Ikuisen Vapun lapsi. Siltä Aa näyttää silmälasit päässään. Tulee mieleen Pirkka-Pekka Peteliuksen sketsihahmot. Kasvot on kapeammat kuin pokat. Jos lasit ois mustat, niin tuossa kaljussa päässä ukko näyttäis mini-Kekkoselta.
Rillit tulivat viime perjantaina optikolta ja siitä asti ollaan niitä yritetty pojan päässä pitää, heikkolla menestyksellä. Lauantaina mies oli niitä päähän pistänyt ja poika ottanut pois. Sunnuntaina pojat olivat hoidossa isovanhempien luona, jotka olivat nopeasti todenneet, ettei moinen taistelu kuulu heidän toimenkuvaansa. Eilen oli jo hyvä päivä. Useampaan kertaan poika antoi lasien olla päässä. (lue: unohti joltain tosi paljon kiinnostavammalta lasien olemassa olon.)
Tänään hommasta ei oo taas tullut mitään. Tai on tässä jotain edistystä tapahtunut. Alkuun Aa repi lasit aina kaulalleen roikkumaan. Tänään oppi ottamaan ne kokonaan pois päästä. Myös Been kiinnostus laseja kohtaan kasvaa koko ajan. Jos hetken Aa antaiskin kakkuloiden nenällä pysyä, niin jo on velipoika repimässä niitä maisteltaviksi.
Miten ikinä kukaan on saanut lapsensa pitämään laseja? Siis tuollaisen pikkusen, jolle ei voi vielä edes selittää miksi moisia vekottimia koko ajan naamaan ängetään. Vinkkejä otetaan ilolla vastaan.
**
Aa oppi äsken taputtamaan. Kesken ruokailun. Voi sitä iloa ja riemua kun tap-tap-äänen sai aikaiseksi! Ruokailusta ei tullut sen jälkeen enää mitään. Kaikki kolme istuttiin pöydässä läpsytellen käsiämme ääneen nauraen. Hih!
tiistai 8. toukokuuta 2012
maanantai 7. toukokuuta 2012
Sikses meni hyvin
Olipa mukava viikonloppu. Oon nauranut kyyneleet silmissä kippuralla enemmän kuin aikoihin. Nautin reissusta enemmän kuin olisin ikinä uskonut. Jouduin kyllä keskittymään siihen, etten ikävöi. Siltikin onnistuin ja pidin hauskaa. Ilta kesti monta tuntia pidempään kuin olisin ikinä uskonut.
Jännää oli huomata kuinka iltaan valmistautuminen oli meidän tyttöporukalla tässä muutaman vuoden sisään muuttunut. Ennen vedettiin kaapista jolku kiva mekko, jotkut kivat korkkarit ja meikattiin huolettoman kevyesti. Nyt oli jos jonkin näköistä tukisukkahousua, shaper-alusasuja, pikkuhousun suojaa, valokynää, ryppyjen siloittajaa jne jne. Silti emme näyttäneet varmastikaan puoleksi niin hehekeiltä kuin silloin kymmenen, tai edes viisi vuotta sitten. Kauniilta kyllä, mutta sillälailla erilailla. Sillä lailla mikä tarvii mukaansa selityksen "tuolla on keskoskaksoset" tai "tuolla on reuma ja kaksi pientä lasta, että sikses näyttää hyvältä".
**
Mies ja pikku-ukot olivat selvinneet hienosti. koti oli pystyssä, vauva-uinnissa käyty ja oli ukko saanut ruokaakin tehtyä itselleen ja pojille. (Olin varannut kaappiin myös valmisruokaa.) Pojat eivät vaikuttaneet edes kovin vihaisilta poissaolostani. Oikeastaan vaikuttivat siltä, ettei reissuni aiheuttanut heissä tunteita suuntaan eikä toiseen.
Jos nyt jotain pientä mainitsemista väkisin yrittäisi kaivaa miehen toiminnasta viikonloppuna, niin kestovaippojen käsittlyssä oli pientä korjattavaa. Likavaipat löytyivät kaikki vedettömästä ämpäristä, imut ja kuoret kaikki sisäkkäin. Mietin kuumeisesti miten ilmaisisin asian, niin ettei menisi mäkätykseksi ja ettei vaikuttaisi siltä että olen tyytymätön koko viikonlopun toimintaan. En keksinyt muuta tapaa kuin töissä opitun neutraalin palautteen. Lähetin siis äsken miehelle sähköpostia:
Ei ole mies vielä reagoinut postiin.
