Loputon viikko

Viikonloppu ei ollut viikonloppu. Mies oli töissä molemmat päivät. Kun kiirettä piisaisi kotonakin, niin töissä hiostaa dead-linet päälle. Mies selvisi hommasta urheasti. ei kitissyt, ei natissut, eikä edes marttyroinut. Koska uhkaava kuoleman viiva on huomenna ja tänään iltapäivällä mennnään tekemään kauppoja, niin ukkoparka raahautui tänään (tai ainakin eilen suunnitteli ja tänään oli aamulla vierestä kadonnut) klo6. Arvostan.

Mulle tieto viikonlopputöistä aiheutii pitkän sisäisen huokauksen. Taas oli kaivettava se urheusjaksamisselavievaihde sisältä. Jotta jotain helpostusta perusarkeen viikonlopusta kuitenkin löytyisi, raijasin itseni poikien kanssa ystävien luokse lauantaina ja sunnuntaina sisarusteni perheet hyökkäsivät meille kylään tuoden mukanaan ruuat ja kahvipullat. Oli mukavaa, joskin ei kovin rauhaisaa.

*

Eilen illalla miehen kanssa mietittiin, mitä ihananmukavaa tehdään kun saadaan tää hulina hellittämään. Siis pahin työruuhka ja muutto. Ehdotin viime syksyltä jänyttä metsäretkeä. Vaikka ei noiden pienten ukojen kanssa vaeltamaan vielä oikein taida päästäkään, niin sen verran metsässä pyörähtämään että edes parhaat päältä: kärventyneen ryynärin makuu suhun ja savunhaju vaatteisiin.

*

Viikonloppu toi myös hulestuttavia uutisia läheisestä perheestä. Vetäisi pään pystyyn taas oman navan tuijottelusta. Jotenkin en ole aiemmin tullut ajatelleeksi, että liian herkästä hedelmällisyydestä voisi olla huolta ja murhetta. Tuli todistettua sekin luulo vääräksi. Homma yltyy hengenvaaralliseksi hedelmättömyyttä herkemmin. Lähipäivät odotetaan ja toivotaan, ettei niin käy tässä tapauksessa.

*

Tein ensimmäisen sisustuspäätöksen tulevaan kotiin: Ei hoitopöytää, vaan vapaapainikehä.
Alla demonstraatio meidän vaipanvaihtotilanteista nykyään.

Lainaa ja laatikoita

Käytiin äsken pankissa. Nyt on lainaa niin, että selkään saatuu. Tai sitten selkään sattuu eilisen rehkimisen jäljiltä. Oltiin aslustavasti sovittu välittäjän kanssa, että saadaan ensi viikon alkuun menenssä kämppä sellaiseksi, että sen voi kuvata ja sitten viikonlopuksi näyttö. Eilen välittäjä soitti ja sanoi, että haluais jo nyt tulla kuvaamaan ja tiistaille näytön kun ois ostajaehdokkaita jo nyt. Niinpä poikien päiväuneillessä minä raijasin puolet huonekaluista ja muusta roinasta viera/romu/varasto/kisaanhuoneeseen ja lopuilla vermeillä stailasin muut huoneet niin hyvin kuin osasin. Illalla kramppasi pakara ja särki selkää.

*

Tänään aamulla ennen pankkia kävin lääkärissä kuulemassa, ettei mussa oo muuta vikaa kuin että mulla on keskoskaksoset. Neuvolasta halusivat, että läääkäri arvioi mun väsymyksen aiheuttajan ja mielentilan. Hyvähän se on, että arvioivat. Kuuluu näihin ennaltaehkäisyn piiriin päässeiden perheiden etuihin. Silti se tuntui vähän hölmöltä, kun syy vaikutti itsestä niin selvältä. No, mutta nyt on ainakin lääkärinlausuma siitä, etten ole tullut äitiä hullummaksi.

*

Eilen auntomme valtasivat muuttolaatikot. Been mielestä laatikot ovat ehdotonta lelujen ykköskastia. Niita vasten voi nousta seisomaan, niitä voi käyttää rumpuina, niitä voi työnnellä pitkin lattioita, pahvisia voi nostella pystyyn ja taas kaataa, niiden sisään voi kiivetä, niihin voi jemmata asioista ja joskus niiden sisältä voi löytää jotain, parhaimmillaan kissan.

*

Vääriä asioita

En saa mitään sellaista aikaiseksi mitä pitäisi. Ihan vääriä asioita vaan. Oon tehnyt ties kuinka monta suunnitelmaa uuden asunnon seinien maalaamisesta ja sisustuksen tyylistä. Sitähän mun ei pitänyt vielä tehdä. Piti järjestää ja pakkailla tätä asuntoa, että tulis hyvät kuvat myynti-ilmoitukseen. En vaan millään löydä sisäistä Teuvoani muuttamaan kamalaa loukkoa hehkeäksi haluttavaksi unelmakämpäksi.

