Vuosia sitten eräs ystäväni, erityislapsen äiti, kertoi jättäneensä lapsensa sairaalaan. "Sanoin, etten jaksa enää tulla hakemaan." En ymmärtänyt. Olin hieman järkyttynyt.
Myöhemmin, olessani jo itsekin äiti, luin blogia, jossa eräs erityinen äiti totesi, että välillä käy mielessä lähteminen. "Joka päivä mietin useampaan kertaan, että minä vain lähden. Lähden, enkä taakseni enää katso." En voinut ymmärtää. Miten kukaan voi noin ajatella?
Nyt ymmärrän. Tiedän miltä tuntuu, kun ei enää jaksa. Kun tuntuu siltä, ettei omat voimat tai kyvyt riitä. Kun minuus on kadonnut ja on jokseenkin kaiken itsestään antanut. Ja se pieni osa itseä mikä vielä on jäljellä, sen haluaisi pelastaa. Jättämällä? Lähtemällä?
*
Olen opetellut pyytämään apua. Pitäisi opetella vielä paremmaksi. Ja pitäisi opetella ottamaan apu vastaan. Mikä vaan apu.
Eilen meidät pelasti päiväkahviseura.
*
On vaikea selittää mikä nyt aiheuttaa tämän toivottomuuden ja loputtoman väsymyksen tunteen. Päällisin puolin kaikki on hyvin. Tätä ei aiheuta enää keskosuus, ei vain kaksosuus.
Tämä on kiinni minusta.
Niin pitkään olen vain selviytynyt, että enää en jaksa. Vaikka nyt ei tarvitsisi enää selviytyä mistään. Nyt olisi enää vain aivan tavallinen arki, mutta sekin on liikaa. Kulutin kaikki voimani matkalla tähän pisteeseen.
Ja kun ei ole enää voimia mihinkään, ei pysty pitämään ajatuksiaan kurissa, unohtamaan menneitä. Niinpä kaikki möröt, uudet ja vanhat, ovat ottaneet vallan.
Jos olisi aikaa, niin luulen että nyt masentuisin. Vaan on kaksi pientä, jotka pitävät riittävän kiireisenä eikä romahtamiselle ole aikaa.
*
Olen oppinut ajan mittaan, että asioista pitää rohjeta puhua. Niin olen tästäkin synkkyydestä saanut suuni auki oikeassa paikassa. Kotiapua ei lopeteta ja intensiivisempi terapia jakso pitäisi saada alkamaan tänä keväänä.
Ja keväämmällä lähden matkalle. Lentomatkan päähän ystävieni kanssa. Vastustin ajatusta aluksi, koko viikonloppu erossa pojista. En kai voi sillälailla hylätä perhettäni?
Lopulta myönnyin. Pojat jäävät miehen hoiviin. Ovat tuolloin jo melkein kaksivuotiaita ja minä olen poissa vain kolme yötä.
Ehkä hallittu lähteminen, tilapäinen jättäminen, on parempi kuin pakeneminen.
*
En minä oikeasti minnekään tahdo lähteä. Olen tämän synkkyyden keskellä onnellisempi kuin koskaan ennen. Niin paljon minulla on rakkautta, että se pursuaa synkkyydenkin yli.
Helppoa olisi lähteä, jättää. Vaikeampaa on pyytää apua, ottaa apu vastaan, saada oma pää järjestykseen. Vaikeinta on kerätä voimia silloin kun lepoa ja taukoja ei ole.
Eilen lupasin miehelle mitalin, jos perheemme on kasassa vielä silloinkin kun minut on saatu taas järkiini. Olympiatason mies ja isä.
tiistai 8. tammikuuta 2013
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Lomaraportti
Joululoma oli yhtäaikaa liian lyhyt, pitkä ja sopivan mittainen.
Sopiva se oli poikien kannalta. Juuri näin pitkään selvästi pojille sopi, että elämme holtittomalla rytmillä ja teemme kaikkea arjesta poikkeavaa. Pari viimeistää päivää on kuitenkin jo tuntunut siltä, että rutiinit olisivat taas jo tarpeen.
