maanantai 16. tammikuuta 2012

Vauvauntia ja neuroosin hellintää

Lauantaina aloitettiin vauvauinti. Se oli mahtavaa! Tuntui ihanalta tehdä jotain koko perheen voimin, joitan mistä kaikki nautti. Kaupan päälle, tekeminen oli vielä jotakin tavallista vauvaperheen tekemistä.

Niin. Koko perhe tosiaan nautti. Ei ollut tietoakaan ensimmäisten kertojen kauhukertomuksista. Jännitin etukäteen enemmänkin oikeastaan sitä uutta ympäristöä ja ääniä, kuin vettä. Pojat kun kylpee innoissaan, eikä kylmäkään vesi haittaa. Turhaan olin jännittänyt yhtään mitään. Hymyssä suin odottivat molemmat altaa reunalla. Ei häirinnyt edeltävän vähän isompien ryhmän metakka, ei uimahallin kaikuminen, eikä valtava määrä outoja ihmisiä ympärillä.
Veteenmeno ei hetkauttanut oikein kumpaistakaan. Aa oli hiukan varautuneempi, mutta vesihieronta sai ukon rentoutumaan. Bee aloitti nauramaan ensimmäisen parin minuutin jälkeen ja hymy ei hyytynyt koko loppu-uinnin aikana.
Aan kanssa jouduttiin nousemaan hiukan ennen muita altaasta. Hengitys kävi raskaaksi ja poika alkoi vetää rinnan päältä kuopalle. Bee polskutteli koko 30min.

Ensi viikonloppuna ei päästä lauantaina uimaan, mutta onneksi tuolla uimakoululla on korvaussysteemi ja tällä viikolla mennäänkin uimaan jo tortaina. Ajateelin aluksi, että viikolla se on turhan hektistä yrittää ehtiä. Jo ensimmäisestä kerrasta voin kuitenkin todeta, että uinti on kaiken vaivan ja hektisyyden arvoista.

Jee ja hih!

***

Lauantaina käytin taas omaa aikaani kauppoja kierrellen. Tarkoituksena oli löytää poikien serkkujen vanhaan tripp trapp tuoliin vanhanaikainen puinen vauvakaari. Tuoli kun on 13 vuotta vanha, niin siihen ei käy nuo uudet muoviset härpäkkeet.

Kaarta en löytänyt. Useamman satasen sain silti tuhlattua. Suurin osa onneksi voi puhtaalla omalla tunnolla sanoa olleen tarpeellista ja ostoslistalla jo pitkään. Päiväpeitto, koreja ruokakaappiin, penkki keittiöön, poljinroskis yms. Se minkä takia aloin tätä nyt kertomaan on kuitenkin tämä:



Kaikkien neuroottisten äitien sankari, anti-choking feeder!
Tuohon pieneen vihreään pussiin sujautetaan pala kurkkua, omenaa, mitä-ikinä ja ei kun lapselle lussutettavaksi. Ei huolta siitä, että lapsi saisi puraistua palan johon tukehtua.


Joo...tiedän. Neuroosini ja pelkoni ovat saaneet yliotteen. Jos en olisi nähnyt lapsiani hapettomuuden kaikessa mahdollisessa kirjossa, pitäisin vekotinta varmastikin typeryyden multihuipentumana. Nyt kuitenkin koen olevani oikeutettu moiseen vekottimeen ilman ihan hirveän suurta häpeää.

Bee tykästyi vekottimeen heti. Tai ei varmaan vekottimeen, mutta kylmään kurkunpalaan, jota jäystää kutiavilla ikenillä ja uusilla hampailla. Ja on tuosta laitteesta se lisäapu, että kurkku itsessään olisi pojalle varmasti liian vaikea pitää kädessä. Tuosta oranssista mötikästä noillakin kätösillä saa hyvän otteen ja kurkunlussuttaminen onnistuu helposti.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa että olette päässeet aloittamaan vauvauinnin - minä ainakin olin niin iloinen kyseisestä normivauva-ajan harrastuksesta kaikkinensa että huhhui! :) nyt ei valitettavasti olla päästy joulun jälkeen eikä varmaan päästä ensviikollakaan jos vuotelee ekän uskalla ottaa riskejä

    VastaaPoista
  2. niin ja onpas kätevä tuo feeder - ikinä ennen nähnyt tai kuullutkaan :)

    VastaaPoista