Kumma miten töissä moinen posti ois "rakentava palaute" ja näin kotona "naljailu".
Jännää oli huomata kuinka iltaan valmistautuminen oli meidän tyttöporukalla tässä muutaman vuoden sisään muuttunut. Ennen vedettiin kaapista jolku kiva mekko, jotkut kivat korkkarit ja meikattiin huolettoman kevyesti. Nyt oli jos jonkin näköistä tukisukkahousua, shaper-alusasuja, pikkuhousun suojaa, valokynää, ryppyjen siloittajaa jne jne. Silti emme näyttäneet varmastikaan puoleksi niin hehekeiltä kuin silloin kymmenen, tai edes viisi vuotta sitten. Kauniilta kyllä, mutta sillälailla erilailla. Sillä lailla mikä tarvii mukaansa selityksen "tuolla on keskoskaksoset" tai "tuolla on reuma ja kaksi pientä lasta, että sikses näyttää hyvältä".
**
Mies ja pikku-ukot olivat selvinneet hienosti. koti oli pystyssä, vauva-uinnissa käyty ja oli ukko saanut ruokaakin tehtyä itselleen ja pojille. (Olin varannut kaappiin myös valmisruokaa.) Pojat eivät vaikuttaneet edes kovin vihaisilta poissaolostani. Oikeastaan vaikuttivat siltä, ettei reissuni aiheuttanut heissä tunteita suuntaan eikä toiseen.
Jos nyt jotain pientä mainitsemista väkisin yrittäisi kaivaa miehen toiminnasta viikonloppuna, niin kestovaippojen käsittlyssä oli pientä korjattavaa. Likavaipat löytyivät kaikki vedettömästä ämpäristä, imut ja kuoret kaikki sisäkkäin. Mietin kuumeisesti miten ilmaisisin asian, niin ettei menisi mäkätykseksi ja ettei vaikuttaisi siltä että olen tyytymätön koko viikonlopun toimintaan. En keksinyt muuta tapaa kuin töissä opitun neutraalin palautteen. Lähetin siis äsken miehelle sähköpostia:
Kestovaipat ovat kivoja ja helppo tapa säästää rahaa muuhun mukavaan. Jotta kestovaippojen käyttäminen sujuisi helposti ja miellyttävästi, on niiden käytössä hyvä ottaa huomioon oikeanlainen säilytys käytön ja pesun välillä.
* Jos vaippaan on tullut ainoastaan pissaa, erottele kuori- ja sisävaippa toisistaan ja laita osat erillisinä likavaippapussiin.
* Jos kysessä oli ainoastaan pissavaippa ja kuorivaippa ei ole vielä ollut käytössä pitkäään, voi sen vielä käyttää myös uudestaan, vaihtamalla vain imuosan.
* Jos vaippaan on tullut kakkaa toimi seuraavasti: ota sisältä imuosa pois ja laita imu likavaippapussiin. Huuhtele kuorivaipasta kakka wc-pönttöön. Laita huuhdeltu kuorivaippa likavaippaämpäriin.
* Likavaippaämpärin veteen on hyvä lorauttaa hieman etikkaa, joka vähentää hajuhaittoja. Vesi tulisi myös vaihtaa päivittäin. Erityisen tärkeää on, että vettä on ämpärissä niin, että kaikki likaiset vaipat peittyvät.
*Likavaippapussin suu on hyvä sulkea huolellisesti hajuhaittojen estämiseksi.
On tärkeää, että imu- ja kuoriosa erotellaan heti. Osia ei voi pestä sisäkkäin. Jos osat on säilytetty sisäkkäin, niiden erottaminen on pesuun laitettaessa äärimmäisen epämiellyttävää hajun takia ja hankalaa märkyyden takia.
yst.terv. pyykkivastaava
Ei ole mies vielä reagoinut postiin.