Liian pitkä ja juhlantäyteinen se oli mässäilyn kannalta. Eilen aamulla kehoni päätti hyvin selkeästi ilmoittaa minulle, että nyt saa riittää. Vähemmän ruokaa ja enemmän liikuntaa, eikä enää tekosyitä juhlan ja loman varjolla.
Liian lyhyt loma oli levon kannalta. Mies teki kyllä parhaansa, että sain nukkua pitkiä aamuja ja muutenkin pääsin vähemmällä. Yhtenä iltana saatiin järjestettyä pojille nukuttajat ja lähdettiin elokuviin. Koko perheen voimin käytiin paljon kyläilemässä, pulkkareissulla ja ystävän mökillä saunomassa. Kiakki tuuletti mieltä ja sielua.
Vähän enemmän vaan olisin vielä tarvinnut.
Yhtään ei ole sellainen raikas ja jaksava lomanjälkeinen tunne. On väsynyt ja raskas olo. Jännittää miten arki saadaan näillä voimilla sujumaan.
*
Loman aikana lanseerasimme uuden nukutussysteemin. Nyt ei enää jäädä poikien viereen sänkyyn köllimään eikä edes istumaan. Nukuttajalle somistettiin huoneen nurkkaan sohvalle lukupaikka: yövalo, tyynyt ja torkkupeitto.
Yllättävän hyvin lähti tämäkin rullaamaan. Muutamaan otteeseen pitää kumpainenkin siirtää takaisin paikalleen, mutta yleensä nukahtavat melko kiltisti omillaan. Vain parina yönä on tarvittu lämpöä ja läheisyyttä.
Ensimmäinen joululahjakirja jo luettuna ja toinen aloitettu.
Sopiva se oli poikien kannalta. Juuri näin pitkään selvästi pojille sopi, että elämme holtittomalla rytmillä ja teemme kaikkea arjesta poikkeavaa. Pari viimeistää päivää on kuitenkin jo tuntunut siltä, että rutiinit olisivat taas jo tarpeen.
Liian pitkä ja juhlantäyteinen se oli mässäilyn kannalta. Eilen aamulla kehoni päätti hyvin selkeästi ilmoittaa minulle, että nyt saa riittää. Vähemmän ruokaa ja enemmän liikuntaa, eikä enää tekosyitä juhlan ja loman varjolla.
Liian lyhyt loma oli levon kannalta. Mies teki kyllä parhaansa, että sain nukkua pitkiä aamuja ja muutenkin pääsin vähemmällä. Yhtenä iltana saatiin järjestettyä pojille nukuttajat ja lähdettiin elokuviin. Koko perheen voimin käytiin paljon kyläilemässä, pulkkareissulla ja ystävän mökillä saunomassa. Kiakki tuuletti mieltä ja sielua.
Vähän enemmän vaan olisin vielä tarvinnut.
Yhtään ei ole sellainen raikas ja jaksava lomanjälkeinen tunne. On väsynyt ja raskas olo. Jännittää miten arki saadaan näillä voimilla sujumaan.
*
Loman aikana lanseerasimme uuden nukutussysteemin. Nyt ei enää jäädä poikien viereen sänkyyn köllimään eikä edes istumaan. Nukuttajalle somistettiin huoneen nurkkaan sohvalle lukupaikka: yövalo, tyynyt ja torkkupeitto.
Yllättävän hyvin lähti tämäkin rullaamaan. Muutamaan otteeseen pitää kumpainenkin siirtää takaisin paikalleen, mutta yleensä nukahtavat melko kiltisti omillaan. Vain parina yönä on tarvittu lämpöä ja läheisyyttä.
Ensimmäinen joululahjakirja jo luettuna ja toinen aloitettu.
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Joulusiivo
En ole koskaan oikein ymmärtänyt joulusiivoa. Ymmärrän kyllä että on mukavampaa viettää joulua siistissä kodissa, yhdyn tähän mielipiteeseen. En kuitenkaa ymmärrä miksi siinä kaiken muun joulukiireen ja stressin seassa pitää hoitaa se kerran/kaksi kertaa vuodessa tehtävä suursiivo.
