Yöllisiä

Viime yö oli levoton ja pitkä.

Kävin illalla elokuvissa katsomassa Puhdistuksen ja se sai ahdistumaan siinä määrin, että ensin meni itsellä yhteen asti ennen kuin sain rauhoituttua nukkumaan. Parin tunnin päästä nukahtamisestani pärähti naapurihuoneen biologiset herätyskellot soimaan. Hetken rauhoittelun jälkeen vaikutti jo tovin siltä, että häiriö oli vain tilapäinen. Palasin sänkyyn, mutta eipä vaan taas uni tullut. Ei ollut tosin tarviskaan, sillä puolen tunnin päästä pääsin taas siirtymään lastenhuoneen lattialle.

Aa tarvitsi läheisyyttä. Ujutin käteni pinnojen välistä ja pikkuinen käsi tarttui tiukasti sormeeni.
Hetken päästä viereisessä pinnasängyssä iski kateus. Bee nousi seisomaan ja protestoi tiukkasävyisesti moista yhden lapsen suosimista. En millään saanut toista käsiäni ylettymään samaan aikaan molempiin pinnasänkyihin, joten Been oli tyytyminen jalkaani.

Ensin sormia työnnettiin varpaiden väliin. Kohta pian ukkovarpaani pääsi korvaamaan tuttia. Tovi myöhemmin pikku-ukko oli kääntynyt sängyssään 180 astetta ja läiskytti jalkaani omilla jaloillaan. Nukkumisesta ei ollut tietoakaan.

Juuri kun tuntui, että molemmissa sängyissä rauhoitutaan taas, kissa tepsutteli huoneeseen. Molemmat pojat popsahtivat sängyissään pystyyn. "Thisssh, thisssh, tissa!" Kissa kävi kuuliaisesti tervehtimässä molemmat, jonka jälkeen se kiipesi mahanipäälle, puski nenällään nenääni, tuijotti tiukasti silmiin ja alkoi kehräämään.

Ikuisuudelta tuntuneiden tuntien(?) ajan aina hetken rauhan jälkeen, jommassa kummassa sängyssä noustiin pystyyyn itkemään/juttelemaan/nauramaan/kissittelemään/tanssimaan. Kissa petasi paikan kainalooni. Missään välissä en ehtinyt saada unesta kiinni.

Yhtäkkiä heräsin jälleen. Aa oli noussut taas pystyyn, ovi oli laitettu kiinni ja kissa raapi ovea. Kuulin miehen olevan suihkussa. Aamu - jo vai vihdoin, en tiedä. Päästin kissan huoneesta, kampesin Aan selälleen ja päätin vielä koittaa hetken nukkua.

Bee herätti minut. Aa tuhisi täydessä unessa. Ulkoa kajasti valoa jo niin, että tajusin päviän olevan pitkällä. Nousin Been kanssa ylös. Kello näytti 10:39. Aa heräsi kun Bee meni varastamaan pinnojen välistä siltä unilelua. Aamupalalle päästiin yhdeltätoista. 

Reissusta palattu

Kahden viikon reissu on takana ja tuntuu hyvältä olla kotona. Ei sillä etteikö reissu olisi mennyt hyvin. Meni aivan mainiosti, ihan yli odotusten. Ois voinut vielä olla pitempäänkin, mutta hyvä näinkin.

Ensimmäiset neljä päivää oltiin leirillä. Sen jälkeen nautittiin mökkielämästä miehen perheen kanssa. Mökillä lojui pöydällä jatkuvasti kolme läppäriä, mutta siltikään en saanut itseäni blogiin asti. Jotenkin tuntui väärältä käyttää moisia kapistuksia mökillä. En osaa ihan tarkkaan sanoa miksi, sillä kyllähän minä nitä koneita käytin, reseptien hakuun ja muuhun vastaavaan. Blogiin tai facebookkiin en saanut silti yhdenainutta päivitystä tai kirjoitettua ainuttakaan sähköpostia. En edes niitä tarpeellisia.

Olin varautunut jokseenkin siihen, että mökkielämä alkaisi hermostuttaa muutaman päivän jälkeen. Ei alkanut. Miehen perheen kanssa lomailu on rentoa. Mökillä ei pidetä suomalaisperinteistä työleiriä, vaikka työtä olisikin tarjolla. Hommia saa tehdä ken tahtoo. Tekijöistä tai tekemättäjättäjistä ei pidetä kirjaa. Kukaan ei tunnu tietävän mitä kello on, kellään ei ole kiire. Ruokaa tehdään porukalla, rakkaudella ja hartaasti. Pöydässä on herkkuja toistensa perään. Sauna lämpeää joka päivä.