Kumma miten töissä moinen posti ois "rakentava palaute" ja näin kotona "naljailu".
perjantai 4. toukokuuta 2012
Jännää viikonloppua
Huomenna pitäisi lähteä isolle kirkolle tyttöjen kanssa. Olen yhtäaikaa riemuissani ja kauhuissani. Koitan olla keskittymättä siihen, että olen erossa pojista yli vuorokauden. Koitan keskittyä siihen, että saan olla vuorokauden ilmen neljän tunnin rytmitystä, ilman yhtään vaipanvaihtoa, ilman kolahtaneiden päiden puhaltelua. Keskityn siihen, että saan pukea kauniin uuden mekon, eikä kukaan sotke sitä mustikalla tai perunalla. Kukaan ei kuolaa hiuksiini. Ja erityisesti odotan sitä, että joku-muu kantaa eteeni jonkun-muun valmistaman ruuan ja kukaan-muu ei roiku lahkeissani syödessäni.
Hiukan kyllä jänniittää miehen puolesta. On se pitkä aika olla kahden kanssa kolmistaan. Huomiselle oli suunniteltu ukkorevohkalle kyläreissu. Kyläpaikassa on vaan nyt sairasteltu vatsatautia ja vaikka siellä juuri nyt ei kukaan oksentelekaan, niin epäilyttää. Tiedän, että saamme osaksemme taas ihmettelyä, muut vieraat kun aikovat paikalle mennä vatsatautimahdollisuudesta huolimatta. En vaan yhtään jaksais enää uutta tautikierrettä. Jos se pieni bakteeripöpönen sitten kuitenkin on vielä siihen ovenkahvaan jäänyt sinnittelemään.
**
Aloitin projektin. Hyvä äiti 365 löytyy täältä.
Hiukan kyllä jänniittää miehen puolesta. On se pitkä aika olla kahden kanssa kolmistaan. Huomiselle oli suunniteltu ukkorevohkalle kyläreissu. Kyläpaikassa on vaan nyt sairasteltu vatsatautia ja vaikka siellä juuri nyt ei kukaan oksentelekaan, niin epäilyttää. Tiedän, että saamme osaksemme taas ihmettelyä, muut vieraat kun aikovat paikalle mennä vatsatautimahdollisuudesta huolimatta. En vaan yhtään jaksais enää uutta tautikierrettä. Jos se pieni bakteeripöpönen sitten kuitenkin on vielä siihen ovenkahvaan jäänyt sinnittelemään.
**
Aloitin projektin. Hyvä äiti 365 löytyy täältä.
torstai 3. toukokuuta 2012
1v.
Nyt on vuosi täynnä. Neuvolan 1v.-tarkastus tehty ja rokotukset läimitty reisiin. Vähän arkisesti merkkipäivä tuli otettua vastaan, mutta en usko poikien olevan traumatisoitumisvaarassa.
Ei järjestetty juhlia. Pari eläkeläistä ja yksi työstälaistaja kävi päiväkahvilla. Järjestetään sitten syssymmällä synttäri/tupaantulijaiset. Menee varmaan lähemmäs sitä kehitysikäsynttäriä. En usko, että ukkelit traumatisoituu vääräänaikaan juhlimisestakaan.
**
Huomasin eilen otsassani ryppyjä. Ei sallsisia naururyppyjä, joita on ollut jo varmasti kymmenen vuotta. Ei sellaisia vaakasuorassa meneviä otsaryppyjä, joita kaikilla on ja joita parikymppisenä kauhistellen katselin peilistä otsaani rytistäen. Ei. Nämä menee pystysuorassa. Nämä on niitä, joita muodostuu kun on huolissaan. Kun oikein rytistää otsaansa ja vetää kulmakarvoja lähemmäs toisiaan. Niin kuin silloin tehdään kun pelottaa, ahdistaa tai huolettaa.
Nyt ne rypyt on tuossa ihan koko ajan. Silloinkin kun en vedä kulmakarvoja runttuun. Ovat siinä kuin tukkimiehen kirjanpitona suruista ja murheista. Onneksi vielä sen verran hentoisina, että täytyy läheltä katsoa ja hyvässä valossa.
Vuosi jätti jälkensä.
Ei järjestetty juhlia. Pari eläkeläistä ja yksi työstälaistaja kävi päiväkahvilla. Järjestetään sitten syssymmällä synttäri/tupaantulijaiset. Menee varmaan lähemmäs sitä kehitysikäsynttäriä. En usko, että ukkelit traumatisoituu vääräänaikaan juhlimisestakaan.
