tiistai 5. maaliskuuta 2013

Leijona vs. lahna

Pitäisi olla leijonaemompi.

*
Pitäisi avata suunsa lähipiirille, että nyt sitten sitä suuta soukemmalle.
En vaan keksi mitään korrektia tapaa. En tiedä onko minusta suoraansanojaksi.

*
Verkostopalaveri lähestyy. Olen selvitellyt etukäteen eri hoitopaikkoja ja -muotoja. Etteivät sitten pääse yllättämään takavasemmalta ja saa meitä suostumaan johonkin mitä emme aivan ymmärrä. Ajattelin myös kirjoittaa itselleni muistiinpanot kokousta varten, etten unohda tärkeitä argumentteja.
Silti olen melko varma, että pupu ehtii pöksyihin juuri ennen palaveria ja siellä nyökkäilen kaikkeen kuin hyvin koulutettu koira.

*
Neuvolantädin kanssa ei vieläkään ole päästy samalle sivulle. Tuntuu, että edellisen episodin jälkeen sen suhtautuminen on entistä nihkeämpää.
En vaan ole saanut selvitettyä miten se vaihtaminen oikein tapahtuu ja että pitääkö sitä olla vallan niin suoraselkäinen, että ihan sille tädille itselleen pitää kertoa että me ei enää haluta olla sen kaa.

*
Pahimpana kaikesta, pitäisi kitistä taas kotiavusta. Tuntuu elitistiseltä olla närkästynyt avusta, jota saa ilmaiseksi kotiin. En tiedä kehtaanko edetä asiassa. Joka tapauksessa minun täytyy kotiavun esimieheen ottaa yhteyttä, sillä työnmuoto pitäisi muuttaa, mutta pystynkö samalla sanomaan, että me ei sitä yhtä tätiä sitten haluta.

Viime syksynä sovimme, että meille tulee kotiapua 1-3 kertaa viikossa aina miten työntekijöille sattuu sopimaan. Ei yhtä ja samaa tätiä joka kerta, vaan aina se ketä ehtii. Niinpä meillä on ravannut jos jonkinmoista tätiävähän milloin sattuu.
Järjestely oli meille tähän saakka mitä mainioin. Saimme usein apua monta kertaa viikossa. Pojat eivät tätejä vierastaneet, joten vaihtuvuus ei ollut ongelma. Siis tähän saakka. Nyt on.

Bee - vähän myös Aa, mutta lähinnä Bee - on alkanut oireilemaan epärutiineja ja epäjärjetystä. Se saa aivan suhteettomia raivareita kun asiat eivät mene hänelle ennakoitavissa olevalla tavalla. Kaikki muutokset ovat vihollisia ja kaikki epänormaali silkkaa kiusantekoa häntä kohtaan.
Ymmärrän, että juuri tuossa ikävaiheessa moinen on suht normaalia, mutta kuten mainitsin, pojan reaktiot tilanteisiin on täysin suhteettomia.

Puhuin asiasta miehen kanssa. Kyselin neuvoa sairaalan lasten psykiatriselta ja neuvolapsykologilta. Yhteistuumin totesimme, että niitä asioita joita voimme helpottaa, niin olisi syytä helpottaa. Yksi näistä kotiavun muuttaminen takaisin siihen malliin, että aina sama täti ja saman päivänä.

Tämä asia on tietysti vielä aivan helppo esittää kotiapupomolle. Vaan kun samalla haluaisin varmistaa, että se ketä meille sitten tulee, ei ole se yksi tietty täti. Se, joka vaikuttaa aina siltä että se ei halua meille tulla. Se, joka ei tee edes puolia siitä mitä laiskinkin niistä muista tädeistä tekee. Se, joka jätti ruuat pöydälle ja pöydän pyyhkimättä minun mennessä nukuttamaan poikia ja lähti tuntia sovittua aikaisemmin lounastunnilleen. 

*
Entä jos ei ole lainkaan leijona, vaan pelkkä lahna?

5 kommenttia:

  1. Tädin vaihtaminen: Minä sanoin ensinmäistä raskausaikaa varatessani (täällä siis erillinen ajanvaraus), että haluan vaihtaa tätiä. Että edellisessäkään vikaa ole, mutta kun on näitä ongelmia ollut, niin haluaisin kokeilla toista. Nyt kun en vain saa suutani auki eikä ole itsellä olo että voisin avautua. Onnistui. Sen jälkeen en tuota tätiä ollutkaan nähnyt ennen kuin nyt Emman 1kk-käynnillä. Ja kyllä oli häpeällinen olo. Että olisiko pitänyt selittää jotain miksi vaihdoin? Vai ollako vain? Vai väistelläkö?

