Joululahjahaaste!

Joululahjaksi teille lukijoilleni, aloitan haasteen nimellä Näpsäkämpää Uutta Vuotta!

Säännöt:
 
1. Lahjo lukijaksi näpsäkkäällä lapsiperheen arkea helpottavalla vinkillä.
 

• Vinkin on oltava jotain pakollista, arkista askaretta nopeuttava tai helpottava. Se toimii maalla omakotitalossa, lähiön rivarissa ja keskustayksiössä. Vinkki ei saa olla sidoksissa poliittiseen tai uskonnolliseen vakaumukseen eikä koulutustasoon.  

• Jos olet keksinyt miten toppahanskat kuivataan käden käänteessä, miten purkka irrotetaan tukasta koulukuvausaamuna, kuinka sukat löytävät aina parinsa tai miten syöttötuoli pysyy näppärästi puhtaana, nyt on aika jakaa tuo tieto sitä janoaville. Anna kanssabloggaajillesi joululahjaksi hieman helpompi arki!

2. Haasta mukaan 2 bloggaria jakamaan oma arjenhelpotusvinkkinsä.

3. Huikkaa WannabeMamalle näpsäkkyydestäsi, jolloin saat neronleimauksesi mukaan Ukkovallan akan blogin Näpsäkämpää Uutta Vuotta! -sivulle.

*

Minun näpsäkkä vinkki:

Pöydän pintaan kuivuneen ruuan tai juoman sää helposti irti auton ikkunaraapalla. 

Irtoaa jopa kaurapuuro. Rapala ei naarmuja ikkunaa, joten ei myöskään pöydän pintaa. 

Ja kynsienaluset kiittää!
Kun raaputtelun jälkeen pöytä on pyyhitty rätillä, kuivaa pöytä ikkunankuivaimella. 

Näin saat pois myös netistä kosteuden mukana pöydänpintaan jääneet pöpöt.

*

Haasteen keksijänä otan erivapauden haastaa kaikki lukijani mukaan, saadakseni homman kunnolla käyntiin. 

Haaste olkoon tässä muodossansa käynnissä aina Loppiaiseen 2013, koska ainakin jossain päin maailmaa vielä silloin lahjoja jaellaan. 
  

Akan imurointi

Kävin pitkästä aikaa katselemassa blogini tilastoja. Blogiini on päädytty hakusanoilla pöllö silmalasit päässä, tuskan parahdus ja akan imurointi ärsyttää.
Pistää miettimään, että mitä näillä oikeastaan ollaan yritetty löytää? Onko joku nähnyt metsässä pöllön, jolla on silmälasit ja on nyt yrittänyt selvittää pöllön lajin? Onko jollain päässyt turkan parahdus ja on koettanut googlettaa mahdollisen diagnoosin ennen lääkärille menoa? Ja onko tuo yksi toivonut löytävänsä vertaistukiryhmän akan ärsyttävästä imuroinnista kärsiville?

Jos tunnistat, hyvä lukijani, itsesi moisten hakusanojen takaa, niin kertoisitko kommenttilaariin mitä ihmettä olit etsimässä?
Ja jos olet tuo ärsyttävästä imuroinnista kärsivä, niin kerro vielä mikä siinä imuroinnissa ärsyttää? Onko se just nimenomaan se, että miten se akka imuroi? Onko sillä erityisen väärä tekniikka ja toivoisit, että se imurois vähemmän ärsyttävästi? Tekeekö se jotain erikoisia kuvioita vai mistä kiikastaa?
Vai ärsyttääkö sittenkin se, että sitä akkaa on pakko imuroida?

Näillä mennään

Edelliset kaksi päivää vietettiin poikien kanssa evakossa. Jo aikaa sitten sovittu sähköremppa ajoi meidät pois kotoa. Mikäs sen mukavampaa väsyneenä ja kipeänä kun lähteä muiden nurkkiin. 