Olen päättänyt lanseerata perheessämme marrassiivon. Suursiivo, joka tehdään joskus Marraskuun puolenvälin jälkeen. Niinpä jo adventin alkaessa ne suurimmat kurat ja liat on hoidettu pois. Ei ne kaakelin välit vaan millään ehdi kuukaudessa suttaantua niin pahasti uudestaan, että pilaisivat joulutunnelman.
Joulusiivon olen ajatellut määrittää uudelleen. Se tarkottaisi vaatekaappien, lelujen yms tavaroiden läpikäyntiä ja turhien pois antamista. Tämän toteutin jo tänä vuonna. Kassi kaupalla leluja, vauvantarpeita, vauvanvaatteita, lakanoita ja äitiysvaatteita toimitin kotikaupunkini diakoniatyön varastoon. Toivottavasti ne sieltä löytävät uuden kodin, jossa tarve on todellinen.
*
Joulukiireisiin asti ei olla vielä oikein ehditty. On ollut muuta, sairastumisia ja tapaturmia. Ihan perusarkea siis.
Pojat aloittivat peräjälkeen flunssailun. Yöt ovat olleet levottomia, päivät vietetty sisällä. Sanomattakin lienee selvää, että tilanne ei ole toivottava.
Poikien lääkäri soitti. Päätti aloittaa Aalle astmalääkityksen. Sen, joka hidastaa kasvua.
Bee juoksi tuolia päin. Eilen käytiin hammaslääkärissä toteamassa, että toinen etuhammas on poikki. Huomenna mennään kirurgin luokse miettimään, että mites se hammas saadaan sieltä pois.
Ukkelista tulee oman elämänsä Teemu Selänne. Saapi odotella hyvästi sinne koulun alkuun, että rautahammas tulee paikkaamaan tilanteen.
Olettaen, että se rautahammas ei vioittunut samassa rytäkässä.
Olen päättänyt lanseerata perheessämme marrassiivon. Suursiivo, joka tehdään joskus Marraskuun puolenvälin jälkeen. Niinpä jo adventin alkaessa ne suurimmat kurat ja liat on hoidettu pois. Ei ne kaakelin välit vaan millään ehdi kuukaudessa suttaantua niin pahasti uudestaan, että pilaisivat joulutunnelman.
Joulusiivon olen ajatellut määrittää uudelleen. Se tarkottaisi vaatekaappien, lelujen yms tavaroiden läpikäyntiä ja turhien pois antamista. Tämän toteutin jo tänä vuonna. Kassi kaupalla leluja, vauvantarpeita, vauvanvaatteita, lakanoita ja äitiysvaatteita toimitin kotikaupunkini diakoniatyön varastoon. Toivottavasti ne sieltä löytävät uuden kodin, jossa tarve on todellinen.
*
Joulukiireisiin asti ei olla vielä oikein ehditty. On ollut muuta, sairastumisia ja tapaturmia. Ihan perusarkea siis.
Pojat aloittivat peräjälkeen flunssailun. Yöt ovat olleet levottomia, päivät vietetty sisällä. Sanomattakin lienee selvää, että tilanne ei ole toivottava.
Poikien lääkäri soitti. Päätti aloittaa Aalle astmalääkityksen. Sen, joka hidastaa kasvua.
Bee juoksi tuolia päin. Eilen käytiin hammaslääkärissä toteamassa, että toinen etuhammas on poikki. Huomenna mennään kirurgin luokse miettimään, että mites se hammas saadaan sieltä pois.
Ukkelista tulee oman elämänsä Teemu Selänne. Saapi odotella hyvästi sinne koulun alkuun, että rautahammas tulee paikkaamaan tilanteen.
Olettaen, että se rautahammas ei vioittunut samassa rytäkässä.
perjantai 14. joulukuuta 2012
Perjantai-illan väsyneitä mietteitä
Elämästä on tullut intensiivisempää.