Pojat nautti mökkeilystä viipottamalla pihalla. Suurinta viihdettä on kontata järveen läträämään. Onneksi ranta on matala.
Poikien kehitysikä synttäreitä vietettiin tekemällä kaksi jälkiruokaa. Vaikea sanoa kumpi oli parempaa, kaurakeksin päällä mascarponevaahto ja mustikoita vai stoutilla karamellisoidut banaanit vaniljajäätelöllä.

Pojat ehtivät kehittymään aivan valtavasti matkan aikana. Bee kävelee jo enemmän kuin konttaa, nousee seisomaan ilman tukea, kipeää tuolille ja pöydälle nopeammin kuin kukaan uskoisi. Lisäksi poika pärisyttelee ärrää minkä kerkeää. Aa otti ensimmäisen varoivaisen askeleen ja on ruvennut juttelemaan. Tähän asti ääntely on ollut pääsääntöisesti murinaa ja ärinää, BPD-lapsen krohinaa. Nyt poika on alkanut enenevästi käyttämään kaunista joskin hentoista ääntään. Tuntuu mahtavalta kuulla tuolla äänellä lausuttu äiti.

Kissa keräsi mökillä urhoollisuusmitaljea ajamalla naapurin puolivillit katit pois meidän tontilta. Se kulki onnellisena kello kaulassa ympäri pihaa, jahdaten perhosia. Oltiin tyytyväisiä, kun sillä ei tuntunut olevan tarvetta laajentaa reviiriään, vaan pysyi omalla pihalla kiltisti. Koska näin tosiaan tuntui olevan, hämmensi eilinen puhelu kovin. Anoppi soitti ja kertoi meidän lähdettyä jutelleensa mökkinaapurin kanssa. Naapuri oli kysellyt mahtaako anoppi tietää kenen mahtaa olla sellainen mustavalkoinen kissa, jolla on kulkunen kaulassa. Kissa kun oli tullut naapureille taloon sisään ja mennyt olohuoneen matolle kellimään. Saman kissan naapuri oli myöhemmin nöhnyt toisen talon pihassa, sen missä asuu kahdeksan puolivilliä kissaa.
Selvisipä meidän kissasta löytyneen naarmun alkuperä.. En vaan ymmärrä missä välissä tuo katti on kaiken tuon ehtinyt, koko ajan kun tuntui olevan näkösällä.

**

Reissun aikana tuli kaksi loistavaa puhelua. Toinen tuli lääkäriltä, joka kertoi että minulla ei ole enää insuliiniresistenssiä. Toinen tuli kiinteistövälittäjältä, joka kertoi että vanha asuntomme on myyty ja paremmalla hinnalla kuin odotimme.

Haja-ajatuksia

On ollut hyvä alkuloma. Sen takia ei ole meistä täällä paljon kuulunut. Hyvä näin.

**

Juhannus vietettiin sukuni kanssa mökillä. Jännitin etukäteen valtavasti. Perheeni ja sukuni on..(pitkä tauko polittisesti korrektin ilmaisun löytämiseksi)..täynnä monenmoisia persoonia. Mahdollisen draaman lisäksi jännitin poikien olemista. Onko liikaa hälyä? Onko liikaa vaaranpaikkoja? Saako ne nukuttua? Korvautuuko hyvä päivärytmi kaaoksella ja anarkialla. Kun reissua edeltävänä yönä minä ja Bee nukuttiin ehkä pari tuntia, mies ja Aa pari tuntia enemmän, niin jaksammeko mökkielämää kukaan?

Pelkoni osoittautuivat vain osin aiheellisiksi. Draamaa oli, mutta vain kohtuudella. Poikien rytmi heilahti, mutta ei liikaa. Söivät ja nukkuivat hienosti. Nauttivat olostaan hölmö hymy naamallaan koko ajan. Uusia kokemuksia pojat kerryttivät kulinarismin, perinteiden ja elämysmatkailun saralla
(,eli eka suklaa, eka sauna, eka veneretki).

Nautin juhannuksesta. Olin valmistautunut keksimällä valmiiksi ties mitä tekosyitä kesken kaiken kotiinlähtemiselle. Onneksi ei tarvinnut sitä muistilappua esille kaivaa.

