perjantai 18. toukokuuta 2012

Hyvin valmisteltu

Hitto mikä päivä. Niin stressaava ollut aamusta asti, että kädet tärisee. Tiesin toki etukäteen, että tän päivän aikatauluttaminen voi olla haastavaa. Tein eilen valmistelut niin, että luulin sillä saavani päivän pidettyä hallussa. Väärin luulin.

Olin onnistunut ottamaan huomioon, että pojat silloin tällöin nukkuvatkin aika pitkään ja siksi laittanut herätyskellon soimaan. En ollut ottanut huomioon, että saatan painaa torkun sijasta sammuta-nappulaa. Olin ajastanut pyykkikoneen niin, että ennen kotoa lähtemistä ehtii pyykit pyörittämään myös kuivatusrummussa. En ollut ottanut huomioon, että sulake voi palaa. En ollut ottanut myöskään huomioon, että tajuaisin juuri tänä aamuna, että asuntomme sähkötyöt on tehty lainvastaisesti ja soittelisin koko aamupäivän ympäriämpäri isännöitsijöitä ja virastoja. Olin ottanut huomioon poikien ruoka- ja unirytmin suhteessa sukulaistytön synttäriostosreisuun. En ollut ottanut huomioon Been saamaa valtavaa raivokohtausta ihanan kauniissa hienossa kahvilassa.

Aamupäivän kiireiden takia minulta jäi aamupala ja -kahvi väliin. Laskeskelin päässäni, että jaksan hyvin kahvilaan asti. Laskin aivan oikein, mutta kun Been raivokohtauksen takia en saanut kahvia enkä pullaa suuhuni, alkoi verensokerit huveta samaa tahtia pinnani kanssa. Yritin parhaani tyynnytellä Beetä vellillä, maidolla, ruualla, munkilla, sylillä, hytkyttelyllä, kahvilan ympäri kävelyä. Mikään ei auttanut, raivo tuntui vain lisääntyvän. Viereisen pöydän hieno rouva mulkoili suntaamme nenäänsä nyrpistellen ja toruvasti päätään pudistellen. Mieli teki avautua naiselle muutamalla sanalla, mutta tajusin olevani matkassa kahden tytön kanssa, jolle moista esimerkkiä en tahtonut antaa. Luulen, että sanainen arkkuni olisi voimasanoja lukuunottamatta ollut tuolla hetkellä tyhjä, eikä tyttöjen vanhemmat varmaankaan olisi arvostaneet tädin antamaa oppituntia vieraiden ihmisten kohtelusta.  

Onneksi mukana oli toinenkin täti, jolle jättää tytöt. Päädyin lähtemään kahvilasta ja suuntamaan kotiin.  Harmitti kovasti, sillä ostosreissua oli suunniteltu ja odotettu pitkään. Sain pojat autoon ja istuin ratin taakse, Been edelleen huutaen naama punaisena. Käynnistin auton itkua pidellen. Mietin ajaessani hermostuneena takapenkiltä kantautuvaa karjuntaa kuunnellen, että tämä on varmaan niitä mielentiloja joita tarkoitetaan kun sanotaan, ettei järkkyneessä tai herkässä mielentilassa pitäisi ajaa autoa.

Molemmat pojat nukahtivat heti omaan sänkyyn päästyään. Sain ruokaa eteeni ja nyt vihdoin myös kahvia. Käsien tärinä alkaa helpottaa.

Illalla lähden ystäväni kanssa ravintolaan ja elokuviin.


2 kommenttia: