Ikuisen Vapun lapsi

Ikuisen Vapun lapsi. Siltä Aa näyttää silmälasit päässään. Tulee mieleen Pirkka-Pekka Peteliuksen sketsihahmot. Kasvot on kapeammat kuin pokat. Jos lasit ois mustat, niin tuossa kaljussa päässä ukko näyttäis mini-Kekkoselta.

Rillit tulivat viime perjantaina optikolta ja siitä asti ollaan niitä yritetty pojan päässä pitää, heikkolla menestyksellä. Lauantaina mies oli niitä päähän pistänyt ja poika ottanut pois. Sunnuntaina pojat olivat hoidossa isovanhempien luona, jotka olivat nopeasti todenneet, ettei moinen taistelu kuulu heidän toimenkuvaansa. Eilen oli jo hyvä päivä. Useampaan kertaan poika antoi lasien olla päässä. (lue: unohti joltain tosi paljon kiinnostavammalta lasien olemassa olon.)

Tänään hommasta ei oo taas tullut mitään. Tai on tässä jotain edistystä tapahtunut. Alkuun Aa repi lasit aina kaulalleen roikkumaan. Tänään oppi ottamaan ne kokonaan pois päästä. Myös Been kiinnostus laseja kohtaan kasvaa koko ajan. Jos hetken Aa antaiskin kakkuloiden nenällä pysyä, niin jo on velipoika repimässä niitä maisteltaviksi.

Miten ikinä kukaan on saanut lapsensa pitämään laseja? Siis tuollaisen pikkusen, jolle ei voi vielä edes selittää miksi moisia vekottimia koko ajan naamaan ängetään. Vinkkejä otetaan ilolla vastaan.

**

Aa oppi äsken taputtamaan. Kesken ruokailun. Voi sitä iloa ja riemua kun tap-tap-äänen sai aikaiseksi! Ruokailusta ei tullut sen jälkeen enää mitään. Kaikki kolme istuttiin pöydässä läpsytellen käsiämme ääneen nauraen. Hih!