torstai 15. marraskuuta 2012

Nukku-hommista

Olisihan se pitänyt ymmärtää, että isojenpoikien säkyyn siirtyminen lähti käyntiin aivan liian hienosti. Tietenkin kysessä oli vain jo lautapeliajoista tunnettu aloittelijantuuri. Nyt moinen on onneksi ohi. Nyt homma toimii niin kuin pitääkin ja voin saada marttyyriäitiydenhattuuni oikein mojovan ison sulan.

Tällä viikolla yöt ovat vierähtäneet suurimmaksi osaksi 80cm leveässä kolmen hengen sängyssä. Olen vääntänyt kehoni kuta kummallisimpiin asentoihin, yrittäessäni yhtäaikaa tarjota läheisyyttä kahdelle, samalla toimien julmana eristeenä veljesten välillä.

Joka yö päätän, että tähän en nukahda vaan heti kun homma rauhoittuu, niin siirryn omaan sänkyyn. Joka aamu herään juuri niiltä sijoiltani, jonkun toisen sormi nenässä/navassa. Niska jumissa, selkä kipeänä ja toinen käsi puuduksissa.
Yhtenä yönä unohdin ottaa oman peiton mukaani. Yritin säälittävästi lämmittää itseäni lapsen peitolla, sillä äitiyspakkauksesta saadulla. Tässä ruhossa moinen on kuin postimerkki elefantin kyljessä.

Eilen illalla sain pojat petiin ja uneen yllätyksellisen nopeasti. Päätin ilostuttaa itseäni lenkkeilemällä. Ulkona satoi, mutta kaikessa kurjuudessaan kesli jotenkin vain lisäsi lenkin ihanuutta. Kotikadulle takaisin kaartaessa haaveilin hyvin ansaitusta lämpimästä suihkusta, iltapalasta, teestä, sohvannurkassa vilttiin käpertymisestä ja telkkarin rikossarjasta.
Olin juuri astumassa suihkuun, kun Bee karjaisi. Miehellä oli työilta (Älkää kutsuko lastensuojelua! En jättänyt lapsia yksin kotiin lenkin ajaksi. Mies teki töitä kotona.) ja dead-line huohottamassa niskaa, joten uudelleen-nukuttajasta ei edes neuvoteltaisi. Raahauduin lenkkihikisenä ja suihkuttoman raikkaana takaisin poikien luo. 

Ei millään. Uni ei tullut, ei kummallekaan. Tai no Aalle ehkä, mutta Been levottomuus piti huolen siitä, että Aakin aina vaan uudestaan nousi taistoon unta vastaan. 

Koitin saada voimaa ajatuksesta, että juuri nämä nukutushetket ovat niitä, joita myöhemmin kaipaan. Näissä on sitä läheisyyttä, jota tulevina vuosina kultaisina muistoina sydämessään kantaa. Ja nämä ovat niitä, joista lapsettomana ja myöhemmin keskolassa haaveilin. Nyt sietää siis nauttia.
Mutta. 
Olin nälkäinen ja janoinen. Joka hetki vei minut kauemmaksi aikaisesta nukkumaanmenosta. Kun tästä pääsisin olisi vielä pakko käydä suihkussa ja syödä. En minä heti syötyäni unta saa. Olisi varmaan kuitenkin pakko katsoa se rikossarja. Huomenna aamulla väsymys olisi taattu. Kun viimein kädestä alkoi taas tunto kadota, oli itku/huuto jo lähellä. 

Puolitoista tuntia myöhemmin pääsin suihkuun. Söin minimaalisen iltapalan ilman teetä. Katsoin höppäkomediasarjan  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti