keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kotiseuturakkautta

Koska hiekkapesu palovammoille ei ole suotavaa, ei meillä ole ollut asiaa hiekkalaatikolle pariin päivään. Ilmat ovat olleet aivan mahtavia, joten ulkoilua ei ole voinut jättää välistäkään. Olemme päätyneet tekemään kävelyretkiä monen moiseen suuntaan uudella kotiseudullamme. Tulokset ovat olleet mahtavia.

Olen löytänyt monta ihanaa idyllistä penkkiä, jolla istua lukemassa kirjaa poikien peuhatessa leikkipuistossa. Olemme silittäneet lampaita. Tiedän useita mukavia reittejä, joita pitkin kiirreettömästi kävellä sairaalasta/terveyskeskuksesta/neuvolasta kotiin poikien päiväunien ajan. Siis sellaisia reittejä, joiden varrella on suloisia pikku taloja hehkeine puutarhoineen perä jälkeensä.

Olen tajunnut meidän tehneen aivan fantastisen asuinaluevalinnan. Asumme upean omakotitaloalueen reunalla. Sellaisen vanhan kunnon omakotitaloalueen, jossa ei ole ollut määräyksiä talon mallin tai värin suhteen. Sellaiseen, jossa tiet ja kujat ovat kummallisen mutkikkaita. Jossa vanhimmat talot on ajalta, jolloin tontille sai rakentaa ties millaista pytinkiä ja vaikka kuinka lähelle toisiaan. Ja jossa puutarhat ja omenapuut ovat vähintäänkin joka kolmannessa pihassa ihanan villiintyneitä. Aina välillä saattaa törmätä uudempaan tuotantoon tai siistimme hoidettuun pihaan, mutta niistäkään ei tule liian steriiliä vaikutelmaa, sillä heti vieressä on jotain ihan muuta. Ja onpa siellä keskellä kaikkea sellaisia hieman isompia puukerrostalojakin, jotka omalla tavallaan ovat aivan fantastisen ihania.

Parastahan tässä kaikessa on se, että minä en asu noissa taloissa. Yksikään noista puutarhoista ei ole minun. Minun ei tarvitse tehdä talvella lumitöitä, eikä kesällä leikata nurmikkoa, ei kääntää maata ja istuttaa, eikä huolehtia roskankuljetussopimuksista. Minulla on kerrostalo-osake ja talonmies. Silti saan päivittäin nauttia tuosta kauneudesta ympärilläni ihan heti ovesta ulos mentyäni.

No joo. Oishan siinä omassa pihassa näin kauniina kesäpäivänä puolensa. Vaan minullapa on suunnitelma! Ensi syksynä aloitamme poikien kanssa käymään aktiivisesti seurakunnan perhekerhossa. Seurakuntatalo on tuossa kulman takana ja siellä kaikki kotiäidit ja perhepäivähoitajat käyvät torstaisin juomassa kahvia. Sieltä minä etsin itselleni uuden ystävän. Jonkun, jolla on saman ikäisiä lapsia ja kenen kanssa voisin kuvitella juovani kahvia useamminkin. Tärkeimpänä ystävän valinassa tässä kohtaa on, että uusi ystäväni asuu jossain noissa ihanista taloista ihanan puutarhan ympäröimänä. Jo heti vuoden päästä kesällä istun uuden ystäväni kauniissa puutarhassa siemailemassa kahvia, lapsien temmeltäessä toisiaan viihdyttäen.

Luulen, että valitsen jonkun kenen pihalla on omenapuita. Tai viinimarjapensaita. Niitä kaikille tulee aina kuitenkin liikaa ja ne tyrkyttää niitä sitten tietysti meille, niiden uudelle parhaalle ystäväperheelle.

*

Laitoin aiemmin kuvia ikkunoistamme aukeavista maisemista. Keittiön ikkunasta en laittanut, sillä se oli tuolloin vielä kovin karun näkäöinen. Nyt tuli puihin lehdet ja samalla tuo karu maisema muuttui joksikin ihan muuksi kuin karuksi. Sadepäivänä tuli mieleen Kilimanjaron rinteillä näkemäni maisemat.
*tyytyväistä hyrinää*




2 kommenttia:

  1. ihana postaus ja asuinympäristökin kuulostaa hienolle ^.^

    VastaaPoista
  2. Meillä on omppupuita:) Tervetuloa temmeltämään jo tänä kesänä ;)

    VastaaPoista