Yöuneni ovat lyhentyneet ja muuttuneet katkonaisiksi. Ennätys tällä viikolla oli nukkua kolmessa eri sängyssä yhteensä 2h. Poikien päikkärit ovat lyhentyneet ja muuttuneet kaanonisiksi. (Voiko sanoa kaanoninen? Mun mielestä ainakin pitäs voida.) Tämän viikon huippusuoritus oli molemmilla tunnin päikkärit, joista kuitenkin vain 10min yhtäaikaa. Tuon hetken minä käytin laadukkaasti tyhjentäen pesukoneen.
Myös hereilläoloaikana pojat tuntuvat tarvitsevan äitiä kiihtyvään tahtiin. Vessan jos ehdinkin niin että kukaan ei ehdi oven sisäpuolelle kanssani, niin vähintäänkin yksi on pitämässä seuraa oven ulkopuolella.
Jos uskallan edes haaveilla ruuanlaitosta tahi muusta hommasta, jonka aikana keskittymiseni ei kenties ole aivan täysin vain pikku-miehissä, niin johan ollaan keksitty jokin kieletty paikka/puuha. Suurta suosiota nauttii tällä hetkellä vessanpöntöstä juominen.
*
Olin aivan unohtanut mitä talvi huonokeuhkkoisen lapsen kanssa on. Lämpötilan kyttäämistä, tuulen arvioimista, ylipukeutumista. Liian lyhyitä ulkoiluita tai sisälle linnoittautumista. Tautien hysteeristä pelkoa.
Tällä viikolla kokeiltiin ulkoilua -7 asteessa. Puolituntia ulkona oli Aalle liikaa. Yski kuin pahaisinkin astmaatikko.
Haaveet puistohoitopäivistä voitaneen haudata ainakin talven ajaksi.
*
Holding-hommat alkavat olla lääkärin siunausta vajaat vaalmiina aloitettaviksi. Lääkäriltä täytyy saada lupa Aan holdaamiseen keuhkojen takia.
Ensi vuoden ekaa viikkoa suunniteltiin aloitusviikoksi. Alkuun kun hommaa pitäisi tehdä hiukan tiuhempaan tahtiin ja meidän molempien miehen kanssa on oltava kotona.
*
Muistathan, hyvä lukijani, olevasi haastettu?
Yöuneni ovat lyhentyneet ja muuttuneet katkonaisiksi. Ennätys tällä viikolla oli nukkua kolmessa eri sängyssä yhteensä 2h. Poikien päikkärit ovat lyhentyneet ja muuttuneet kaanonisiksi. (Voiko sanoa kaanoninen? Mun mielestä ainakin pitäs voida.) Tämän viikon huippusuoritus oli molemmilla tunnin päikkärit, joista kuitenkin vain 10min yhtäaikaa. Tuon hetken minä käytin laadukkaasti tyhjentäen pesukoneen.
Myös hereilläoloaikana pojat tuntuvat tarvitsevan äitiä kiihtyvään tahtiin. Vessan jos ehdinkin niin että kukaan ei ehdi oven sisäpuolelle kanssani, niin vähintäänkin yksi on pitämässä seuraa oven ulkopuolella.
Jos uskallan edes haaveilla ruuanlaitosta tahi muusta hommasta, jonka aikana keskittymiseni ei kenties ole aivan täysin vain pikku-miehissä, niin johan ollaan keksitty jokin kieletty paikka/puuha. Suurta suosiota nauttii tällä hetkellä vessanpöntöstä juominen.
*
Olin aivan unohtanut mitä talvi huonokeuhkkoisen lapsen kanssa on. Lämpötilan kyttäämistä, tuulen arvioimista, ylipukeutumista. Liian lyhyitä ulkoiluita tai sisälle linnoittautumista. Tautien hysteeristä pelkoa.
Tällä viikolla kokeiltiin ulkoilua -7 asteessa. Puolituntia ulkona oli Aalle liikaa. Yski kuin pahaisinkin astmaatikko.
Haaveet puistohoitopäivistä voitaneen haudata ainakin talven ajaksi.