*

Kehoni vihaa huonoja elintapoja. (Ikävä kyllä luonteeni on aivan eri maata.) Pari päivää eineksiä/pikaruokaa tarkoittaa viikon ruuansulatusvaikeuksia. Muutama päivä ilman liikuntaa tarkoittaa viikkojen ajan selkä vaivoja. Yksi pala suklaata tarkoittaa kiloa lisää puntarilla. (Viimeinen kohta saattaa olla vähän liioiteltu, mutta edelliset kaksi on totta.)
Kipeänä oleminen on verottanut liikuntaa. HeiaHeiassa viimeisin merkintä on sunnuntailta. Tänään kostautui. Selkä on aivan jumissa ja joka liike sattuu.

En edelleenkään ole nukkunut kunnolla. Yskin niin, että päätä särkee. Keuhkoihin ja putkiin sattuu jatkuvasti. Tähän muutenkin mahtavaan olotilaan kun lisätään selkäkipu on tuloksena äreä, lyhytpinnainen, hidas ja itkuherkkä ihminen. Sen saman ihmisen pitäisi olla äiti. Ei kovin toimiva yhdistelmä.

Psykologi käski keskittyä nyt hetkellisesti vain ja ainoastaan tähän hetkeen, tästä selviämiseen. Lepäämiseen ja paranemiseen. Kielsi murehtimasta mennyttä ja tulevaa juuri nyt. Ajattelin yrittää. 

*

Lapsi/äitiblogeja on puitu viime aikoina paljon mediassa. Hyviä pointteja asiasta löytyi täältä.

*huokaus*

*huokaus*
Maanantai. Uusi viikko tuli, vaikka edellinen tuntui loputtomalta. Niin läkähdyttävän raskas oli viime viikko, että en oikein tiedä millä voimilla tähän uuteen ponnistaisi.

Viime viikolla:

•  Bee joi punaviinistä ja käsitiskiaineesta tehdyn kärpäsansan
• Aa panikoitui vauvauinnissa
• Bee yritti syödä tuntemattomia sieniä ja marjoja
• Bee karkasi leikkipihalta
• Bee valvotti kaksi yötä
• Aa jätti yhden kokonaisen päivän päiväunet välistä
• Bee söi tupakantumpin
• Been silmä mustui (taas)
• Mies oli koko viikonlopun poissa
• Bee hävisi parkkipaikalla 

 Odotan tätä viikkoa pelonsekaisin tuntein. Onko joka-toinen-yö-äiti-nukkuu-lasten-huoneen-lattialla -traditio tullut jäädäkseen? Onko Been nenänvuotaminen oikeasti alkava flunssa vai rokotuksen jälkimaininkeja? Sairastuuko molemmat lapset? Toteutuuko poikien pe-la yökylä? Jaksanko/ehdinkö tällä vikkolla päivittämään tätä tai muita blogeja? Jaksanko/ehdinkö tällä viikolla lenkille/punttikselle? Joko tällä viikolla meillä vaikka imuroitaisiin kuukauden tauon jälkeen? Vieläkö itsehillintää riittää, vai joko tällä viikolla äiti sortuu syömään sen kaapissa lymyävän suklaalevyn? Joko tällä viikolla päästään vatsahuuhteluun?

Blogi äidit ruokkii

Sekä Lilli että Tiuhti haastoivat blogeissaan kaikki lukijansa Blogi äidit ruokkii -keräykseen. Operaatio nälkäpäivä starttaa virallisesti vasta tänään ja jo nyt blogiäideillä on reilusti yli tavoitteen tuo lahjoitussumma. Hienoa, eikö vaan?

Lahjoittaisitko sinäkin?



1. Lahjoita
Tee omavalintainen lahjoituksesi Blogiäidit ruokkii -keräyslippaaseen täältä.Virtuaalinen keräyslipas on SPR:n palvelu, jonka kautta lahjoitukset menevät turvallisesti suoraan SPR:n tilille. Tavoitteenamme on kerätä yhteensä 500€ lahjoitus Nälkäpäiväkeräykseen.

2. Haasta
Kerro Blogiäidit ruokkii -haasteesta blogissasi ja haasta mukaan 3-5 äitibloggaajaa. Linkitä haasteeseen nämä ohjeet ja www-osoite virtuaalisen keräyslippaan sivuille. Jos blogillasi on Facebook-sivut, voit kertoa haasteesta myös siellä.

