Taitekohdassa

Eilen istuttiin taas juttutuokiolle psykiatrisen perhetyöntekijöiden kanssa. Vaikka loma selvästikin on antanut miehelle ja mulle voimia, niin kyllä tuollanen asioiden äärelle pysähtyminen auttaa. Taas tajusin monta juttua, jotka kaiken hulinan keskellä on jäänyt tajuamatta.

Meillä on nyt ensimmäinen pitempi väli keskoskontrolleissa. Se on antanut etäisyyttä terapeuttien ja lääkärien neuvoihin ja määräyksiin. Nuo ohjeistukset ovat olleet toisaalta turva, toisaalta riesa. Asiat, joihin ollaan saatu tarkat määräykset, ovat olleet asioita joiden miettimiseen ei ole tarvinnut kuluttaa energiaa. Toisaalta, ne ovat olleet määräyksiä, joista ei saa poiketa. Jos jostain syystä määräyksiä emme ole pystyneet pilkulleen toteuttamaan, olen stressaantunut suuresti.

Aan kohdalla määräyksiä on ja niitä on toteltava. Beellä määräyksiä ei juurikaan ole. Ja vasta nyt heräsin siihen, että toteutamme Aan määräyksiä myös Beellä. Bee saa kyllä määrätä omat ruoka-aikansa (tarkka 4h rytmi, mistä poika ei anna poiketa) ja ruokamäärät. Ruuan muoto taas voisi tuon kohdalla olla jo varmasti huomattavasti monipuolisempaa kuin Aalla. Beellä ei ole kurkussa hengitysputken aiheuttamia vahinkoja, ei pehmeää kurkunpään rakennetta, eikä hengitysongelmia. Hampaita sen sijaan kohta on. Silti ruoka on samaa sössöä kuin Aalla. Äiti on niin lukkiutunut puhe- ja ravintoterapeutin sanomisiin, että omien aivojen käyttö on unohtunut.

Toinen asia, jossa Bee kärsii kenties turhaan äidin auktoriteettiuskovaisuudesta, on fyysinen kehitys. Ukkeli viis veisaa kekosuudesta ja kehittää motorisiataitojaan kalenteri-iän mukaan. En tiedä miten asiaan suhtautua. Esim: Poika ei suostu enää kunnolla sitterissä istumaan, vaan puskee itsensä pystyyn. Lattiallakin istuu melko tukevasti, kunhan edessä on hiukan jotain turvatyynyä/-kaidetta/-jalkaa. Voiko tuollaisen laittaa syöttötuoliin? Fysioterapeutilta saamiemme papereiden mukaan selkärangan pitäisi olla vielä liian kehittymätön istumiseen.

En ole ainoa, joka ei osaa suhtautua poikiin yksilöllisesti ja tasapuolisesti. Eilisen keskustelun myötä vasta tajusin kuinka paljon asia minua harmittaa. Kaksosille varataan yleensä sairaalassa ja neuvolassa kaksi tuntia. Yleensä onnistumme kuluttamaan tuon kaiken ajan jakaumalla 1h 30min Aa, 30min Bee. Sairaalan keskoskontrolleissa jotenkin asian hyväksyn. Aalla on niin monta asiaa enemmän, että selvähän se on. Neuvolassa asiaa on vaikeampi hyväksyä. Suurin osa ajasta kuitenkin menee vain päivittelemiseen. En kaipaa enempää päivittelyä ja kauhistelua. Kaipaan normaalia kohtelua molemmille pojille. Tai oikeastaan haluaisin, että joku kyselisi Aan kohdalta vain tavallisia vauva-asioita ja että Been kohdalla joku oikeen ihmettelemällä ihmettelisi huikeaa kehitysvauhtia.

Psykiatriset tädit totesivat meidän olevan taitekohdassa. Olemme saaneet sen verran etäisyyttä sairaalaan, että ovi normaalille on auennut. Rohkaisivat minua vaatimaan neuvolasta enemmän huomiota Beelle. Keskoskontrolleissa keskitytään enimmäkseen Aan asioihin, joihin neuvola ei suuremmin osaa tai voi puuttua. Eikö siis neuvolakäynnit voisi olla se paikka, jossa voisin keskittyä kyselemään Been asioista ja kehityksestä.
Rohkaisivat myös uskomaan itsemme vanhempina. Rohkaisu tuli tarpeeseen.