    No, vastailin kysymyksiin, esittelin vauvan ja hymyilin. (Ja sisälläni etsin pakoreittiä, kun vaivaannuin.)

    Ja tuoi on jännä.. kuinka sitä välillä onkin vain päätään nyökyttelevä (pillittävä) koira, kun ammattilaiset sanoo sitä ja tätä, vaikka itsellä olisi kuinka paljon sanottavaa asiaan. No ja välillä sitten taas se kovakuori pysyy sen hetken että saa sanotuksi ja saa oltua se leijonaemo.

    Leijonaemo tuulia siis sinulle!! :)

    Ps. Ja siitä uhmasta, josta aiemminkin kirjoitit. Sitähän sanotaan, että pienet keskoset jotka selviytyvät ovat luonteeltaankin tempperamenttisiä, taistelutahtoisia, että se näkyy myös kovempana ja varhaisempana uhmana. Ja ainakin meillä tuo pitää paikkansa. Toisaalta eipä vielä ole kokemusta muustakaan. :D Mutta 2v iässä meilläkin Sofialla se uhma alkoi.

    VastaaPoista
  2. Sulla on hyvät argumentit, siitä vaan murahtamaan teille oikeat tädit kehiin niin neuvolassa kuin kotiavussakin. Onnistuisiko neuvolantädin vaihtaminen jonkun esimiehen kautta? Kai jossain on joku taho, joka koordinoi koko neuvolatoimintaa, ehkä sinne voisi ottaa yhteyttä ja ainakin tiedustella, miten vaihto käytännössä järjestyisi.

    T: Toinen lahna

    P.S. Ehkä jokaisessa lahnassa asuu pieni leijona.

    VastaaPoista
  3. uhmasta Poikkeaman kommenttiin: olen muuten kuullut ihan samaa. Meillä tarhantäti sanoi, että "vaikka nuo ovat päältä herkkiksiä, niillä on sisus täyttä terästä. Ne on jo kertaalleen selviytyneet." Pikkusiskon yli ei kävellä. Vaikka Isosiskonsa on temperamenttisempi, on tuo pieni sitkeämpi vänkäämisessään.

    Tädinvaihdosta voisi vaikka lähestyä kirjeitse ylempiä tahoja, ei tarvitsisi puhua. Eikös tuo terveyskeskusvaihto ja vastaava suju aivan lennosta kirjallisena nykyään?
    Josko vähän samanlaisella palautteella saisi lähennyttyä noita muitakin tätiasioita? kirjallisena? On meinaan helpompaa.

    Lähipiirille taas täytyy varmaan sanoa suoraan. Ei ole helppoa. Eikä varmaan mene kerrasta perille.
    Jos olisi ilkeä, voisi kysyä, että mitenkäs se oma syyläsi voi? (tai jotain muuta kiusallista) Vaikka eivät ne todennäköisesti siitäkään vielä ymmärtäisi.
    Minä ehkä ihan sillä tavalla hiljaa ja vaatimattomasti seuraavaksi vasta sellaisessa vastaavassa tilanteessa sanoisin, että juuri nyt en jaksa tuota. Ja nokittaisin nopeassa tahdissa jollain älyllis-kulttuuris-poliittishenkisellä kysymyksellä äkkiä keskustelun uusille urille. ("mitä mieltä olette pääministerin uusimmasta solmiovalinnasta?" tmv.) (ekstratsempit tähän osa-alueeseen! viranomaiset ovat helpompia kuin omaiset)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih! Syylät on tietty aina mielenkiintoisia.
      Kehiteltiin siskon kanssa suunnitelmaa, että kun seuraavan kerran alkaa arpien esittely, niin aletaan kaivella esiin kaikkien paikallaolevien haavoja. Umpisuolileikkaus, sektio, palovamma...mitä nyt keltäkin löytyy.

      Poista
  4. tossa on asennetta: siihen vaan sektioarpi keskelle kahvipöytää että "hei kattokaa, tää alkaa olla jo parantunut!" (mäkin voin tulla esittelemään omani, se katoaa niin kauniisti tuonne poimuihin...")

    VastaaPoista