Blogiäidit ruokkii -keräyksen takaa löytyy kaksi äitibloggaria, Kepulaisen äiti Äidinmaitoa -blogista ja Suski Piiri pieni pyörii -blogista. Heiltä saat tarvittaessa lisätietoa keräyksestä. Blogeissa raportoidaan myös keräyksen etenemisestä.



Haastan kaikki ne lukijoihini kuuluvat blogiäidit, jotka eivät vielä ole lahjoittaneet, lahjoittamaan nyt! Saataisiinko kasaan niin paljon, että tavoite tulisi tuplattua? Paljon ei enää puutu!

Tunnustus

Sain tunnustuksen Tiuhdilta blogissaan Ihan hyvä elämä. Kiitos!
Viimeeksi tunnustuksen saadessani en heti jakanut sitä eteenpäin, unohdin koko asian ja kevottomana tunnustettuna en koskaan tullut jatkaneeksi tunnustusketjua. Nyt päätin toimia ennen kuin unohdan ja jakaa tunnustusta hetimiten eteenpäin.

Tunnustuksen mukana tulivat seuraavat ohjeet:

• Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.

• Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

• Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.

• Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

 

Jaan tunnustuksen eteenpäin seuraaville suosikkiblogeistani:

 

Valeäidin tunnustuksia , uusin blogilöytöni, joka pompsahti heti suosikiksi

Miksette hanki koiraa , hienosti kirjoitettua, kaunista tekstiä vaikeasta aiheesta

Äiti aurinkoinen , aina varmaa piristystä päivään

kinttupolut , Pikkusisko on vaan niin ihana

Äitiyden monet kasvot , tiedättekö sen ilmiön kun alkaa tuntua, että tuntee jonkun vaikka ei tunnekaan?

Juhlasta arkeen

Mies meni aamulla töihin. Kahdenkuukauden auvoinen loma-aika on nyt ohi. En keksi riittäviä ylisanoja kertomaan kuinka hyvä loma meillä oli. Ja kuinka oikeaan aikaan.
Mies ja minä oltiin aika lähellä murtumispistettä juuri ennen lomaa. Siltikin olen tyytyväinen, että mies ei pitänyt isäkuukautta aiemmin. Poikien kannalta nimittäin tämä oli aivan loistava hetki. Pojat ovat heränneet aivan uudenlaiseen sosiaalisuuteen kesällä ja suhde miehen ja poikien välillä kehittyi kesän aikana varmasti paljon vahvemmaksi kuin mitä se olisi aiemmin keväällä pystynyt. Paljon kertoo se, että Been tippuessa likumäestä, poika halusi juuri isän syliin lohtua hakemaan. Äitiyteni koki kenties pienen kolahduksen samalla, mutta koitan olla keskittymättä siihen.

Arki aloitettiin poikien kanssa juuri niinkuin olin suunniteltu. Herättiin kelloon, ei lomatyyliin sitten kun jaksetaan. Syötiin aamupala ja lähdettiin pihalle. Tultiin kotiin, tehtiin ruokaa ja nyt nuo vaipuivat päiväunille, jotka suunnitelmani mukaan kestävät kolme tuntia. Tässä vaiheessa ne on kestäneet tunnin. Olen päättänyt kehittää meille hyvän arkirytmin. Jeesuksen ryhti -liike on saapunut kotiimme. Päivärytmin lisäksi siihen kuuluu järkevät ruuat ja säännöllinen liikunta. 
Veikkauksia rytmin ajallisesta kestävyydestä voi lisäillä komenttiosioon. Oikeasta veikkauksesta luvassa papukaija- ja erkkimerkki. 

Oma veikkaukseni on, että homma kaatuu ensimmäiseen sairastumiseen. Siihen ei taida olla kovin pitkä aika, Aan ääni tuntuu käheältä ja muutenkin poika on ehkä vähän vetämätön. Mies jo päätti, että se on tulossa kipeaksi, minä vielä arvon voisiko asia liittyä astmalääkkeen lopettamispäätökseen. Kumpikaan vaihtoehto ei tunnu kivalta. Jälkimmäisen toteutuessa edessä häämöttää kortisonipläjäys, joka pistäisi kasvun taas jäihin.

Miten ihmeessä supermarjot ja muut kunnonäidit pitävät rytmistä ja hyvistä elämäntavoista kiinni sairastelujen keskellä? Tietääkö ne jonkun salaisuuden? Tai kenties Salaisuuden?