**

Meidän eläköitynyt näyttelykissa on kyllästynyt matkusteluun. Näyttelyuransa aikana se on matkustanut ympäri maailmaa ja ollut aina helppo tapaus matkustelun suhteen. Kun se tuli meille eläköitymisen jälkeen, se juoksi hysteerisenä ympäriinsä kun huomasi meidän pakkaavan. Kun kantokoppa nostettiin esille, se oli sujahtanut sinne ennen kuin huomasimmekaan.

Ei enää. Se täytyy etsiä kaapista tai sängyn alta. Kantokoppaan kun sitä yrittää suostutella, se keksii kaikenmoista syytä olla menemättä sinne. Juuri silloin täytyy käydä hiekkalaatiokolla tai syömässä tai juomassa. Tai parvekkeella. Kyllä se sinne koppaa lopulta aina suostuu menemään, kunhan on ensin tehnyt selväksi ettei välittäisi moisesta hapatuksesta.

Juhannuksen katti vietti yksin kotona. Kaksi yötä yksin taisi olla liikaa. Sen yhden yön kun olimme kotona välissä se nukkui koko yön kehräten tyynylläni. Aamulla kun pakkasimme seuraavaa reissua varten, se aloitti vanhan kunnon hysterisoinnin. Kun kantokoppa nostettiin esille, se meni vartioimaan sen viereen livahtaakseen heti sisälle kunhan kopan ovi avataan.
Pitkästä aikaa koko automatkaa auton perältä ei kuulunut surkeaa mouuuuuuu-huutelua.

**

Huomasin tovi ennen miehen loman alkua, että emme ole miehen kanssa kunnolla jutelleet tai tehneet mitään yhdessä pitkiin aikoihin. Muistin kaikki ne tutkimukset ja tilastot pikkulasten vanhempien avioeroista, monikko- ja muiden riskiperheiden kohonniesta riskeistä. Iski ahdistus.

Ei meille pitänyt käydä näin. Meillä on hyvä suhde. Me puhutaan kaikesta ja aina. Niistäkin asioista, joista jännittää toiselle puhua, syystä tai toisesta. Ihan alusta asti ollaan päätetty, että turhia salaisuuksia ei kanneta, eikä kuvitella että se toinen osaisi lukea ajatuksia.
Miten ihmeessä me ollaan unohdettu puhua toisillemme? Miten ihmeessä minä en tiedä mitä tuolle toiselle kuuluu?

Onneksi tuli loma. Löytyi aika jutella. Tuli selivtettyä muutama molempia vaivannut juttu. Ja tuli taas kerrottua toiselle kuinka tärkeä ja ihana se toinen on.

Onneksi on isovanhemmat. Päästiin kahdestaan ravintolaan ja elokuviin. Päästiin kävelylle. Oltiin vähän niin kuin silloin kun oli vain me kaksi, vaikka ei kyllä yhtään ollut samanlaista. Oli erilaista, mutta silti kivaa.

Kun ilmaisin miehelle huoleni siitä, että oltiin varmaan jo vähän ehditty eksyä sille huolestuttavalle polulle kohti tilastojen perheitä, että "ei syytä huoleen kun kato meissä on se eri, että me ei erota".

**

Tarkkaan harkitseva typerys

Asunto on nyt meidän. Maanantaina käytiin pankissa tekemässä kaupat. Siinä istuessani mietin kovasti, kuinka typerältä tuntuukaan. Välittäjä ja pankin setä höpöttelee kaikkea tosi tosi tärkeää, mistä mä en tainnut ymmärtää puoliakaan. Sama tunne oli silloin perjantaina kun käytiin lainasta sopimassa. Sitä yrittää istua siinä pätevän näköisenä ja kaikkitietävänä. Ei saa näyttää ettei ymmärrä, koska sillon joku kuitenkin yrittää huijata. Pelottaa niin älyttömästi laittaa nimi alle papereihin, joissa on lukuja ja sanoja joiden tarkoitusperistä ei ole mitään hajua.

Olen tuskaillut tyhmyyttäni tässä nyt pari päivää. Upotin itseni velkasuohon ymmärtämättä miten maailmantalous toimii. En minä ymmärrä juurikaan euriborien päälle tai marginaalien. Tiedän kyllä mitä ne tarkoittaa, mutta en tiedä mikä niihin vaikuttaa. Olenko siis liian tyhmä ottamaan lainaa?

Väitän etten ole se tyhmin ja tietämättömin asiakas joka pankissa on lainaa ollut ottamassa. Miksi siis niiden pitää siellä pankissa puhua niin vaikealla tavalla? Siinä on sellaista keisarin uudet vaatteet -meininkiä. Koska se pankkivirkailija puhuu niistä asioista ihan itsestäänselvyyksinä, niin itse ei voi myöntää ymmärtämättömyyttään, ettei tule leimatuksi hölmöksi.

Sama pätee asunnonostamiseen. Kuka oikeasti osaa ottaa kaikki olennaiset asiat huomioon ja laskeskella siinä sitten mikä on järkevin? Kuka oikeasti osaa edes sanoa, mitkä asiat on ne olennaisimmat ottaa huomioon? Uusi asunto tuli ostettua täysin fiilispohjalta. Vaan eikö se ole ainoa oikea tapa ostaa koti.

Tänään lempiajattelijani päästi minut pälkähästä. En ole ainoa.  
 "Tosi asiassa tutkimus on osoittanut jo pitkään, että ihminen on kaikkea muuta kuin rationaalinen päätöksentekijä." 
Lisää aiheesta täältä.


 **

Pojilla on flunssa. Taisin itse maalata ne pirut seinille, kun sanoin etten tahdo sopia liian tiukkaa aikataulua muutolle kun sitten kuitenkin pojat sairastuu tms. Vaan onneksi tosiaan aikataulu antaa nyt myöden sairastaa.

Tai riippu teitenkin kenen aikatauluista puhutaan. Meidän vanhempien aikataulu antaa. Poikien ei. Ihan hirveä vauhti ja viepllys käynnissä. Aa nousi eilen ensimmäistä kertaa tukea vasten seisomaan ja istuu nyt tukematta lattiaan. Bee lähti tänään etenemään tukea pitkin ja sanoi "kitta" silittäessään kissaa. (Mieleni tekee julistaa ukon sanoneen ensimmäisen sanansa, mutta pelkään että kuulin sanan äitikuulokkeiden kautta ja oikeasti se ei sanonut niin. Tarvitsen todistajan ennen julistusta.)


**

Kotiapu kävi tänään aamulla. Ensimmäistä kertaa käytin apuvoimia saadakseni itse nukkua. En olisi uskonut etukäteen onnistuvani, mutta nukuin kuin tukki pari tuntia. Tuntui mahatavalta herätä kun pitkästä aikaa oli oikeasti levännyt olo.

Kotiapua myönnettiin nyt toukokuun puoliväliin asti. Jesh!

Vauhtilista

Huh. Pää on pyörällä. On niin monta vauhdikasta asiaa käynnissä, ettei meinaa perässä pysyä. Tapani mukaan, koitan taltuttaa pään sisäisen sekamelskan listaamalla. En vielä ole varma mikä listan otsikko on, mutta listatessahan se selvenee, niin kuin aina kaikki.

• Taudit selätettiin ja viikonloppuna oltiin aktiivilomalla sukulaisteni luona. Oli mukavaa. Oli ihanaa olla rauhassa ja ajalla sosiaalinen. Kävelylläkin käytiin isolla porukalla. Vaikka unet jäikin vähiin, niin pää tuulettui. 

 

• Pojat ovat laittaneet taas isomman vaihteen päälle. Bee nousee seisomaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta vasten. Pää kolisee jatkuvasti. Kaikkia periaatteitani vasten olen harkinnut konttauskypärän hankkimista. Aa viipottaa menemään ryömimällä, mutta vauhi on huimaa. Konttausasento onnistuu, mutta konttaus ei ihan vielä. Kaikkialle ehditään ennen äitiä. Silmien kasvattaminen selkään on aloitettava asap ja myöhässä ollaan kuitenkin.

 

• Myös kissalla on meno päällä. Valtavia juoksuspurtteja ympäri asuntoa vähä välistä. Yrittää tappaa sohvaa. Johtuu siitä, että kissalla on kevättä rinnassa. Moukuu ja kyhnää. Kehrää koko ajan. Jos ei kehrää, ei tarvi ku katsoa päin, niin johan lähtee hurinä käyntiin.

 

• Tällä viikolla on joka päivälle menoa, sunnuntaita lukuunottamatta. Sairaalassa ollaan käyty tällä viikolla kontrolleissa jo kahdesti, neuvolassa kerran. Huomenna illaksi toinen poika hoitoon ja toisen kanssa muita keskosia tapaamaan. Torstaina yksi tapaaminen pankissa ja kaksi kotona. Perjantaina pojat sentään saa olla kotona, minulla tapaaminen. Lauantaina pitkästä aikaa vauvauinti. Ohjelmaa on siis tällä viikolla enemmän kuin viime kuussa taisi olla yhteensä. Sunnuntai pyhitetään lepopäiväksi.