Tai olen sentään vähän jotain saanut aikaiseksi. Meillä ei ole rahaa juuri lainkaan, mutta meillä on aikaa ja voimavaroja vielä vähemmän. Niinpä tilasin kierrätyskeskuksen sedät hakemaan vanhoja huonekaluja pois. Lisäksi lähettelin tarjouspyyntöjä muuttofirmoihin. Kepillä jäätä kokeillaan, oisko meillä mitenkään varaa maksaa että tänne tulis palkattua väkeä kantamaan ja ajelemaan rekkaa. Onhan meillä ystäviä ja perhettä joita pyytää avuksi, mutta kaikilla on omat kiireensä. Tuntuu vaikealta taas vaivata läheisiä, vaikka ei pitäisi.

**

Miehellä on kriisi. Tossunallaoloelämänvaihekolmekymppiskriisi. Tai niin olen sen analysoinut. Se oireilee siten, että mies haluaa mielivaltaisesti määräillä sisustukseen liittyviä asioita. Pääsääntöisesti miestä ei kiinnosta millaisilta lautasilta meillä syödään tai minkä väriset verhot meillä on. Olen yrittänyt vakuuttaa miehen siitä, että otan miehen mieltymykset aina huomioon valintoja tehdessäni.
Yleensä jopa neuvottelen asiasta etukäteen. Neuvottelu usein tapahtuu niin, että minä pyydän miestä kuuntelemaan ja selitän sitten asiani. Mies samalla puuhailee omiaan, selailee nettiä, soittaa kitaraa tai pelaa ängri böördsiä. Selitettyäni kysyn "sopiiko?" tai "miltä kuulostaa?". Vastaus on yleensä "joo". Joskus harvoin mies kerää itsensä tässä kohtaa ja toteaa "hei sori, mä en oo yhtään kuunnellu sua, voitko kertoa uudestaan?".

Jostain syystä nyt mies on saanut päähänsä, että jos hänellä joskus on johonkin asiaan mielipide, minä kuittaan sen ärsyttävän tiimityöskentelijämäisesti "joo, toi on hyvä idea, mutta.." Kiellän tekeväni moista. Myönnän kyllä monesti puhuvani miehen ympäri kannattamaan minun ehdotustani, mutta täysin perustellusti. Värisokea mies ei voi lopulta päättää mitkä sävyt sopii yhteen. Miehen kyky hallita kokonaisuuksia on myös rajoittunut. Välillä ei rautalanka tunnu riittävän kun yritän selittää miksi joku yksittäisenä tosi kiva ja hieno juttu ei vaan kertakaikkiaan sovi meidän kotiin.
Lisäpuolustuksena haluan sanoa, että jos olenkin sisustusdespootti talossamme, niin mies on tietotekniikka- ja viihde-elektoriniikkadespootti. 

Kapina on nyt siis alkanut. Se lähti liikeelle miehen kauppareissulla, josta ukko palasi kasissaan 6kpl oransseja ja keltaisi juomalaseja alelaarista à 1e ala Citymarket. Eivät sovi mihinkään meidän muihin astioihin. Eniten harmitti sen takia, että olen ajatellut että me käytetään molempien sinkkuvuosilta kerääntyneet eriparilaseja kunnes hajoavat ja sitten pikku hiljaa kerätään jotain kivoja laseja tilalle. Nyt olen taas 6 lasia kauempana ihania Iittala-laseja.
Yritin olla mainitsematta, mutta en pystynyt. Mies ymmärsi tekonsa vaikutukset ja ehdotti, että siirretään lasit tuikkukupeiksi, mutta siihen ne sopivat vielä huonommin.

Pelottaa kapinan ajankohta. Just nyt kun pitäisi miettiä maaleja ja tyylejä uuteen ihanaan kotiimme. Eilen illalla näytin jotain netistä löytämiäni ideoita miehelle. Miehen vastaehdotus oli maalata koko seinän kokoiset Bubble Bobble -hahmot vierashuoneeseen.
 *huoh* 

 

What would inno-Marko do?

Meillä on uusi koti!
Tai ei se nyt vielä ihan ole meidän, ei ole lainapapereita eikä kauppakirjoja allekirjoitettu, mutta tarjous on tehty ja hyväksytty. Hyvältä tuntuu. Mahtavalta oikeastaan. Vähän hirvittääkin kun velkataakka tuplaantui, mutta siltikin väitän että aika kohtuullisesti meillä on lainaa.