**

Meillä oli viikonloppuna juhlat. Tupaantulijaiset ja poikien synttärit samassa paketissa sukulaisille ja muutamille ystäville. Juhlien jälkeen mietin, että meitä taidetaan pitää melko höveleinä vanhempina. Jotenkin jäi tunne, että aika moni nyt ajattelee, että me ei ehkä oikein välitetä meidän lapsista vaan annetaan niiden riehua ja riekkua miten sattuu.

Esimerkki 1.
Vieras (hieman hätääntyneesti): Hei, Aa kiipesi penkille.
Minä (turtuneesti): Mille penkille?
Vieras: Parvekkeen.
Minä: Kunhan ei kiipeä pöydälle, sieltä en tiedä osaako se tulla alas.
Vieras: Niin mutta pitäiskö ne tuolit laittaa kasaan ja ottaa pois kun se koko ajan kiipeää niihin.
Minä: Älä turhaan, kun sitten se käyttää niitä tikkaina.

Esimerkki 2.
Aa on juuri kiivennyt eteisen vaatekaappiin ja istuu siellä lempi tarkkailupaikassaan.
Vieras (hätääntyneesti): Ei, ei, ei, et sä sinne voi mennä! Voi, voi, voi, tule nyt pois sieltä kun sä loukkaat kohta!
Minä: Kyllä se saa siellä olla ja se osaa kyllä tulla itse sieltä pois.
Vieras: Kyllä mä nyt otan tän pois täältä, saa muuten kohta kävelysauvasta silmäänsä.
Luovutan ja mietin kertoako vieraalle siitä viime viikkoisesta kun Aa tuli kävlysayvaa heilutellen luokseni keittiöön.

Esimerkki 3.
Bee kurottelee pöydältä lasia ja kumsahtaa lattiaan suorin vartaloin. Vieras huudahtaa pelästyneesti ja lähtee hätääntyneesti kohti Beetä.
Minä: Eikun odota hetki. Ei se välttämättä loukannut. 
Vieras: Mutta kun se kaatui noin pahasti.
Bee ei vielä itke, mutta vieraan tempaistessa Been syliinsä poika alkaa huutamaan.
Minä: Mulla on ollut tapana odottaa hetki ja lohduttaa jos oikeasti on loukannut ja alkaa itkeä. Yleensä meidän pojat ei moisista hätkähdä vaan jatkavat menoaan. Jos ne näkee mun pelästyvän, niin sillon ne hermostuu itsekin.
Vieras: Mutta kyllä se nyt kaatui niin pahasti, että varmasti sattui.
Jostain syystä vieraan käytös saa minut epävarmaksi.
Minä: Kaksosten kanssa on vähän tällästä. En mä ehdi tai pysty aina olemaan paikalla. Jos on toisen kanssa pesemässä kakkapyllyä ja toinen kaatuu, niin minkäs teet. Meidän pojat ovat oppineet aika paksunahkaisiksi.
Poistun keittiöön tuntien oloni hirviöksi.

Kerroin miehelle tilanteista ja siitä, että mahdetaanko meitä pitää aivan kelvottomina vanhempina. Mies totesi, että hänelle oli jäänyt samanlainen tunne. Vähän väliä joku oli miehellekin tullut rapostoimaan siitä mitä pojat tekevät, olettaen että mies ryntää paikalle pelastamaan lapsensa. Miehen todetessa raportoijalle, että joo ne tekee sitä, oli katseet muuttuneet kummaksuviksi.

Päätin antaa enemmän painoarvoa sukulaimiehen anopille antamalle arviolle meidän lapsenkasvatusmetodeista: Niin juuri pitääkin tehdä. Se on hienoa, että ovat ymmärtäneet, että tuollatavalla niitä kunnollisia ihmisiä tulee, että sopivalla tapavalla rennosti. Kun ovat sellaisia boheemeja, niin ovat sen ymmärtäneet, että eivät liikaa pingota.
 

**

Kehitysprojektini nettipäivitykset jätätävät lomanjälkeisesti. Merkinnät on kyllä kalenterissa, mutta jostain syystä nettiaika ei tunnu riittävän blogin päivittämiseen. Toivottavasti lähipäivinä luvassa massapäivitys. 



