Olemme koettaneet lähestyä nukahtamisongelmaa ratkaisukeskeisesti.
Eristimme pojat eri sänkyihin ja sängyt etäälle toisistaan. Se helpotti riekkumiseen muttei nukahtamiseen.
Kokeilimme lykätä nukkumaanmenoaikaa tunnilla. Se toimi illalla, mutta kostautui aamulla kun heräämisaika pysyi samana. Tällä malilla sain iltasella ja koko aamupäiväksi seurakseni väsymysärripurrilapsia.
Poikien päiväunet tuntuu olevan poikkeus, eikä sääntö. Ilman niitä ei kumpikaan jaksa, joten luovuttaakkaan ei voi.
Alan kyllästyä. Oma-aika on huvennut olemattomiin.
Olen seurannut paria sarjaa, joissa kuvasto on sen laatuista, ettei poikien hereillä ollessa niitä voi katsoa. Olen viikkoja sitten tippunut kärryiltä juonienkuluista.
Virkkasin keväällä sarjoja katsellessa itselleni kesäksi villatakkia. Se on ollut hihoja vailla valmis pitkään.
Virkkasin keväällä sarjoja katsellessa itselleni kesäksi villatakkia. Se on ollut hihoja vailla valmis pitkään.
Kun tälläiset mitättömät asiat tuntuvat aivan järkälemäisen tärkeiltä, alkaa taas kyseenalaistamaan omaa äitiyttään. Jos en moisesta omasta ajasta pysty luopumaan ja nauttimaan telkkarin sijasta ajastani lasten kanssa, niin miksi ikinä edes hankin lapsia?
Katselin kaihoisasti kalenteria ja mietin missä välissä voisin karata viikonlopuksi vaikka purjehtimaan. Ensimmäinen mahdollisuus löytyi syyskuulta.
mahtaisko ne pienet asiat tuntua suurilta, koska ne ovat kuitenkin sen oman jaksamisen takia täydellisen tärkeitä asioita.
VastaaPoistaIhminen tarvitsee oman tilansa ja aikansa.
Tuo nukuttamistouhu on kyllä vihoviimeisestä päästä: siinä on vaihtoehtoina joko istua vieressä ja kellistää napero kerran toisensa jälkeen, tai rönähtää sohvaan, nousta ylös, kävellä lastenhuoneeseen ja kellistää napero kerran toisensa jälkeen, d.c - ei al fineä.
Aikuiselle sanotaan, että korkeintaan vartti sängyssä unenodottelua, sen jälkeen pitää nousta. Ei toimi lapsella (älä edes kokeile!)
Tassuttelu - ei.
Unikoulu - en suosittele (toiset meistä pystyvät huutamaan kuukauden yhtä kyytiä.) (onneksi oli valoisa ja kaunis kevät)
Aamuyöllisiin keväisiin heräilyihin yhdellä tehosi se, että puin sille vaatteet ja valjaat ja lykkäsin vaunuissa parvekkeelle nukkumaan. Itsellä oli vähän kalsa nukkua sohvalla, mutta ainakin nukuttiin...
Iltanukahtamisrumbaan ainakaan mulla ei ole mitään muuta niksiä, kuin tiukka ulkoilu sitä ennen ja ihan sekopäisen tarkat ja selkeät iltatoimet. Ja loputtomasti pitkää pinnaa. Täytyy jaksaa yhden kerran enemmän kuin lapsonen. (tää viisaus otti minua aikoinaan päähän ihan suunnattomasti, missään ei kerrottu, että mistä tulee se voima ja energia jaksaa.)