 

•  Löydettiin asunto. Ei oikeastaan edes etsitty, mutta sopiva tuli vastaan. Maanantaina käytiin katsomassa. Tortsaina mennään pankkiin. Sattumalta maanantaina löytyi etsimättä myös mahdollinen ostaja meidän nykyiselle asunnolle. Ostaja tulee torstaina katsomaan tätä. Ei olla vielä tehty uudesta asunnosta tarjousta, pyynti on ylihinnoiteltu. En tiedä tuleeko tästä mitään, mutta kokeillaan. Nykyisen asuntomme ostin heräteostoksena ennen kuin edes tunsin mieheni. Ratkaisu on osoittautunut jo moneen otteeseen viisaaksi. Ei kai sitä siis tällä kertaakaan liian kauan kannata suunnitella ja märehtiä. Asiat tuntuu etenevän kovin vauhdikkaasti, mutta tunne on hyvä.     

Hmm... En edelleenkään osaa nimetä listaa. Sen verran monialainen, että vaikea löytää punaista lankaa. Olennaisimman tehtävänsä listaus silti suoritti. Pään sisäinen sekamelska on taltutettu ja ajatuksista saa taas otteen. 

Äiti irti letkuista

Nyt on asunto myrkytetty. Myrkyttäjäpoika varoitteli, että nyt voi näkyä vähän enemmän toukkia liikenteessä kun ne lähtee koloistaan pakoon. Yks ollaan nähty. Toivottavasti enempää ei tarvi nähdäkään. Eihän ne vaarallisia oo, mutta jokin niissä ällöttää. Jopa tällaista Afrikassa työskennellyttä ja kaikenmaailman matoja ja heinäsirkkoja kotonaan kasvattanutta ihmistä. (Noi kaks asiaa ei muuten liity toisiinsa. Työkseni en ötököitä kasvattanut, enkä liioin Afrikassa. Kotona suomessa liskoilleni ruuaksi.)

Evakkoreissu vanhempieni luona meni lähes ongelmitta. Ainoa onglema oli kissa, joka uudessa kyläpaikassa meni aivan vauhkoksi. Meidän säyseistä säysein kissa ei saanut hajuilta hetken rauhaa. Sen valtasi kaikki mahdolliset eläimelliset vaistot ja lopulta se ei pystynyt katsomaan kunnolla enää edes eteensä. Niinpä nyt Bee on saanut ensimmäisen kohtaamisensa kissan kanssa. Kissa ei hyökännyt ja tahallaan raapinut, vaan villisti ympäriinsä ravatessaan, arvioi vauhtinsa väärin ja loikatessaan Been yli osui kynnellä pikkuista korvaan.

Evakosta jatkettiin matkaa appivanhempien luokse. Ajateltiin, että kun kuitenkin pakataan koko revohka autoon, niin saman tien sitä ajaa vähän pidemmälle. Omalla agendallani oli myös rankan viikonjälkeen tarpeeseen tulevat apukädet. Ja valmiiksi katettu ruokapöytä. Ja talo, jossa itse ei tarvi siivota. Oli kuin olikin hyvin rentouttava ja voimia palauttava viikonloppu. Ihanaa on seurata kuinka isovanhemmat saa pikku-ukoista iloa ja pikku-ukot isovanhemmista aina valmiin sylin. Win-win.

No joo. Oli viikonlopulla myös tylsät puolensa. Saatiin kiusaksemme enterorokko. En vaan tajunnut sitä ennen kuin se iski sunnuntaina myös minuun. Poikein oireet ovat olleet niin pieniä ja vähäisiä, etten niitä osannut yhdistää. Hyvä niin. Omalla kohdalla on kuitenkin vaikea olla huomaamatta käsiä, jalkoja ja suuta vallaneita pisteitä tai kipua juodessa ja kävellessä. Onneksi ei kuitenkaan päänsärkyä tai kuumetta. Näiden vaivojen kanssa elämä vielä rullaa. Varsinkin kun viikonloppuna sai nukuttua univelat pois.

Viikonloppuna tehtiin myös iso päätös. Lopetin lypsämisen.
Lypsin 200 päivää. Se tekee n. 1200 lypsykertaa. Minuutteina 1800. Tunteina 300. Vuorokausina 12,5. Aika pieni uhraus siihen nähde, kuinka iso hyöty siitä on pojille ollut. Silti tuntuu vapauttavalta lopettaa.