä tajusin kiroavani lasta mielessäni ja puristavani sylissäni ehkä hieman liian tiukasti, tajusin ettei tästä tule mitään ja säntäsin ulos ovesta.

Mies heräsi rytinään ja tuli luo, halasi kovaa. Bee köpötteli huoneestaan ja iloitsi hereillä olevista vanhemmista.
Mies keräsi peittonsa ja tyynynsä ja lähti nukutuspuuhiin. Minä söin lääkkeitä ja menin omaan sänkyyn.

Arvaatteko mitä ajattelin kun tein unta yksin sängyssä? Arvaatte kuitenkin väärin, joten kerron:
Kuinka ihanaa on, että meidän poikia saa nukuttaa! Kuinka paljosta olemme jääneet ensimmäisenä vuonna paitsi, kun ehdottomasti ovat nukahtaneet vain ja ainoastaan omassa rauhassa. Kuinka iso ja intiimi asia nukuttaminen on ja kuinka tärkeää kiintymyssuhteen kannalta.

Ehkä tämä on nyt se mitä osaamme arvostaa vaikean alun jälkeen. Viime viikkoihin asti pojat on aina vain laitettu nukkumaan, ei nukutettu. Itsekin olemme olleet sitä mieltä, että se on hieno homma ja iso helpotus. "Jos tässä kaikenlaista on ollutkin, niin nukkuvat ja nukahtavat sentään helposti ja päästävät meidät vähällä."
 Nyt näen toisin. Olemme olleet häiriö ja este nukkumiselle, omille lapsillemme. Meitä ei ole kaivattu, vaan työnnetty pois. En ole sanut ihastella nukkuvan lapsen kauneutta tai kuunnella hänen unituhinaansa. En ole saanut kokea olevani tärkeä turvantuoja. En ole saanut suojella lastani.

Nyt vihdoin he tahtovat meidät lähelleen ja turvakseen. Voiko mitään hienompaa olla! Tuntuu kuin olisin rakastumassa lapsiini uudestaan, ehkä jossain mielessä ensimmäistä kertaa. Syntymän jälkeisinä päivinä muistan tunteneeni jotain samanmoista kasvamassa sisälläni, mutta silloin se piti tukahduttaa. Titenkin olen rakastanut lapsiani koko ajan, mutta tällaista lämmintä pulppuamista en ole tuntenut. 



*

Käytiin aamulla puntarilla neuvolassa. Aan paino oli tippunut. Pituutta tullut silti lisää. 74,2cm ja 7,6kg. Beelläkään painoa ei ollut tullut, mutta ei ollut tippunutkaan. Pituutta sekin oli taas kahminut. Bee on veljeään 6cm pidempi ja 3kg painavampi.

Ravintoterapeutti määräsi taas jälkkäripakon.