*
Holding-hommat alkavat olla lääkärin siunausta vajaat vaalmiina aloitettaviksi. Lääkäriltä täytyy saada lupa Aan holdaamiseen keuhkojen takia.
Ensi vuoden ekaa viikkoa suunniteltiin aloitusviikoksi. Alkuun kun hommaa pitäisi tehdä hiukan tiuhempaan tahtiin ja meidän molempien miehen kanssa on oltava kotona.
*
Muistathan, hyvä lukijani, olevasi haastettu?
tiistai 11. joulukuuta 2012
Joululahjahaaste!
Joululahjaksi teille lukijoilleni, aloitan haasteen nimellä Näpsäkämpää Uutta Vuotta!
Säännöt:
1. Lahjo lukijaksi näpsäkkäällä lapsiperheen arkea helpottavalla vinkillä.
2. Haasta mukaan 2 bloggaria jakamaan oma arjenhelpotusvinkkinsä.
3. Huikkaa WannabeMamalle näpsäkkyydestäsi, jolloin saat neronleimauksesi mukaan Ukkovallan akan blogin Näpsäkämpää Uutta Vuotta! -sivulle.
Säännöt:
1. Lahjo lukijaksi näpsäkkäällä lapsiperheen arkea helpottavalla vinkillä.
- Vinkin on oltava jotain pakollista, arkista askaretta nopeuttava tai helpottava. Se toimii maalla omakotitalossa, lähiön rivarissa ja keskustayksiössä. Vinkki ei saa olla sidoksissa poliittiseen tai uskonnolliseen vakaumukseen eikä koulutustasoon.
- Jos olet keksinyt miten toppahanskat kuivataan käden käänteessä, miten purkka irrotetaan tukasta koulukuvausaamuna, kuinka sukat löytävät aina parinsa tai miten syöttötuoli pysyy näppärästi puhtaana, nyt on aika jakaa tuo tieto sitä janoaville. Anna kanssabloggaajillesi joululahjaksi hieman helpompi arki!
2. Haasta mukaan 2 bloggaria jakamaan oma arjenhelpotusvinkkinsä.
3. Huikkaa WannabeMamalle näpsäkkyydestäsi, jolloin saat neronleimauksesi mukaan Ukkovallan akan blogin Näpsäkämpää Uutta Vuotta! -sivulle.
*
Minun näpsäkkä vinkki:
Pöydän pintaan kuivuneen ruuan tai juoman sää helposti irti auton ikkunaraapalla.
Irtoaa jopa kaurapuuro. Rapala ei naarmuja ikkunaa, joten ei myöskään pöydän pintaa.
Ja kynsienaluset kiittää!
Kun raaputtelun jälkeen pöytä on pyyhitty rätillä, kuivaa pöytä ikkunankuivaimella.
Kun raaputtelun jälkeen pöytä on pyyhitty rätillä, kuivaa pöytä ikkunankuivaimella.
Näin saat pois myös netistä kosteuden mukana pöydänpintaan jääneet pöpöt.
*
*
Haasteen keksijänä otan erivapauden haastaa kaikki lukijani mukaan, saadakseni homman kunnolla käyntiin.
Haaste olkoon tässä muodossansa käynnissä aina Loppiaiseen 2013, koska ainakin jossain päin maailmaa vielä silloin lahjoja jaellaan.
Haaste olkoon tässä muodossansa käynnissä aina Loppiaiseen 2013, koska ainakin jossain päin maailmaa vielä silloin lahjoja jaellaan.
maanantai 10. joulukuuta 2012
Muistoista ja muistamattomuuksista
Lähenevä joulu saa ajatukset karkailemaan. Olen ajatellut paljon viime joulua ja siinä ohessa viime vuotta. Yhteenvetona voi todeta, että en muista paljoakaan.
Tuntuu aivan typerältä ajatella, että viime jouluna pojat eivät tehneet vielä juuri mitään. Bee oli noussut muutaman hassun kerran konttausasentoon. Molemmat sai istumaan kun oikein hyvin tuki selän ja kyljet. Aan kanssa pohdin cp-vamman tasoa.