**
Huomasin eilen otsassani ryppyjä. Ei sallsisia naururyppyjä, joita on ollut jo varmasti kymmenen vuotta. Ei sellaisia vaakasuorassa meneviä otsaryppyjä, joita kaikilla on ja joita parikymppisenä kauhistellen katselin peilistä otsaani rytistäen. Ei. Nämä menee pystysuorassa. Nämä on niitä, joita muodostuu kun on huolissaan. Kun oikein rytistää otsaansa ja vetää kulmakarvoja lähemmäs toisiaan. Niin kuin silloin tehdään kun pelottaa, ahdistaa tai huolettaa.
Nyt ne rypyt on tuossa ihan koko ajan. Silloinkin kun en vedä kulmakarvoja runttuun. Ovat siinä kuin tukkimiehen kirjanpitona suruista ja murheista. Onneksi vielä sen verran hentoisina, että täytyy läheltä katsoa ja hyvässä valossa.
Vuosi jätti jälkensä.
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Kirjahyllymeemi
Kun muuton jälkeen laittaa kirjoja hyllyyn, on hyvä hetki tehdä kirjahyllymeemi.
1. Mikä on sukupuolesi?
Barbie, onnen kultatyttö (BILLYBOY tm)
2. Kuvaile itseäsi
Oman elämänsä sankari (John Irving)
3. Kuvaile puolisoasi
Iso Kiltti Jätti (Roald Dahl)
4. Kuinka voit?
Saako tälle edes nauraa? (Husleikur Dagsson)
5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi
Luodetuulen maa (Tapio Koivukari)
6. Mihin haluaisit matkustaa?
Ambomaa (Suomen Lähetysseura)
7. Mikä on lempivärisi?
Vihreät niityt (Anne B. Radge)
8. Millainen sää on nyt?
Kevättä hampaissa, Nemi (Lise)
9. Mikä on mielestäsi paras vuorokauden aika?
Sunday Mornings, Mutts (McDonnell)
10. Jos elämäsi olisi TV-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Naurujen maa (Jonathan Caroll)
11. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Jumalainen näytelmä (Dante)
12. Millainen parisuhteesi on?
Yhteistyötä rakkaudella (Arja Hyvönen)
13. Päivän mietelause
Musisoi muksusi mukana (Myllyoja, Soisalo)
14. Minkä neuvon haluaisit antaa?
Älä lyö pirun kanssa päästäsi vetoa (Edgar Allan Poe)
15. Miten haluaisit kuolla?
Kun olen luonasi (Linn Ullmann)
16. Mottosi?
Hupskeikkaa (Satu Kontinen)
(Kohdassa 14. tuli vähän huijattua. Tuo ei oo koko kirja, vaan Koottujen kertomusten yksi kertomuksista. Hupskeikkaa!)
torstai 26. huhtikuuta 2012
Muistatko sillon kun..
Mielessä pyörii kaikenlaista. Kolme päivää vajaa tasan vuosi siitä kun ultrassa huomattiin, ettei kaikki oo kunnossa. Varmaan aika luonnollista, että muistot valtaa ajatukset.
Eilen tajusin, kuinka surullisia meidän kaikki "muistatko sillon kun.." -alkuiset lauseet on. Siis juuri ne lauseet, juuri siihen aiheeseen, jotka pitäisi olla täynnä ilon ja onnenpakahduksen tunteita. Onhan meillä ne samat lauseet, mutta ne on niin täynnä pelkoa, surua ja ahdistusta, että ei niitä tahdo sanoa. Kun miehen kanssa istuu illalla sohvalla vierekkäin ja mieleen tulee jokin muisto, sen jättää sanomatta ettei pilaisi toisen tunnelmaa.
Muistatko kun pojat syntyivät?
Minä muistan kuinka makasin lamaantuneena leikkauspöydällä peläten kätilöiden sanoja. Mies muistaa kuinka keitti kahvia taukohuoneessa harhauttaakseen itsensä niistä pelonsekaisista ajatuksista.
Muistatko kun näimme pojat ensimmäisen kerran?
Mies muistaa kuinka katsoi hoitajien ja lääkäreiden välistä pieniä onnettomia vartaloita, joihin liitettiin aina vain uusia ja uusia letkuja ja mittareita. Minä muistan kuinka yritin saada itseni sen verran ylös pyörätuolista, että olisin ylettynyt kurkkaamaan edes vilaukselta poikia. Kuinka En oikeastaan nähnyt kuin hieman toista kättä. Kuinka olin liian väsynyt ja peloissani myöntämään hoitajalle, etten oikeastaan näe mitään.