**

Status loma

Tuli pidettyä taukoa blogimaailmoista. Edelliset lomaviikot olen edes yrittänyt päästä päivittelemään omaa ja muiden elämää blogeissa, mutta nyt en edes yrittänyt. Eikä ole ollut tarve. Niin kuin alkuun totesinkin, aloitin blogin koska yksin päivisin kotona ollessa kaipaan tapaa purkaa ajatuksiani. Miehen ollessa vieressä, blogi ei tunnu niin tarpeelliselta. Tänään tulin käymään täällä ja huomasin, että blogiini oli ilmestynyt useampi uusi lukija. Oli pakko tulla päivittämään edes jotain, ettei uudet lukijat luule ihan kuollutta blogia seuraavansa. Älkäätte huolestuko. Mies palaa sorvin ääreen vajaan kuukauden päästä. Eiköhän päivitystahti viimeistään silloin taas vilkastu.

*
Muutosta on jo kuukausia, mutta ennen miehen lomaa sitä tuskin olisi uskonut. Nyt koti on kokenut mullistuksia:
-Olohuoneen oviaukon muuttolaatikkomuuri on poistunut.
-Parveke muuttanut olomuotonsa romuvarastosta viihtyisäksi kesäolohuoneeksi.
-Eteisen käytävän romuvuoren tilalle on muodostunut naulakkokollaasi. (Joka tyypin sisustuskirjan kannesta bongatun kuvan inspiroimana.)
-Vaatehuone 1/2 muutettu romuvarastosta vaatehuoneeksi.
(Vaatehuone 2/2 odottaa muutosta romuvarastosta siivous/työkalukaapiksi.
-Liinavaatelaatikosto järjestetty ja laatikot nimetty.
-Poikien tuleva sänky kasattu ja puoleenväliin asti koristeltu.
-Vanhasta asunnosta noudettu kattovalaisimet ja asetettu uudessa kodissa paikoilleen.

Niin hyvälle mallille asiat saatu, että päätimme kehdata loman lopullakutsua ystäviä ja sukulaisia tupaantuliaisiin. Samalla vietetään poikien 1v.-synttärit.

*
Bee kävelee. Ei vielä ihan koko ajan, eikä vielä valtavia matkoja. Sen verran hyvin kuitenkin jo, että kaikki reissunsa aloittaa askelilla, kunnes pyllähtää ja jatkaa matkaa kontaten. Into on isompi kuin taito. Kummien kanssa harjotellessa poika innostui kannustuksista niin, että kuvitteli hetken jo osaavansa juosta ja hyppiä tasajalkaa.

Tänään Aa alkoi epäilyttävästi vihjailla olevansa myös kohoamassa ennemmin kuin myöhemmin ylvääseen kaksijalkaisten kastiin. Isän yrittäessä laskea ukkoa maahan, vänkäsi Aa vastaan vaatien isää kävelyttämään. Samasta se Been kanssa lähti silloin juhannuksena. Pikaisella laskukaavalla voisi olettaa, että miehen loman loppuessa kanssani kotiin jää kaksi pientä tepsuttelijaa.

*

Hakusanoja

Blogiini on päädytty hakusanoilla kaipaan aikuista seuraa ja koiran suoli kuoliossa. Toivottavasti hakusanoilla on tullut muitakin osumia, muuten pettymys on voinut olla valtava.

Julkinen salaisuus

Taannoin annoin pitkän harkinnan jälkeen blogini luettavaksi eräälle läheiselle ystävälleni. Selitin ystävälleni miksi en ole aiemmin blogistani kertonut ja miksi vasta nyt olen edes muutamalle kertonut. Sanoin myös, etten tahdo blogikirjoituksistani muussa yhteydessä keskustella. Tämä johti sähköpostikeskusteluun, jonka aikana ystäväni auttoi minua selventämään itsellenikin asioita. Kiitos S!
*

Olen avoin ja puhelias ihminen. Turhien salaisuuksien pitäminen aiheuttaa minulle stressiä ja koen helpommaksi lörpöttää ongelmani kaikille. Miksi siis keskosuus on ollut se, josta en olekaan pystynyt puhumaan? En ole pimittänyt itsessään poikiemme keskosuutta tai siihen liittyviä ongelmia ja diagnooseja. Olen pimittänyt tuon kaiken minussa aiheuttamia tunteita ja ajatuksia, jopa niiltä ihmisiltä, joille ennen kerroin aivan kaiken.