Vaikea uskoa. Niin paljon on vuodessa pojat kehittyneet, että tuntuu mahdottomalta että se kaikki on tapahtunut yhdessä vuodessa.
Kun mietin viime joulua ja sitä kuinka vähän siitä muistan, tajusin kuinka vähän muistan poikien ensimmäisestä vuodesta ylipäätään. Muistan, että meillä oli äitiyspakkauksen laatikot käytössä päiväsänkyinä. En muista kuka, milloin ja miten joku siellä nukkui.
Ristiäiset ovat täysin hämärän peitossa. Tiedän, että olimme tilanneet ruuat pitopalvelusta. En vaan muista mistä firmasta ja mitä syötiin.
En muista miten päivitämme vietimme. En muista kokanneeni, enkä siivonneeni. En silti muista, että olisin nälkää nähnyt tai että aivan saastassa olisimme kahlanneet. Mitä me ollaan syöty ja kuka meillä on siivonnut?
Miltä pojat näyttivät tai tuntuivat? En muista mitään niitä pieniä yksityiskohtia, joista naistenlehdissä kerrotaan.
Tai no, yhden muistan. Sen kuinka Aa pitkän aikaa nukahti aina olohuoneen lattialle lampaantaljalle iltaisin. Peukalo suussa, unilelu kourassa, kyljellään se sihahti levollisesti turvallisesti äidin ja isän koulujen ääniin.
Pikkuinen näytti siltä, kuin katoaisi villan sekaan.
Nyt kun tuo pikku-jättiläinen menee tuon saman lampaan päälle, ei enää ole uppoamisefektiä. Ei peitä villa kunnolla edes varpaita.
*
Tänään puistossa eräs perhepäivähoitaja kuvaili poikiemme olevan kovin tehokkaita. taidan ottaa käyttöön.
Tuntuu aivan typerältä ajatella, että viime jouluna pojat eivät tehneet vielä juuri mitään. Bee oli noussut muutaman hassun kerran konttausasentoon. Molemmat sai istumaan kun oikein hyvin tuki selän ja kyljet. Aan kanssa pohdin cp-vamman tasoa.
Vaikea uskoa. Niin paljon on vuodessa pojat kehittyneet, että tuntuu mahdottomalta että se kaikki on tapahtunut yhdessä vuodessa.
Kun mietin viime joulua ja sitä kuinka vähän siitä muistan, tajusin kuinka vähän muistan poikien ensimmäisestä vuodesta ylipäätään. Muistan, että meillä oli äitiyspakkauksen laatikot käytössä päiväsänkyinä. En muista kuka, milloin ja miten joku siellä nukkui.
Ristiäiset ovat täysin hämärän peitossa. Tiedän, että olimme tilanneet ruuat pitopalvelusta. En vaan muista mistä firmasta ja mitä syötiin.
En muista miten päivitämme vietimme. En muista kokanneeni, enkä siivonneeni. En silti muista, että olisin nälkää nähnyt tai että aivan saastassa olisimme kahlanneet. Mitä me ollaan syöty ja kuka meillä on siivonnut?
Miltä pojat näyttivät tai tuntuivat? En muista mitään niitä pieniä yksityiskohtia, joista naistenlehdissä kerrotaan.
Tai no, yhden muistan. Sen kuinka Aa pitkän aikaa nukahti aina olohuoneen lattialle lampaantaljalle iltaisin. Peukalo suussa, unilelu kourassa, kyljellään se sihahti levollisesti turvallisesti äidin ja isän koulujen ääniin.
Pikkuinen näytti siltä, kuin katoaisi villan sekaan.
Nyt kun tuo pikku-jättiläinen menee tuon saman lampaan päälle, ei enää ole uppoamisefektiä. Ei peitä villa kunnolla edes varpaita.
*
Tänään puistossa eräs perhepäivähoitaja kuvaili poikiemme olevan kovin tehokkaita. taidan ottaa käyttöön.
