maanantai 5. marraskuuta 2012

Bye bye pinnasänky

Teen päivitystä kännykällä. En oikein hallitse tätä vielä, jotta pahoittelut mahdollisista häiriöistä.

Syy kännykkäpäivitykseen on, että kaikki konerauha on talostamme kaikonnut. Aa kiipesi eilen kaksi kertaa ulos pinnasängystään. Enää ei lapsia tuosta vaan laiteta nukkumaan. Nyt nukutetaan meilläkin. Eikä enää lukita poikia päikkäreille parvekkeelle matkapinnasänkyihin. Ei siis enää huutakoot-ja-meuhkatkoon-minä-juon-nyt-kahvini-ja-päivitän-blogini-taukoa.
Oikeastaan minulla ei ole mitään käsitystä siitä, miten täällä päikkärit nyt nukutaan, vai nukutaanko lainkaan.

*

Viikonlopun vietimme appivanhempien luona. Nukuin, söin ja saunoin. Lauantaina pyhäinpäivää tai halloweenia merkityksellisempänä vietimme poikien puolitoistavuotissynttäreitä.

Halloweenikauhua saatiin eilen. Anoppi meni kurkkaamaan miten poikien päiväunet sujuu. Tuli takaisin keittiöön ja hieman kummastellen totesi minu nukuttaneen Aan lattialle. Ei kyllä minä sen sänkyyn olin laittanut. Kuulema se lattialla nyt kuitenkin nukkuu. "Oletko varma, että se nukkuu?!"
Se että maahan mätkähtämisestä ei ollut aiheutunut itkua tai muuta metakkaa, sai päässäni nopeasti aikaan kauhun.
Ryntäsimme, minä, anoppi ja mies, tarkistamaan oliko käynnissä päikkärit vai ikiuni. Lapsi raukka ei voinut käsittää miksi hänen hyvät unet keskeytetään moisella kalabaliikilla.

*

Tänään saapuu vanhan kunnon kotiavun virkailija tekemään arviointikäynnin. Toivo meidän aikaisemman, kultaakin kultaisemman kotiaputädin paluusta on herännyt!

2 kommenttia:

  1. hui.. tuommoiset tilanteet on niin pelottavia. Itsenukuin taas koko yön huonosti ja valvoin ja näin sekavia unia, painajaisia ja sitten tuli huoli vauvasta ja miehestä - Sofian hengityksen onneki kuulin kun hän nukkui vieressäni. Olemme siis taas vanhempieni luona. Laitoin miehelle illalla viestin, ei kuulunut vastausta, laitoin aamulla viestin, ei vastausta. Sofia heräsi ja itki ja huusi isiä eikä millään lopettanut. Oli pakko koittaa soittaa miehelle töihin. Ei vastausta. Puoli tuntia myöhemmmin sain tekstarin että mies on kunnossa ja itkin.. (ja ehkä olen tuntenut lounatuulenkin liikkeet)...:(

    Parempia päiviä sinnekin

    VastaaPoista
  2. No meillähän jäi päikkärit lopullisesti kun siirryttiin pinnasängystä matalaan lastensänkyyn. (Ei se ollut kyllä nukkunut pitkään aikaan enää pinniksessäkään päikkäreitä, lepäillyt vain.) Ootteko muuten kokeilleet unipussissa nukuttamista? Se ainakin estää pinniksen laidan yli kiipeämisen, matalasta sängystä nyt meidän jälkikasvu ainakin tulee pois unipussissakin.

    VastaaPoista