Eilen kävi välittäjä arvioimassa nykyisen asuntomme ja tekemässä välityssopimuksen. Loppuviikosta tulvat kuvaamaan asunnon ja siihen mennessä tää pitäisi stailata. Välittäjä onneksi käytti sanaa raivata mikä miedä kohdalla on paremmin osuva ja ymmärretty sana.

Tykkään sisustaa ja välittäis millasta ympärilläni on. Pientä pintaremonttia -ohjelman sedät ja tädit ois silti hyvin tervetulleita käymään ideoineen. Meidän tyyli on melko boheemi, eikä missään nimessä inno. Meiltä ei löydy ainuttakaan valkoista seinää, eikä meillä ole mietitty onko joku tehosteväri ja sitä pitäisi olla silloin vaan yhdellä seinällä. Tykätään mummonmökkityylistä ja kirjastomaisuudesta. Meidän lähes kaikki huonekalut on keräilty sukulaisilta ja kirppareilta. Lisäksi meillä jäi poikien syntymän takia remontti viimeistelemättä. Eilen lepopäivän sijasta kävimme huonekalu- ja rautakaupoissa hakemassa kylppäriin peilin, vähän maalia ja listoja. Kaupan päälle tää asunto on sellasessa kohdassa, ettei tänne paista aurinko oikeen koskaan, eikä täällä saa mitään kasveja pidettyä hengissä.
Kaikenkaikkiaan meidän asunto ei taida olla se välittäjän unelmakohde. Ei oo sellanen mitä mainostetaan avarana ja valoisana, mistä on kivoja valkoisen hehkuvia tunnelmakuvia jokakodissa. Epäilen, että myynti-ilmoituksen otsikkona on "persoonallinen kolmio luonnon helmasta" tms ympäripyöreetä.

Onneks tältä alueelta ei ole tämän kokoisia asuntoja muita tällä hetkellä myynnissä. Tää on suosittu alue ja tää talo on vielä alueen parhaiten hoidettuja. Välittäjä oli hyvin luottavainen että kohtuullisessa ajassa ostaja löytyy ja vieläpä sillä hinnalla mikä me tästä haluttais.  

**

Aa nousi viikonloppuna istumaan. Tuntui itsekin olevan melkoisen ylpeä uudesta taidostaan.

Poika on niin meneväinen ja kehittyy kovaa vauhtia. Ylösnouseminenkaan ei enää kaukana vamasti ole. Olen alkanut jo miettiä kenkien hommaamista ja kevääksi varmaan tarvittais myös hiekkalaatikko vaatteet. Ongelmana on, että poika on edelleen kovin kovin pieni. Housut 56 kokoa ja bodyt 62. Ei tuon kokoisille tehdä vielä kurassapeuhausvaatteita. Tuollasille tehdään vaunussamakaamisvaatteita. Jalan mittasin tänään olevan 8,5cm. Ristiäisiin hommatut tossut koko merkinnällä 13/14 mahtuivat vielä (olivat ristiäisten aikaan ihan naurettavan isot). En tiedä mistä löydän noin pienet kävelykengät tai sandaalit. Toivotaan, että poika ottaa kunnon kasvuspurtin kuukauden sisään.

Lasta tulee rakastaa ehdoitta

Lempiajattelijani julkaisi blogissaan taas ajatuksia herättävän artikkelin. Kommentoimatta asiaa sen enempää haluan jakaa ajatuksen, joten tässä linkki:

Ajattelun ammattilainen: Lasta tulee rakastaa ehdoitta.

Vauhtilista

Huh. Pää on pyörällä. On niin monta vauhdikasta asiaa käynnissä, ettei meinaa perässä pysyä. Tapani mukaan, koitan taltuttaa pään sisäisen sekamelskan listaamalla. En vielä ole varma mikä listan otsikko on, mutta listatessahan se selvenee, niin kuin aina kaikki.

• Taudit selätettiin ja viikonloppuna oltiin aktiivilomalla sukulaisteni luona. Oli mukavaa. Oli ihanaa olla rauhassa ja ajalla sosiaalinen. Kävelylläkin käytiin isolla porukalla. Vaikka unet jäikin vähiin, niin pää tuulettui. 

 

• Pojat ovat laittaneet taas isomman vaihteen päälle. Bee nousee seisomaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta vasten. Pää kolisee jatkuvasti. Kaikkia periaatteitani vasten olen harkinnut konttauskypärän hankkimista. Aa viipottaa menemään ryömimällä, mutta vauhi on huimaa. Konttausasento onnistuu, mutta konttaus ei ihan vielä. Kaikkialle ehditään ennen äitiä. Silmien kasvattaminen selkään on aloitettava asap ja myöhässä ollaan kuitenkin.