Muistatko kun saatiin pojat ensimmäisen kerran syliin?
Muistan kuinka sain viiden päivän ikäisenä Been syliini. Kuinka käsittämättömän pinei poika oli. Niin hauras, että pelotti. Kuinka kenguruhoito piti lopettaa kesken, koska sain niin kivuliaita jälkisupistuksia etten voinut olla paikoillani. Ja kuinka syyllinen olo minulla oli siitä, että jouduin lopettaamaan sylittämisen kesken.
Muistan kuinka sain Aan syliin kuukauden ikäisenä. Sattumalta, aamuhoitojen aikaan, kaapinvaihdon ajaksi. Kuinka taas pelkäsi satuttavani tuota onnettoman pientä olentoa. Ja kuinka en olisi tahtonut päästää irti, kun vihdoin olin hänet syliini saanut. Ja muistan kuinka olin tuohon asti pelännyt, että menetän lapseni saamatta häntä ehkä koskaan syliin.
En muista niitä ensimmäisiä kertoja kun mies sai pojat syliinsä. Mies varmasti muistaa. Pitäisi uskaltaa kysyä, vaikkakin tunnelmanpilaamisen uhalla.
Eilen tajusin, kuinka surullisia meidän kaikki "muistatko sillon kun.." -alkuiset lauseet on. Siis juuri ne lauseet, juuri siihen aiheeseen, jotka pitäisi olla täynnä ilon ja onnenpakahduksen tunteita. Onhan meillä ne samat lauseet, mutta ne on niin täynnä pelkoa, surua ja ahdistusta, että ei niitä tahdo sanoa. Kun miehen kanssa istuu illalla sohvalla vierekkäin ja mieleen tulee jokin muisto, sen jättää sanomatta ettei pilaisi toisen tunnelmaa.
Muistatko kun pojat syntyivät?
Minä muistan kuinka makasin lamaantuneena leikkauspöydällä peläten kätilöiden sanoja. Mies muistaa kuinka keitti kahvia taukohuoneessa harhauttaakseen itsensä niistä pelonsekaisista ajatuksista.
Muistatko kun näimme pojat ensimmäisen kerran?
Mies muistaa kuinka katsoi hoitajien ja lääkäreiden välistä pieniä onnettomia vartaloita, joihin liitettiin aina vain uusia ja uusia letkuja ja mittareita. Minä muistan kuinka yritin saada itseni sen verran ylös pyörätuolista, että olisin ylettynyt kurkkaamaan edes vilaukselta poikia. Kuinka En oikeastaan nähnyt kuin hieman toista kättä. Kuinka olin liian väsynyt ja peloissani myöntämään hoitajalle, etten oikeastaan näe mitään.
Muistatko kun saatiin pojat ensimmäisen kerran syliin?
Muistan kuinka sain viiden päivän ikäisenä Been syliini. Kuinka käsittämättömän pinei poika oli. Niin hauras, että pelotti. Kuinka kenguruhoito piti lopettaa kesken, koska sain niin kivuliaita jälkisupistuksia etten voinut olla paikoillani. Ja kuinka syyllinen olo minulla oli siitä, että jouduin lopettaamaan sylittämisen kesken.
Muistan kuinka sain Aan syliin kuukauden ikäisenä. Sattumalta, aamuhoitojen aikaan, kaapinvaihdon ajaksi. Kuinka taas pelkäsi satuttavani tuota onnettoman pientä olentoa. Ja kuinka en olisi tahtonut päästää irti, kun vihdoin olin hänet syliini saanut. Ja muistan kuinka olin tuohon asti pelännyt, että menetän lapseni saamatta häntä ehkä koskaan syliin.
En muista niitä ensimmäisiä kertoja kun mies sai pojat syliinsä. Mies varmasti muistaa. Pitäisi uskaltaa kysyä, vaikkakin tunnelmanpilaamisen uhalla.