Ystäväni, jolle blogini osoitteen annoin, uhmasi pyyntöäni ja lähetti pitkän sähköpostin kommentoiden kirjoituksiani. En suuttunut, enkä loukkaantunut. Luin sähköpostin hyvillä mielin ja tajusin, ettei se itseasiassa ole kiinni siitä. Voin kyllä keskustella blogini sisällöstä, siellä olevista ajatuksistani ja tunteistani. Mistä sitten kiikastaa?

Pitkän pohdinnan jälkeen ymmärsin mitä pelkään. Pelkään, että aiheutan läheisilleni syyllisyyttä. Tahatonta turhaa syyllisyyttä, joka johtaa hyvittelyyn ja turhanpäiväisiin korjaamistoimiin. Pelkään, että kirjoitettuani blogiini kuinka huono päivä on ollut ja kuinka väsynyt olen, puhelimeni ja ovikello pärähtävät soimaan. Enkä tarkoita tällä nyt sitä, etteikö meitä saisi auttaa ja ettenkö mielelläni apua ottaisi vastaan. Pelkään sitä, että apua saatuani minulta viedään oikeus valittaa ja olla väsynyt.
Yksi yleisimmistä keskosperheiden ärsytyksen aiheista tuntuu olevan kommentit "mutta nythän kaikki on hyvin" ja "kyllä se siitä sitten". Kommenteilla viedään toiselta oikeus olla väsynyt, surullinen, kitisevä, joskus toivotonkin. Samaan johtaa monet auttamisyrtykset.

Läheisten on vaikea ymmärtää ja katsoa vierestä elämäämme. Meidän tuska on heidän tuska.Tuntevat surua ja huolta poikien voinnista ja samalla meidän vahempien jaksamisesta. Keräävät ahdistusta ja syyllisyyttä kyvyttömyydestään auttaa. Kun vihdoin keksivät tavan auttaa, toivotaan sen jotenkin maagisesti poistavan kaikki ongelmamme. Kun niin ei käy, tunne kyvyttömyydestä vain kasvaa.

Olen jakanut blogini monelle keskosäidille. Vaikka kaikkien heidän keskosuus ei ole ollut yhtä hurjaa, he ymmärtävät mistä on kyse. Keskosvanhempien tarjoama apua kirjoitusteni jälkeen on konkreettista, neuvoja vammaishakemuksen tekoon tai lahjoituksena keskosen kokoinen vanha syöttötuoli.
Olen jakanut blogini ystäville, joiden tiedän kokeneen jotain mikä on opettanut heidät ymmärtämään. Ymmärtämään sen, että kaikkea ei voi korjata. He ovat kuunnelleet murheitani, imuroineet asuntomme, piristäneet päiväämme. Tärkeitä pieniä iloja ja apuja. Niin pieniä, ettei niillä kukaan kuvittele paikkaavansa kaikkea. 

En jaa blogiani ihmisten kanssa, joiden en usko pystyvän hyväksymään asioiden todellista tolaa. Ne joille uskon blogini aiheuttavan vain lisää murhetta ja huolta, niille en ajatuksiani tahdo vuodattaa. Mieluummin hieman pyöristän kulmia ja pehmennän pudotusta.

Blogini on julkinen ja tiedän sen takia olevan mahdollista, että joku läheisemme jolle en ole tohtinut blogiani jakaa, on tänne löytänyt. Jos näin on jo käynyt, ei hän ole minulle siitä kertonut. Vähitellen hän toivottavasti oppii hyväksymään tilanteen, ymmärtämään minua ja meitä paremmin.


*

Joku aika sitten Poikkeama kirjoitti blogissaan siitä mitä saa sanoa keskosperheelle. Tietenkin ärsytystä aiheuttavat kommentit ovat jokaiselle henkilökohtaisia, mutta Poikkeama oli onnistunut hienosti keräämään niitä, jotka tuntuvat olevan kovin yleisiä.