 

• Myös kissalla on meno päällä. Valtavia juoksuspurtteja ympäri asuntoa vähä välistä. Yrittää tappaa sohvaa. Johtuu siitä, että kissalla on kevättä rinnassa. Moukuu ja kyhnää. Kehrää koko ajan. Jos ei kehrää, ei tarvi ku katsoa päin, niin johan lähtee hurinä käyntiin.

 

• Tällä viikolla on joka päivälle menoa, sunnuntaita lukuunottamatta. Sairaalassa ollaan käyty tällä viikolla kontrolleissa jo kahdesti, neuvolassa kerran. Huomenna illaksi toinen poika hoitoon ja toisen kanssa muita keskosia tapaamaan. Torstaina yksi tapaaminen pankissa ja kaksi kotona. Perjantaina pojat sentään saa olla kotona, minulla tapaaminen. Lauantaina pitkästä aikaa vauvauinti. Ohjelmaa on siis tällä viikolla enemmän kuin viime kuussa taisi olla yhteensä. Sunnuntai pyhitetään lepopäiväksi.

 

•  Löydettiin asunto. Ei oikeastaan edes etsitty, mutta sopiva tuli vastaan. Maanantaina käytiin katsomassa. Tortsaina mennään pankkiin. Sattumalta maanantaina löytyi etsimättä myös mahdollinen ostaja meidän nykyiselle asunnolle. Ostaja tulee torstaina katsomaan tätä. Ei olla vielä tehty uudesta asunnosta tarjousta, pyynti on ylihinnoiteltu. En tiedä tuleeko tästä mitään, mutta kokeillaan. Nykyisen asuntomme ostin heräteostoksena ennen kuin edes tunsin mieheni. Ratkaisu on osoittautunut jo moneen otteeseen viisaaksi. Ei kai sitä siis tällä kertaakaan liian kauan kannata suunnitella ja märehtiä. Asiat tuntuu etenevän kovin vauhdikkaasti, mutta tunne on hyvä.     

Hmm... En edelleenkään osaa nimetä listaa. Sen verran monialainen, että vaikea löytää punaista lankaa. Olennaisimman tehtävänsä listaus silti suoritti. Pään sisäinen sekamelska on taltutettu ja ajatuksista saa taas otteen. 

Olen vähitellen saanut itseni taas kasaan. FLunssa alkaa helpottamaan omasta ja muidenkin perheenjäsenten kehosta. Aasta tauti ei edelleenkään ole saanut otetta.
Bloginkirjoittamisesta ei silti tahdo tulla mitään. Halua on ja aiheita. Jaksamistakin. Tai siis olisi jaksamista, jos homma sujuis jouhevasti. Vaan ei.

Tietotekniikka pettää. Miedän kone hyökkäilee itsensä kimppuun ja palomuuri käy kuumana. En pääse kirjautumaan sisään minnekään ja jos pääsenkin, niin en pääse ulos. Netti-tv tökkii, samoin kuin kaikkien muiden sivujen lataaminen. Kone jumittaa ja kaatuilee.

Eilen saman menon aloitti pari viikkoa sitten takuukorjauksesta tullut läppäri. Levyasema ei toimi. Kaikki on hidasta ja tökkivää. Eilen siitä sitten ilmeisesti hajosi vielä tuuletin ja vekotin ylikuumeni. Huoltoon lähtee taas. Ruotsiin.

Kaikenlaista sitä ihmisen hermot kestää kun on pakko. Kitiseviä omapäisiä lapsia, neppailevia aviomiehiä, ranteen ja selän jomotuksen, rahahuolet ja muutaman muun päänvaivan. Vaan ei riitä ymmärrystä eikä hermonpätkiä enää tekniikalle. Ja koska mieheni on tuon pahan kätyri (ammatiltaan ohjelmoija), on luonnollisesti kaikki tämä hänen syytään ja hänen vastuullaan.

En tiedä mikä tässä harmittaa eniten. Se, että en pääse purkamaan tuntojani tänne? Se, että en saa helposti ja kätevästi pidettyä yllä virtuaalista yhteyttä muuhun maailmaan täältä eristyslinnoituksemme keskeltä? Se, että olen menettänyt todellisuuspakopaikkani, netti-tv:n? Vai kenties huoli siitä kuinka paljon rahaa uppoaakaan tämän kaiken korjaamiseen?


**


Keskiviikkoaamuna käytiin keskustelua miehen kanssa tekstiviestein:

mies:" Oon onnellinen."

minä:"Hyvä niin. Niin mäkin, vaikka se ei musta ihan joka hetki paista."


mies:"Ei onnellisuus oo vaan hyviä yöunia. Sitten tiiät olevas onnellinen kun hymyilet lapsilles aamulla kuuden aikaan ku oot nukkunu 6h ja toteat 'totally worth it'"

Viisas mies.