keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Osastonäytöllä

Meillä oli tänään osastonäyttö poika A:lla. Ylimääräinen, huonon hengityksen ja fyysisenkehityksen takia. Voi miten ristiriitainen tunne oli ennen ja jälkeen käynnin.

Aloitin valmistelut eilen illalla. Valitsin tarkkaan vaatteet molemmille pojille ja itselleni. Järjestin mukaan tarvittavat paperit ja pakkasin ne kassiin siististi. Aamulla puunasin molemmat oikein huolellisesti joka ikistä kaulapoimua ja korvantaustaa myöten. En halua, että käynneillä löytyy mitään ylimääräistä arvosteltavaa pojista tai minusta.

Tavallaan on helpottavaa ja ihanan turvallista, että käymme keskolassa tapaamassa tuttuja lääkäreitä edelleen säännöllisesti kahden viikon välein. Varsinkin poika A:lla on pienten syntymäviikkojen ja pienen syntymäpainon (vajaa 600g) niin monta diagnoosia (epikriisissä 19 listattuna), että jos kukaan ei sitä vapaaehtoisesti tarkastaisi vähän väliä, niin todennäköisesti keksisin jatkuvasti epäilyttäviä oireita päästäkseni lääkärin puheille.

Näytölle meneminen tuntuu kuitenkin vähintään yhtä kamalalta kuin helpottavalta. Pelottaa, mitä virheitä lapsesta tällä kertaa löytyy. Tänään pienessä näyttöhuoneessa oli lääkäri, hoitaja, fysio-, puhe-, ja ravintoterapeutti. Jokainen teki havaintojaan lapsesta ja pommitti minua kysymyksillään . Jokaiseen kysymykseen pelkäsin vastaavani väärin. Hirveä tunne, että kaikki koittavat kysymyksillään saada minut kiinni virheistä, joilla itse aiheutan lapseni ongelmat. 

Ja löytyihän niitä vikoja taas. Paino ei ollut noussut toivotulla tavalla. Tällä kertaa oikeastikin vanhemmissa syytä. Olimme ymmärtäneet ravintoterapeutin ohjeet väärin. Vähemmän meistä riippuvainen toinen syy on, ettei lapsi kertakaikkiaan jaksa syödä sellasia määriä, joita laskelmien mukaan pitäisi. Hengitys oli mennyt ehkä jopa huonompaan suuntaan viime kerrasta. En tiennyt miten päin olisin ollut, kun en kehdannut suoraan sanoa, etten ole huomannut hengityksessä mitään muutosta. Hävetti. Enkö sen vertaa kinnitä lapseeni huomiota, että tietäisin miten sen henki kulkee? Fysioterapiaa, jolle olisi akuuttia tarvetta, ei siis edelleenkään voida aloittaa huonon hengityksen takia. Lapsi murisee hengittäessään. Ilmeisesti kurkun rakenteet ovat liian pehmeät ja uloshegittäessä poika käyttää äänihuuliaan. En saanut oikein tolkkua kuinka vakava juttu on kyseessä. Se ilmeni kuitenkin, ettei ainakaan vielä asialle voida tehdä mitään.    

Käynnin lopulla tuttu lääkäri taisi aistia hermostuneisuuteni. Rauhoitteli ja sanoi kaikesta huolimatta tilanteen menneen positiiviseen suuntaan. Kyseistä lääkäriä en epäilisi koskaan epärehellisyydestä tai tosiasioiden siloittelusta.

Autoon päästyäni soitin miehelle. En oikeen osannut sanoa menikö hyvin vai ei.

2 kommenttia:

  1. pitääpä palata sinunkin blogiisi paremmalla ajalla. Tutulta kuulostaa ainakin lääkärissä käynti. Ihmettelen vain, että miksi muka fysioterapiaa ei voida aloittaa huonon hengityksen takia? Meillä kun sanottiin nimenomaa, että se hirmuinen röhinä ja murina hengityksessä vaatii jumppaa. Ja että lapsi ei jaksa alkaa liikkumaankaan, kun hengästyy heti. Tästä syystä fysioterapiaa pidettiin alkuun tosi tärkeänä. (Toki ihan ensinmäinen syy fysioterapialle oli toispuoleisuus. Tähti ei suostunut pitämään päätä muuta kuin toisella puolella ja takaraivokin alkoi jo muotoutua sen mukaan.)

    Toivotaan että teilläkin asiat kumminkin pikkuhiljaa alkavat kääntyä paremmalle tolalle. :)

    VastaaPoista
  2. PS. En minäkään ikinä huomannut että se hengitys olisi "muka" huonompaa.. samanlaista röhinää aina. Ja se kuulosti meille ihan normaalilta, kun sitä oli ollut alusta asti.

    VastaaPoista