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Minusta
En soittanut lääkärille. En ehtinyt. Olin jo päättänyt, että tiistaina soitan, mutta tiistaina Aa olikin taas jo oma itsensä. Taisi olla Marika oikeilla poluilla, hampaat tuntuu täällä aiheuttavan tällä hetkellä kaiken muunkin vaivan. Ja samaisesta syystä äidin silmänaluset tummenee entisestään, yöt kun on olleet levottomia.
*
Tänään soitin uuteen terveyskeskukseemme itselleni aikaa. Allergiat vaivaa ja monen vuoden tauon jälkeen myös astma. Lääkkeitä ei tietenkään ole, kun kerta on niin pitkä aika siitä kun moinen on vaivannut. Edellis-iltana oli siis turvauduttava Been lääkkeisiin. Kun ei pojalle kelpaa, niin äiti käyttää.
Sain ajan kuukauden päähän. En tiennyt mitä olisin hoitajalle puhelimessa sanonut. Kyllähän tämän kanssa pärjää, mutta kyse on kuitenkin hengittämisestä. Melko vitaali toimitus. Eikä se tällä hetkellä ota onnistuakseen ilman lääkkeitä. Varsinkaan urheillessa. Hoitaja käski soittaa, jos aivan hirveäksi menee, että katsotaan sitten joku akuutti aika.
Harkitsen yksityiselle menoa.
*
Sunnuntain ostosreissu tuotti tulosta. Nyt on uudet housut, paitoja ja löysin aivan ihanan mekon toukokuun rilluttelureissua varten.
Mahdoinko jo mainita asiasta? Lähden tyttöjen kanssa isolle kirkolle. Viisi äitiä, ravintolasta pöytä ja hotellista huone varattuna. Niin ja edelliselle viikolle kampaaja. Saa nähdä mitä siitä seuraa. Koskaan en ole vielä noin pitkää aikaa ollut pojista erossa.
*
On ollut kauhean itsekäs olo. Siis sellainen, että pitäisi saada tehdä asioita yksin, omia asioita. Harrastuksia, ystäviä, ostoksia, kaunistautumista, urheilua, kaikkea sellaista mitä tein jo silloin kun en vielä ollut äiti. Alkaa olla vuosi täynnä synnytyksestä. Mahtaako moinen itsekkyys johtua hormoonien aiheuttaman äitieuforian hälvenemisestä vai ihan vaan silkasta kyllästymisestä olla vaan ja ainoastaan muita varten?
*
Tänään soitin uuteen terveyskeskukseemme itselleni aikaa. Allergiat vaivaa ja monen vuoden tauon jälkeen myös astma. Lääkkeitä ei tietenkään ole, kun kerta on niin pitkä aika siitä kun moinen on vaivannut. Edellis-iltana oli siis turvauduttava Been lääkkeisiin. Kun ei pojalle kelpaa, niin äiti käyttää.
Sain ajan kuukauden päähän. En tiennyt mitä olisin hoitajalle puhelimessa sanonut. Kyllähän tämän kanssa pärjää, mutta kyse on kuitenkin hengittämisestä. Melko vitaali toimitus. Eikä se tällä hetkellä ota onnistuakseen ilman lääkkeitä. Varsinkaan urheillessa. Hoitaja käski soittaa, jos aivan hirveäksi menee, että katsotaan sitten joku akuutti aika.
Harkitsen yksityiselle menoa.
*
Sunnuntain ostosreissu tuotti tulosta. Nyt on uudet housut, paitoja ja löysin aivan ihanan mekon toukokuun rilluttelureissua varten.
Mahdoinko jo mainita asiasta? Lähden tyttöjen kanssa isolle kirkolle. Viisi äitiä, ravintolasta pöytä ja hotellista huone varattuna. Niin ja edelliselle viikolle kampaaja. Saa nähdä mitä siitä seuraa. Koskaan en ole vielä noin pitkää aikaa ollut pojista erossa.
*
On ollut kauhean itsekäs olo. Siis sellainen, että pitäisi saada tehdä asioita yksin, omia asioita. Harrastuksia, ystäviä, ostoksia, kaunistautumista, urheilua, kaikkea sellaista mitä tein jo silloin kun en vielä ollut äiti. Alkaa olla vuosi täynnä synnytyksestä. Mahtaako moinen itsekkyys johtua hormoonien aiheuttaman äitieuforian hälvenemisestä vai ihan vaan silkasta kyllästymisestä olla vaan ja ainoastaan muita varten?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)