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Intensiivisesti kolmistaan
Viikonlopun vietin yksin poikien kanssa. Ensimmäistä kertaa mies oli poissa kaksi yötä. Selvisin hienosti. Varsinkin siihen nähden, että mies vei mukanaan auton ja viikonloppuun sisältyi toiselle puolelle kaupunkia sijoittunut lääkärireissu lumimyrskyssä. Kaksosrattaiden puskeminen läpi umpihangen, tuiskuavan lumen estäessä kaiken näkyvyyden, ei ollut sitä kivointa ajanvietettä.
*
Appivanhemmat muuttivat hiemankauempaa tuohon ihanlähelle. Olen odottamattoman isosti ilahtunut asiasta.
*
Beellä on ollut viimeiset pari päivää kaikki huonosti. Se itkee/huutaa/kitisee kaikesta ja koko ajan. Ei syö, eikä juuri nuku. Epäilen puhkeavia hampaita, mutta särkylääkkeiden tehottomuus pistää epäilemään epäilyä.
Eilen alkoi tulla äitiyskestävyyskunnon rajat vastaan. Viikonlopun tsemppailun jäljiltä koko päivän mittainen korvaan huutaminen kävi liiaksi hermoille. Pakkasrajoja uhmaten raijasin pojat ulos. Pukemiseen meni yli puolituntia, ulkona oltiin alle vartti. Johtuneeko yleisestä tunnelmasta vai lapsieni vinksahtaneisuudesta, mutta lumi ja pulkkailu ei kelvannut kummalekaan. Vai olenko saanut virheellistä informaatiota, eikä kaikki lapset sittenkään riemusta kilju talven tultua? Eikö kaikki lapset olekaan kuin Saariston lapset? Jos ovatkin tulleet äitiinsä: lumi näyttää ihanalle ja ikkunasta katsellessa siitä aina innostuu. Into lopahtaa ulos päästessä kun on kylmä ja märkä ja kaikki niin älyttömän hankalaa.
*
On pitänyt kirjoittaa päivitys niistä ajatuksista, joita viikonloppuna yksinäisinä iltoina pyörittelin. Liittyivät vähän viime vuoden muistoihin ja enemmän muistammattomuuksiin. En vaan ehdi/jaksa/saa aikaiseksi ajatusta valmiiksi ja tekstiksi asti. Ehkä sitten kun tuo yksi lopettaa huutamisen.
*
Appivanhemmat muuttivat hiemankauempaa tuohon ihanlähelle. Olen odottamattoman isosti ilahtunut asiasta.
*
Beellä on ollut viimeiset pari päivää kaikki huonosti. Se itkee/huutaa/kitisee kaikesta ja koko ajan. Ei syö, eikä juuri nuku. Epäilen puhkeavia hampaita, mutta särkylääkkeiden tehottomuus pistää epäilemään epäilyä.
Eilen alkoi tulla äitiyskestävyyskunnon rajat vastaan. Viikonlopun tsemppailun jäljiltä koko päivän mittainen korvaan huutaminen kävi liiaksi hermoille. Pakkasrajoja uhmaten raijasin pojat ulos. Pukemiseen meni yli puolituntia, ulkona oltiin alle vartti. Johtuneeko yleisestä tunnelmasta vai lapsieni vinksahtaneisuudesta, mutta lumi ja pulkkailu ei kelvannut kummalekaan. Vai olenko saanut virheellistä informaatiota, eikä kaikki lapset sittenkään riemusta kilju talven tultua? Eikö kaikki lapset olekaan kuin Saariston lapset? Jos ovatkin tulleet äitiinsä: lumi näyttää ihanalle ja ikkunasta katsellessa siitä aina innostuu. Into lopahtaa ulos päästessä kun on kylmä ja märkä ja kaikki niin älyttömän hankalaa.
*
On pitänyt kirjoittaa päivitys niistä ajatuksista, joita viikonloppuna yksinäisinä iltoina pyörittelin. Liittyivät vähän viime vuoden muistoihin ja enemmän muistammattomuuksiin. En vaan ehdi/jaksa/saa aikaiseksi ajatusta valmiiksi ja tekstiksi asti. Ehkä sitten kun tuo yksi lopettaa huutamisen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)